Kuinka paljon ohjailette tai puututte lastenne urahaaveisiin?

up

En puutu, ellei erikseen kysytä. Ei sitä voi etukäteen ikinä tietää miten pärjää, vaikka todennäköisyydet olisikin vastaan. Ja mitäänhän ei saavuta jos ei yritä - pahimmillaan vielä keski-ikäisenä katuu ja surkuttelee kun ei tavoitellut unelmia. Aika monet esim. nykyisten suosituimpien tubettajien vanhemmista on varmaan olleet toppuuttelemassa lapsiaan koska tubettaminen ei ole mikään "oikea ammatti". Ja nyt ne lapset tienaavat triplasti sen mitä keskituloiset vanhemmat. 

Toki on ihan hyvä olla realistinen ja tiedostaa että kaikista ei tule tähtiä ja maailmanmestareita. Mutta ei ole mielestäni vanhemman tehtävä ohjailla lapsensa kiinnostuksen kohteita. Virheistä oppii.

Jos haluaa olla roskakuski niin se on ihan ok. Minäkin halusin hänen iässään.

M34

On keskusteltu lähinnä työtilanteesta, työllistymismahdollisuuksista, tulevaisuudesta, palkkatasosta, mahdollisista työajoista ko. alalla, koulutuksesta, joka alalle vaaditaan jne. Lähinnä kannustettu lasta pähkäilemään näitä asioita itsenäisesti omaa elämäänsä suunnitellessaan. Ensimmäiset päätökset kun pitää tehdä jo ysiluokalla, kun valitaan jatko-opintopaikkaa.

Enpä juuri ole varsinaisesti puuttunut, mutta tietysti ollaan kotona puhuttu eri opiskeluvaihtoehdoista ja ammattien hyvistä ja huonoista puolista. Olen omassa työssäni huomannut, että nuorilla voi olla todella epärealistisia ajatuksia esimerkiksi jostakin ammatista. 

Sen olen sanonut suoraan, että hoitoalaa kannattaa harkita kaksi kertaa. Se työ on pahimmillaan todella raskasta sekä fyysisesti että henkisesti, ja vastuuseen ja työn raskauteen nähden todella huonosti palkattua. Itse olen juossut 25 000 askelta päivässä nostellen ja käännellen mummuja ja pappoja, tehnyt todellista osaamista vaativaa (esim. lääkitykset) ja henkisesti raskasta saattohoitotyötä, tehnyt yhteistyössä lääkärin kanssa kuntoutus- ja hoitosuunnitelmia ihmisille ja niin edelleen, ja kuukauden lopussa tilille kilahti 1700 eruoa. Ala on järkyttävän hierarkinen, eikä etenemismahdollisuuksia ole ilman että opiskelet vuosia lisää esimerkiksi perushoitajasta sairaanhoitajaksi tai sairaanhoitajasta lääkäriksi.  

Ajankohtainen aihe, minulla 21- ja 18-vuotiaat. Molemmat menivät lukioon yläkoulun jälkeen, kuopuksen kohdalla oli ammattiopisto myös vahvoilla harkinnassa, koska on ehkä enemmän käsillään tekevää tyyppiä. Ala ei vaan ollut selvillä, joten lukiossa on ollut aikaa pohtia. Olen molempien kanssa jutellut heidän vahvuuksistaan ja sitä kautta ehdottanut mahdollisia koulutuksia. Olemme myös puhuneet rahasta, kannattaako opiskella surkeasti palkatulle alalle jos mielenkiintoa riittää myös toiselle, paremmin palkatulle.

Lopulliset päätökset saavat tehdä itse. Tekevät mitä tekevät, kunhan viihtyvät ja rehellisellä työllä elättävät itsensä.

No en muuten, mutta olen varoitellut, että "ikuiseksi opiskelijaksi" ei pidä jäädä. Siis termin negatiivisessa mielessä. Itse olen opiskellut humanistista taidealaa ja vanhoissa opiskelukavereissa on useita, jotka ovat vain jääneet roikkumaan: ovat työttöminä tai kirjoittavat jonkun satunnaisen arvostelun joskus johonkin kulttuurilehteen tai ovat silloin tälläin mukana jossain teatteriprojektissa, asuvat opiskelijakämpässä, ovat tehneet sitä väitöskirjaa 15 vuotta jne. 

Opiskelu on välivaihe ja elämässä on tarkoitus edetä jollakin tavalla. Työn on tarkoitus olla sellaista, että palkalla pystyy elättämään itsensä. Muita ohjeita en juuri ole antanut. 

Sen verran, että kannustettu käymään koulut kunnolla, jotta kun valinnan aika tulee, olisi ns. kaikki ovet avoinna. Ollaan siis tosi paljon "puututtu" peruskoulussa oppimiseen ja opiskelutapoihin. Vaadittu, et läksyt ensin, sitten muut hommat. Rutiiniksi se muodostui jo alakoulun aikana. Yläkoulussa ei enää paljon tarvinnut puuttua eikä lukiossa ollenkaan. Esikoinen kirjoitti juuri erinomaiset paperit ja pääsi todistuksella jatko-opiskelemaan. Alan valitsi täysin itse. Kuopus ensi vuonna samassa tilanteessa. Molemmat poikia.

