Miksi valtamediassa on säännöllisesti juttuja lestadiolaisista?
Liberaalin median päivän "seksuaalisesti irroittelevat lestadiolaiset"-uutinen. Näitä tulee toistuvasti, mikä näiden tarkoitus on?
Kommentit (4)
Lestadiolaisia on se 80 000+, joten onhan se väkilukuun suhteutettuna paljon. Herättää kiinnostusta.
Se on hyvä, että irtaantuneiden kokemuksista puhutaan. Tuollaisesta uskonnosta irti pääseminen on raskas ja elämänmittainen prosessi.
Siksi heistä puhutaan, olemmehan me kovan veron maksajat heidän uskontonsa leviämisen mahdollistajia ja kaiken uskonnon sisällä tapahtuvan vääryyden kustantajia. Lestadiolaisetn takia lopetin kirkollisveron maksamisen. Minun rahani eivöt mene eheyttämiskokousten pullakahveihin eikä pikkulasten hiplaajien kesäleireihin.
Miksi muista uskonnoista kuin kristinuskosta ei ole muita kuin kehuvia tai neutraaleja uutisia?
Lähes kaikki uskonnot perustuvat siihen, että aatetta halutaan levittää. Uskonnollisissa perheissä lapset kasvatetaan pitämään itseään muita vähän parempina ja siksi lapset uskaltavat aikuisenakin tuoda valtavirrasta poikkeavia mielipiteitään esiin.