Apua! Luulin olevani hoikka ja olenkin lievästi ylipainoinen.

Käyn joka aamu. Ei tuu yllätyksiä.

Sinulla on teini-ikäiset lapset ja olet käynyt vaa'alla (ei vaakalla) ennen heidän syntymäänsä? Häh? Itsensä punnitseminen on esimerkiksi hammaslääkärissä käyntiin verrattavaa itsensä hoitamista, joka pitää tehdä säännöllisesti. Ilmeisesti olet myös sokeutunut?

Etkö ole vaatteista tai omasta olosta huomannut mitään? Mutta ei hätää, nyt ryhtiliike ja pääset kyllä kiloista eroon! Hyvä että huomasit edes tässä vaiheessa.

Minä käynyt jo vuosia joka aamu puntarilla. Joskus aikoinaan alle parikymppisenä laihdutin 23 kiloa enkä sitä halua enää ikinä tehdä. Syömishäiriöt ja kaikki pukkasi päälle. 

Nyt 48 v 171 ja aamupaino 56,2.

Miksi sä pyydät apua, AP?

Niin sitä sokeutuu kun kaikki ympärillä ovat lihavia. Näkee itsensä hoikempana kuin muut. Sama tunne vaikka tiedän olevani ylipainoinen (samat mitat kuin ap)

Käyn vaa'alla lähes joka aamu. Itse huomaan kyllä vaatteista että painoa on liikaa. Nyt alaspäin kohti normaalipainoa menossa

n60v

Olen jättänyt vaa'an orjuutuksen jo kauan sitten. Vaatteista tietää mikä on suunta.

Mutta ymmärrän kyllä että paino & ulkonäkö on uusi uskonto. En voi olla onnellinen ennenkuin viimeiset 0,5 kg on pudotettu. Silloin nousen oikeaoppisten kastiin...

ainakin hetkeksi.

Tinderit ja muut treffipalstat on täynnä näitä naisia jotka pitää itseään hoikkana.

Liian pienet vaatteet päälle ja kuviin posket lommolle.

Minä olen aina ollut alipainon puolella, mutta silti mittaan painoni kerran viikossa. Jos vaaka yhtäkkiä lähtee menemään jompaan kumpaan suuntaan niin tiedän, että jotain on vialla. Ihan rutiinista menee. En ajattele sitä mitenkään erikoisena toimenpiteenä tai pakkomielteenä. Joskus loppui patterit ja jaksoin vaihtaa vasta puolen vuoden päästä. Paino pysyi silti samana.

Minua ahdistaisi pelkkä ajatus itsensä/painonsa vahtimisesta joka päivä.

Pyrin elämään 'itseäni rakastaen', sillä se on minulle ainoa tapa pitää pääni kasassa.

Kai olen sitten jonkinlainen erityisherkkä, tai vaikean elämänpolun herkistämä.

Painoon. Nuorena minulla oli tarkat rajat sille, mitä sain painaa. 55 kg oli pitkään maksimi, ja tunsinkin oloni hyväksi k.o. painossa. Jopa raskaana ollessa pidin huolta, ettei paino ala kuutosella. Olin 168 cm pitkä, enkä mikään siroluinen.

30-vuotiaana aloin treenata "tosissani": kuntosalia, ohjattua hikijumppaa, uintia, lenkkeilyä... Painoni nousi 58 kg:oon, mutta olin todella hoikka ja timmi. Käytin samoja vaatteita kuin muutama kilo kevyempänä. Olin siis ollut laihaläski - nyt olin fit.

Tähän pikakelaus.

Muutama vuosi sitten lähestyin jo kuuttakymppiä ja punnitsin itseni uimahallissa: JÄRkytys! painoin 62 kg! Mutta näytin ihan hoikalle, löllöä ei ollut missään. Yritin jonkin aikaa pudottaa painoa, lähinnä liikkumalla enemmän. Ei lähtenyt. Tosin en pysty/halua alkaa rajoittamaan syömisiä, kun ruojahlu vastaavasti kasvoi liikunnan myötä.