Ollaan kerrottu ja kannustettu lasta suuntaamaan sellaiselle alalle jolla työllistyminen on varmaa nyt ja vielä pitkälle tulevaisuudessa ja jolla varmasti kykeneen elättämään itsensä ja mahdollisesti tulevan perheen. Mutta tärkeintä silti edelleen on että lapsi itse kuuntelee omaa sydäntään ja tekee omat päätöksensä.

Teineiltä kannattaa muuten vähän kysellä, mistä opo puhuu ja minkälaisia ideoita sieltä tulee. Osa opoista, varsinkin ne viittä vaille eläkeikäiset, voivat olla todella pihalla asioista. Esimerkiksi meidän poikaa oli ohjaamassa ammattikouluun ja alalle, jolla ei taatusti ole tulevaisuudessa enää töitä. Poika onneksi kuunteli vanhempiaan ja itseään ja meni matikkapainotteiseen lukioon. Hyvin on sujunut. 

Vierailija kirjoitti:

No en muuten, mutta olen varoitellut, että "ikuiseksi opiskelijaksi" ei pidä jäädä. Siis termin negatiivisessa mielessä. Itse olen opiskellut humanistista taidealaa ja vanhoissa opiskelukavereissa on useita, jotka ovat vain jääneet roikkumaan: ovat työttöminä tai kirjoittavat jonkun satunnaisen arvostelun joskus johonkin kulttuurilehteen tai ovat silloin tälläin mukana jossain teatteriprojektissa, asuvat opiskelijakämpässä, ovat tehneet sitä väitöskirjaa 15 vuotta jne. 

Opiskelu on välivaihe ja elämässä on tarkoitus edetä jollakin tavalla. Työn on tarkoitus olla sellaista, että palkalla pystyy elättämään itsensä. Muita ohjeita en juuri ole antanut. 

Normaalia varoittaa myös lasta ryhtymästä esim kirjailijaksi, tubettajaksi, laulajaksi, kösityöartistiksi tai taiteilijaksi. Niissä ammateissa toimee tulo on liian epävarmaa eikä niillä elätä itseään kunnolla ennen kuin on erittäin kuuluisa ja menestyvä. Useimmilla menestyvillä taiteilijoilla ja artisteilla on muutenkin tukenaan valmiiksi varakkaat vanhemmat jotka pystyvät avokätisesti "sponsoroimaan" lasta. Ja harva kuuluisuuteen noussut julkkis tulee huonoista tai edes vielä keskiluokkaisista oloista.

Yläasteikäisenä lapsi haaveili välillä kirjailijan ja välillä taiteilijan urasta. Vaikka häntä molemmat (vähän vuorollaan) kiinnostivat ja hän niihin paljon aikaansa käytti ja kehittyi, en kuitenkaan nähnyt hänessä sellaista intohimoa mikä noilla aloilla menestymiseen vaaditaan. Ja kyllä kerroin miten vaikeaa on noilla aloilla tienata leipänsä. Koska hänen matemaattinen lahjakkuutensa oli jo tuossa kohtaa tullut esiin, kerroin myös että sellaisissa töissä missä tarvitaan matemaattista lahjakkuutta, voi usein tienata hyvin ja sitten olisi hyvin rahaa niihin taiteilijatarvikkeisiin. Kerroin myös, että siitä kivasta harrastuksesta voi tulla pakkopullaa jos joutuu työkseen tekemään eikä edes itse saa päättää mitä piirtelee, kun ohjeet tulee asiakkaalta. 

Kirjoittaminen on tytöllä jäänyt, mutta piirtäminen kulkee vielä mukana. Hänestä kuoriutui yläasteen lopulla nörtti ja hän kävi nörttilukion, nyt opiskelee nyt tietotekniikkaa korkeakoulussa. Ja on sisällyttänyt opintoihinsa myös taidekursseja. Ohjelmointi ei ole hänelle mitään tylsää pakkopullaa, vaan kyllä hän ihan tykkää siitä ja on kiinnostunut oppimaan lisää. 

Lähinnä kommentoinut ettei kirjoittamisesta, piirtämisestä, maalaamisesta ja videokuvaamisesta kannata lähteä kehittämään itselleen työtä vaan että opiskelee sellaisen kunnollisen oikean työn jolla elää ja josta saa aidosti palkkaa.

