Olen 25-vuotias, enkä ole koskaan ollut töissä

Yo tutkinnon merkitystä korostettiin kun luultiin että välivuodet vähenee. No nyt tuntuu että syrjäytyminen vaan lisääntyy kun painotetaan ekaa kertaa hakevia ja lopuilla surkeammat mahdollisuudet. Saa nähdä kuinka moni ei tosiaan pääse ollenkaan sinne työ elämän puolelle.

Vierailija kirjoitti:

Noh, olen 27v enkä ole yhtäjaksoisesti muistaakseni ollut töissä pidempään kuin 2kk, tällä hetkellä työtön "yrittäjä". Ei poikaystävää.

haha oletko sinä minä? Sama juttu. Opiskelin alan josta en saanutkaan töitä. tehnyt pätkätyötä enimmäkseen. Pimeänä teen yrittäjänä hommia ja teen siitä itselleni työn kunnes tulee tarpeeksi tuloja eikä tuilla tarvitse elää. Muiden silmissä olen varmaankin vätys. En voi sille mitään ettei töitä ole mutta olenpahan omatoiminen rahantakomisen suhteen. Olen 26 sinkku nainen enkä tarvitse miestä elämää sekoittamaan. Voisin kyllä omatoimisesti opiskella ja käydä kursseilla. Oikeastaan ihan mukavaa elämää eikä oravanpyörää. Ystäviä vain internetissä tosin. On parempaa elämää nyt kuin nuorempana kun asuin vanhempien kulmilla ja olin koulukiusattu ja masentunut.

Jos ei mitään todellisia esteitä niin muutto omaan kotiin ja töihin vaikka siivoamaan tai mäkkäriin tms vaikka edes osa-aikaisesti ja opiskelemaan jotakin. Minä olin lähes 30 vuotiaaksi pätkätöissä ja välillä työtön ja ajattelin etten ikinä saa vakityötä, no niin vain lopulta sain ja minä olen surkea työhaastatteluissa. Jos minulta onnistuu niin onnistuu muiltakin, jos halua on ja työkykyä.

Vierailija kirjoitti:

Elämästä pitää taistella kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enkä minä. Fobiaa, masennusta, syömishäiriötä ja päihdetaustaa. Puhuminen ja ylipäätään oleminen on vaikeaa. Normaalisti 25-vuotiailla on jo työ ja elämä rullaa tasaisesti. Jo ruokaostosten tekeminen uuvuttaa valtavasti, puhumattakaan jonkin puhelinsoiton tai virallisen asian hoitamisesta.

Normaalisti 25-vuotiailla on vasta koulu lopuillaan ja kaikenlaista hanttihommaa on tehty opintojen rahoittamiseksi ja siedettävän elämän ylläpidoksi.

Eli ei todellakaan ole välttämättä normaalisti edes vielä seurusteltu kunnolla. Opiskelua ja kavereiden kanssa oleilua lähinnä.

Varsinainen työelämä alkaa nykyään noin kolmekymppisenä. Siis oikea työ, mistä maksetaan kelvollista palkkaa. Ei siis mitään alle 2500e kk.

Kolmevitosena sitten harkitaan että hankitaanko lapsia ja löytyykö puolisoa.

Lapset hankitaan nykyään vähän alle nelikymppisenä, jos hankitaan.

25v, on vielä ihan pentu ja raakile. Lopetatte sen ininän ja otatte palan maailmasta itsellenne. Tai joku muu vie sen teidän osuuden nenänne edestä.

Jos suunnitelmana on vasta noin 35-vuotiaana alkaa katsella puolisoa ja miettiä lasten hankintaa, niin tuolla tyylillä voi moni niin sanotusti myöhästyä junasta.

Se on kyllä vaarana, mutta ei välttämättä, jos on panostanut kaikki vuodet siihen ja tehnyt töitä ja pitänyt tiettyjä tyyppejä ympärillä sitä varten. Hommaan pitää alkaa varautumaan jo varhain, mutta kyllä vielä on viimeiset vuodet varaa panostaa. Omassa tuttavapiirissä on nelikymppinen hyvätuloinen nainen, joka löysi kumppanin ollessaan 38v.

Eli kyllä voi onnistaa, mutta onhan se epätodennäköisempää.