Nyt en enää piittaa yhtään, mitä vaaka näyttää. Peilistä näen, että olen välillä hoikempi, välillä pullerompi. Tämä on minulle luontaista vaihtelua: talviaikaan painan jopa 5 kg enemmän kuin kesällä. Onneksi on valmiiksi vaatteita

tuolle vaihteluvälille, ettei tarvi käyttää epäsopivia. Tietoinen laihdutus olisi minulle paljon tukalampaa kuin hyväksyä pieni painonvaihtelu.

Vierailija kirjoitti:

Tinderit ja muut treffipalstat on täynnä näitä naisia jotka pitää itseään hoikkana.

Liian pienet vaatteet päälle ja kuviin posket lommolle.

Liian pienet vaatteet saavat näyttämään pullukalta vaikka ei olisikaan.

Hieman väljät vaatteet antavat hoikemman vaikutelman.

Käyn joka aamu. Viimeksi kun olin kuukausia käymättä, paino nousi 10 kg.

Aattelit painavas jtn 60kg ja silti luulit et oot hoikka? No vaa jis on lihasta nii voi olla hoikka ja painaa noi paljon

Jos tekee fyysistä työtä, treenaa tai luonnostaan lihaksikas niin bmi ei näytä oikein.

Lihas on rasvaa painavampaa.

En omista vaakaa, vaatekoon mukaan tarkkailen. Päälle parikymppisenä painoin 53kg ja olen 175cm. Olen aina ollut leveälanteinen ja reitevä, vastaavasti vyötärö hoikka ja muutenkin. Ennen toista lasta painoin n. 70kg, ja näytin ihan normaalilta ja hoikahkolta. Jännä miten silloin päälle parikymmisenä ei nähnyt itseään hoikkana vaikka painanut lähes 20kg vähemmän, tuijotti vaan sitä lantiota. Nyt painoa varmaan joku 85kg ja esim. vanha takki ei enää mene päälle. Kiloja kertynyt mahaan ja käsivarsiin ja kyllä aion asialle tehdä jotain ja olen jo aloittanut. Ei enää suklaata väsymykseen ja enempi liikuntaa. Pikkuhiljaa taas keveämmäksi. Nyt on taas voimavaroja miettiä itseäänkin.

Vierailija kirjoitti:

Minä käynyt jo vuosia joka aamu puntarilla. Joskus aikoinaan alle parikymppisenä laihdutin 23 kiloa enkä sitä halua enää ikinä tehdä. Syömishäiriöt ja kaikki pukkasi päälle. 

Nyt 48 v 171 ja aamupaino 56,2.

Jatkan ylläolevaan.

En siis pakkomielteisesti kyttää painoa, kuten jotkut kommentoijat kirjoittelivat. Välillä aamupaino on 54,5 ja välillä 58,5, mutta se nykyään omilla ruokailutavoillani ja ratsastusharrastuksella palautuu aina tuohon 56. Jos alkaisi itsestään menemään kilon ylemmäs, sekin on ok. 

Jos kokoajan olisi nouseva käyrä, niin pystyisin heti puuttumaan tilanteeseen. 2-5 kiloa on hieman helpompi pudottaa kuin tuo aikaisempi 23 kiloa.

19 v lähtien (nyt siis 48 v) paino on ollut 52 - 57. Nyt jysähtänyt tuohon 56. Kai se mulle on sitten tämänhetkinen ominaispaino. 

Jokaisella omat tyylit. käyn ehkä noin  kerran vuodessa puntarissa. Asutaan maalla teen fyysistä miesten työtä.  Koen olevani hyvässä kunnossa vaikka painon mukaan reilusti ylipainoa onkin oon 170cm / n. 90 kg

Mulle kävi salakavala painonnousu kerran, kun koin suuren trauman ja sain siihen aivan hirveän lääkityksen. En tiedä mitä kropassani tapahtui kun söin pahasta olosta johtuen vähän mutta läskiä ilmestyi yhtäkkiä omituisiin paikkoihin. Olin aina hoikka/normaalipainoinen joten ei ollut tapana punnita päivittäin, ja yhtäkkiä tajusin olevani 72kg.