Tytär halusi pienenä tulla isona ammattiurheilijaksi jalkapallossa. Kerrottiin ettei urheilulla oikeasti elätä itseään, mutta se on kiva harrastus. Teini-iässä se jalkapallo sitten jäi ja nyt parin vuoden päästä valmistuu koneasentajaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No en muuten, mutta olen varoitellut, että "ikuiseksi opiskelijaksi" ei pidä jäädä. Siis termin negatiivisessa mielessä. Itse olen opiskellut humanistista taidealaa ja vanhoissa opiskelukavereissa on useita, jotka ovat vain jääneet roikkumaan: ovat työttöminä tai kirjoittavat jonkun satunnaisen arvostelun joskus johonkin kulttuurilehteen tai ovat silloin tälläin mukana jossain teatteriprojektissa, asuvat opiskelijakämpässä, ovat tehneet sitä väitöskirjaa 15 vuotta jne. 

Opiskelu on välivaihe ja elämässä on tarkoitus edetä jollakin tavalla. Työn on tarkoitus olla sellaista, että palkalla pystyy elättämään itsensä. Muita ohjeita en juuri ole antanut. 

Normaalia varoittaa myös lasta ryhtymästä esim kirjailijaksi, tubettajaksi, laulajaksi, kösityöartistiksi tai taiteilijaksi. Niissä ammateissa toimee tulo on liian epävarmaa eikä niillä elätä itseään kunnolla ennen kuin on erittäin kuuluisa ja menestyvä. Useimmilla menestyvillä taiteilijoilla ja artisteilla on muutenkin tukenaan valmiiksi varakkaat vanhemmat jotka pystyvät avokätisesti "sponsoroimaan" lasta. Ja harva kuuluisuuteen noussut julkkis tulee huonoista tai edes vielä keskiluokkaisista oloista.

Tämä muuten on täysin totta, mutta asiasta hyvin harvoin puhutaan! Omassakin tuttavapiirissä oli jossakin vaiheessa paljon ihmisiä, jotka olivat elokuvaohjaajia, muotoilijoita, muotisuunnittelijoita tms. Siis lainausmerkeissä. Kaikkia yhdisti varakkaat vanhemmat, jotka varsin avokätisesti sponsoroivat pari-kolmekymppisten lastensa elämää. Melkein järjestään nämä ihmiset esimerkiksi asuivat vanhempiensa omistamissa kämpissä. 

Vierailija kirjoitti:

Teineiltä kannattaa muuten vähän kysellä, mistä opo puhuu ja minkälaisia ideoita sieltä tulee. Osa opoista, varsinkin ne viittä vaille eläkeikäiset, voivat olla todella pihalla asioista. Esimerkiksi meidän poikaa oli ohjaamassa ammattikouluun ja alalle, jolla ei taatusti ole tulevaisuudessa enää töitä. Poika onneksi kuunteli vanhempiaan ja itseään ja meni matikkapainotteiseen lukioon. Hyvin on sujunut. 

Kaikki opot lähes poikkeuksetta ohjaa ammattikouluun. Jostain syystä lukio on heille punainen vaate. Itsekin aikanaan sain kuunnella sitä valistusta, ettei lukioon kannata mennä, eikä ainakaan kannata ottaa pitkää matikkaa. Peruskoulun keskiarvo oli yli yhdeksän, joten en nyt ihan ymmärtänyt miksi lukio olisi väärin. Menin ja otin vielä sen pitkän matikankin ja nyt olen tekniikan tohtori :). Ehkä opo kuitenkin tiesi paremmin ja olisi pitänyt valita se kalatalouslinja...

Muuten en ole puuttunut, mutta olen kannustanut miettimään jatko-opintoja myös ulkomailla. Ei mitään järkeä masentua Suomessa, jos ei kolmantenakaan vuonna pääse sinne haluamaansa kouluun, kun vaihtoehtoja on Euroopassa vaikka kuinka. Samoin työpaikkojen kanssa. Viro voi olla oikein hyvä vaihtoehto. 

Ei ole  ollut tarvetta.

Vierailija kirjoitti:

Tytär halusi pienenä tulla isona ammattiurheilijaksi jalkapallossa. Kerrottiin ettei urheilulla oikeasti elätä itseään, mutta se on kiva harrastus. Teini-iässä se jalkapallo sitten jäi ja nyt parin vuoden päästä valmistuu koneasentajaksi.

Harmi. Voisitko kertoa tyttärellesi että olit väärässä, kyllä urheilulla elää.

Minusta tuli ammattiurheilija ja kun kilpaileminen loppui niin rupesin valmentamaan.

Minulla vanhemmat osittain pilasivat (pidensivät) opiskelu-uraa.

Olisin mennyt amikseen ja sinne pääsinkin. Ei, menet lukioon oli käsky.

No, kävin lukion, pidin välivuoden kun mietin mitä haluan ja lopulta menin kuitenkin sinne amikseen. Eli 3 vuotta ammattiin valmistumiseen meni aikaa 6 vuotta (koska lukiosta hyväksilukuja).

Sitten kävin Amk:n rääpimällä kasaan. Jos olisin saanut kuluttaa opiskeluenergiani kuten olisin halunnut, niin olisin ehkä jatkanut myös ylempään amk -tutkintoon. En enää jaksanut opiskeluja. Sitten tuli jo perheen perustaminen jne.

Kai olen vähän sivistyneempi? Kannattiko?