Nainen se on järjetön olento!!!

Vauvakuume, perhana, meinaa taas nostaa päätään. Mikä siinä on, että vielä ihminen kolmen ihanan lapsen jälkeen ja järkiperustein on virallisesti sitä mieltä, että näin on hyvä. Kolmelle riittää aikaa, kolmen kanssa mahdutaan heittämällä autoon (7hlölle) ja taloon (5h), kolmelle on sujuvasti varaa taata perushuolto ja harrastukset, kaikki jo siinä iässä, että alkaa olla aika helppoa, kolme tuntuu kivalta, toimivalta ja riittävältä. MUTTA SILTI!!!



Joka päivä pullahtelee eri yhteyksissään ajatuksia siitä, että joskos vielä. En kuopuksen kohdalla " ottanut kaikkea irti" en asennoitunut siten, että tämä olisi viimeinen. Kuopukselle ostettiin uudet vaunut ja tuossa ne töröttää työhuoneessa odottamassa kohtaloaan. Kukahan niitä käyttää, ei viitsisi vielä hukata kun jos vielä vaikka... En ole järin hoivaihminen, en viimeisen päälle äiti-ihminen, mutta sitten pälkähtää, että olisi niin ihana olla lasten kanssa kotona, kun esikoinen aloittaa vuoden päästä koulun... Voih!



Järki ja tunteet ihan sekaisin!

Millaisten ajatusten kanssa te kamppailette? Milloin tietää, että lapsiluku on täynnä?