No, sisulla siitä olen selvinnyt ja nyt vuosi myöhemmin aamupaino oli 63.1kg. Vielä kolmisen kiloa siis ja alan olla entisissä mitoissa. En tosin välitä tietystä numerosta, olen nyt innostunut liikunnasta joten jos kroppani muokkautuu mutta kilot eivät muutu - ihan sama. N37

Vaakaneuroosi on nykysairaus.

Onko elämä pilalla, jos vaaka näyttää 200g liikaa?

Peili riittää minulle, ja liikunnaksi kävely.

Vierailija kirjoitti:

Minua ahdistaisi pelkkä ajatus itsensä/painonsa vahtimisesta joka päivä.

Pyrin elämään 'itseäni rakastaen', sillä se on minulle ainoa tapa pitää pääni kasassa.

Kai olen sitten jonkinlainen erityisherkkä, tai vaikean elämänpolun herkistämä.

Painoon. Nuorena minulla oli tarkat rajat sille, mitä sain painaa. 55 kg oli pitkään maksimi, ja tunsinkin oloni hyväksi k.o. painossa. Jopa raskaana ollessa pidin huolta, ettei paino ala kuutosella. Olin 168 cm pitkä, enkä mikään siroluinen.

30-vuotiaana aloin treenata "tosissani": kuntosalia, ohjattua hikijumppaa, uintia, lenkkeilyä... Painoni nousi 58 kg:oon, mutta olin todella hoikka ja timmi. Käytin samoja vaatteita kuin muutama kilo kevyempänä. Olin siis ollut laihaläski - nyt olin fit.

Tähän pikakelaus.

Muutama vuosi sitten lähestyin jo kuuttakymppiä ja punnitsin itseni uimahallissa: JÄRkytys! painoin 62 kg! Mutta näytin ihan hoikalle, löllöä ei ollut missään. Yritin jonkin aikaa pudottaa painoa, lähinnä liikkumalla enemmän. Ei lähtenyt. Tosin en pysty/halua alkaa rajoittamaan syömisiä, kun ruojahlu vastaavasti kasvoi liikunnan myötä.

Nyt en enää piittaa yhtään, mitä vaaka näyttää. Peilistä näen, että olen välillä hoikempi, välillä pullerompi. Tämä on minulle luontaista vaihtelua: talviaikaan painan jopa 5 kg enemmän kuin kesällä. Onneksi on valmiiksi vaatteita

tuolle vaihteluvälille, ettei tarvi käyttää epäsopivia. Tietoinen laihdutus olisi minulle paljon tukalampaa kuin hyväksyä pieni painonvaihtelu.

Mullakin jokusen kilon haitarissa vaihtelee ja hyväksyn tämän, terve suhtautuminen ruokaan on yhtä tärkeää kuin paino (joka on joka tapauksessa normaalin keskialueella). Mut punnitsen pari kertaa viikossa. On helpompi siistiä elintapojaan hieman heti kuin vasta, kun paino on noussut yli mukavuusrajojen, eli yli 57 kg mennessä tsemppaan. Oon alle 160 cm eli saa olla tarkempana kuin pidemmän varren kanssa, mut kaloreita en laske koskaan, korkeintaan jätän ylimääräiset herkut ja viinit hetkeks jos tarvii. Taas alle 55kg on vähän liian vähän makuuni ja kertoo yleensä sairastelusta tai stressistä. Vaaka on siis muutenkin hyvinvoinnin tuki mulle. Jos paino kovin liikahtaa tuon tavanomaisen ulkopuolelle niin mietin, mitä kaikkea elämässä on menossa ja miten voisin myös mielen kannalta paremmin.

Vaaka on hyvä työkalu, kunhan rakastaa itseään luvusta huolimatta.