Lue keskustelun säännöt.
Perheen perustaminen opiskeluaikana
20.05.2020 |
Nostan esiin aiheen, joka on tabu.
Perustimme perheen kun kumpikin meistä oli AMK:ssa. Kummankin opiskelu venähti hieman tämän johdosta, mutta se oli onnellista aikaa: aikaa oli reippaasti lapsille, kun lapsi oli kipeä sai huoletta jäädä kotiin lapsen kanssa ilman huonoa omaatuntoa... rahaa ei ollut kovin paljon, mutta aika oli tosi onnellista eikä meiltä koskaan puuttunut mitään mistä oikeasti pitäisi nillittää. Halpa vuokra-asuntokin oli rauhallinen.
Lapset kasvoivat, me valmistuimme kumpikin. Nyt olemme työelämässä ja keskituloisia. Vapaa-aikaa eiole. Käteen kyllä jää töistä rahaa, muttei ollenkaan niinpaljon kuin kuvittelisi (päivähoitomaksut, verot, bensat, jne jne). Työn ja perhe-elämän yhteen sovittaminen on hankalaa. Stressi töistä on korkealla, ja huono omatunto kun lasten kanssa ei "ole läsnä henkisesti" työpäivien jälkeen.
Summa summarum, ikävöinkovasti tuota aikaa kun olimme AMK:ssa. Monikin aina täällä miettii, milloin uskaltaa perustaa perheen. Mutta opiskeluaikana siinä on lukuisia etuja. Päivähoidon nollamaksut, enemmän mahdollisuuksia yhteensovittaa perhe-elämää yms. Enemmän vapaa-aikaa.
Opiskeluponnistuksien jälkeen odottaa työura, jossa pääset maksamaan veroja. Ja huomaat, että eläkkeelle emme tule pääsemään ollenkaan...
Kommentit (7)
Useimmilla aloilla ei ole työuraa odottamassa, jos sitä ei aloita jo opiskelijana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olin lapset saadessani valmistunut, mutta opiskelin toisen tutkinnon lasten ollessa päiväkoti-ikäisiä. Jaksoin opiskelun ja perhe-elämän yhdistelmää sata kertaa paremmin kuin lasten ja töiden.
Vierailija kirjoitti:
Useimmilla aloilla ei ole työuraa odottamassa, jos sitä ei aloita jo opiskelijana.
Eivät kai lapset sitä poissulje?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Useimmilla aloilla ei ole työuraa odottamassa, jos sitä ei aloita jo opiskelijana.
Eivät kai lapset sitä poissulje?
Ei, jos jättää nukkumisen kokonaan väliin.
Kivahan se on toisten kustannuksella.
Mutta en olisi teitä itse halunnut vanhemmiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla vähän sama tarina, mutta lapsia yksi. Ollaan oltu ja tehty yhdessä kaikkea. Kesät olen ollut lapsen kanssa kotona. Nyt valmistuin ja sain unelmaduunin, jossa hyvät uramahdollisuudet. Silti tuntuu haikealta jättää tämä aika taakse. Ja on huono omatunto, kun en ehdi olla lapsen kanssa niin paljon kuin ennen. Rahallinen puoli ei harmita, kun meillä on molemmilla hyväpalkkaiset työt. Mutta menetetty aika lapsen kanssa... toisaalta olen onnekas, kun sain olla näinkin pitkään hänen kanssaan paljon.
Itsekin sain lapsia opiskeluaikana, tosin siitä on yli 20 vuotta ja moni asia on toisin. Mutta en ihan ymmärrä, mikä tuossa on tabu? Se, että keskituloisena joutuu monesta asiasta maksamaan enemmän kuin köyhänä opiskelijana? Eihän se mikään salaisuus ole.