Olen 25-vuotias, enkä ole koskaan ollut töissä

En mäkään paitsi tehnyt ilmaistyötä työkokeiluna ja työharjoitteluina.

Niin?

Noh, olen 27v enkä ole yhtäjaksoisesti muistaakseni ollut töissä pidempään kuin 2kk, tällä hetkellä työtön "yrittäjä". Ei poikaystävää.

Enkä minä. Fobiaa, masennusta, syömishäiriötä ja päihdetaustaa. Puhuminen ja ylipäätään oleminen on vaikeaa. Normaalisti 25-vuotiailla on jo työ ja elämä rullaa tasaisesti. Jo ruokaostosten tekeminen uuvuttaa valtavasti, puhumattakaan jonkin puhelinsoiton tai virallisen asian hoitamisesta.

❤️

Aika nuori vielä olet, sinuna miettisin tuossa vaiheessa opiskelua. Jos siis jaksat.

Harrastatko mitään? Lemmikkejä?

Vierailija kirjoitti:

En mäkään paitsi tehnyt ilmaistyötä työkokeiluna ja työharjoitteluina.

Suomessa paljon ilmaistöitä mutta palkkaa ei makseta.

Onkohan töihin hakemisessa enää mitään mieltä lähempänä kolmeäkymppiä eikä omaa mitään kokemusta. Kaveritaidotkin olemattomat. Ihmisenä olematon. Mitä edes kertoa itsestä.

Olen mies 44v ja ihan liikaa ollut töissä.

Voi lapsi rakas, et ole ensimmäinen etkä viimeinen. Ehdit vielä vaikka mitä.

Vierailija kirjoitti:

Aika nuori vielä olet, sinuna miettisin tuossa vaiheessa opiskelua. Jos siis jaksat.

"Normaalit tyypit" alkaa heti syrjimään opinnoissa

t. eri

Ehdit vielä jos haluat!❤️ Mutta ei työnteko mitään herkkua ole.. Mitäpä jos alottaisit jonkun mukavan harrastuksen? Otat kesän rennosti ja syksyllä alat miettiä olisiko joku ala tai koulupaikka joka voisi edes vähän kiinnostaa.

Ja aloittaa voi vaikka lyhyemmillä työpäivillä tai keikkatyöllä niin ettei heti hyppää 8h päiviin.

Perus Suomalainen

Tuohan on nykyään normaalia.

Olet ns. normaali nuori yleisellä mittakaavalla.

Minä olin tuollainen 90-luvulla ja olin erityinen. Jotkut kutsuivat syrjäytyneeksi.

Sen jälkeen on lisääntynyt enemmän tälläiset tapaukset.

Elän edelleen äidin ja isän kellarissa ja syön mielenterveyslääkkeitä. Minulla on kaksi kissaa, nainen ja hänen lapsi, joka on 12v. Olen hänen isäpuolensa kinda.

Maalla asutaan, kävin Helsingissä kuvataidelukion.

Olen eräänlainen taiteilija nykyään, mutta eläkkeellä.

Minulla on myös kaksi omaa lasta, mutta he asuvat pk-seudulla Vantaalla. Erosin heidän äidistä, kun hän vaati kokoajan minua töihin, vaikka tykkään enemmän pelata vanhoja pc-pelejä ja vapaa-aikaa.

Tarttiskohan sitten alotella pikku hiljaa jos meinaa elämällään tehdä jotain muutakin kuin vain maata äireen helmoissa.

Kannattaa kokeilla etäopintoja kotoa käsin, jos siitä pääsisi liikkeelle. 

Vierailija kirjoitti:

Onkohan töihin hakemisessa enää mitään mieltä lähempänä kolmeäkymppiä eikä omaa mitään kokemusta. Kaveritaidotkin olemattomat. Ihmisenä olematon. Mitä edes kertoa itsestä.

Ihan yhtä arvokas olet ihmisenä kuin kuka tahansa muukin. 

Enpä ole itsekään ja olen 27v. Ensi viikolla ja sitä seuraavalla pääsykokeita edessä, jospa se elämä muuttuisi.

Vierailija kirjoitti:

Enkä minä. Fobiaa, masennusta, syömishäiriötä ja päihdetaustaa. Puhuminen ja ylipäätään oleminen on vaikeaa. Normaalisti 25-vuotiailla on jo työ ja elämä rullaa tasaisesti. Jo ruokaostosten tekeminen uuvuttaa valtavasti, puhumattakaan jonkin puhelinsoiton tai virallisen asian hoitamisesta.

Normaalisti 25-vuotiailla on vasta koulu lopuillaan ja kaikenlaista hanttihommaa on tehty opintojen rahoittamiseksi ja siedettävän elämän ylläpidoksi.

Eli ei todellakaan ole välttämättä normaalisti edes vielä seurusteltu kunnolla. Opiskelua ja kavereiden kanssa oleilua lähinnä.

Varsinainen työelämä alkaa nykyään noin kolmekymppisenä. Siis oikea työ, mistä maksetaan kelvollista palkkaa. Ei siis mitään alle 2500e kk.

Kolmevitosena sitten harkitaan että hankitaanko lapsia ja löytyykö puolisoa.

Lapset hankitaan nykyään vähän alle nelikymppisenä, jos hankitaan.

25v, on vielä ihan pentu ja raakile. Lopetatte sen ininän ja otatte palan maailmasta itsellenne. Tai joku muu vie sen teidän osuuden nenänne edestä.