Lue keskustelun säännöt.
Yhteishuoltajuus & korona-rajoitukset
11.05.2020 |
Olet etävanhempi. Kun koulut suljettiin, lähivanhempi toivoi, ettei tapaamisia lapsen kanssa olisi lainkaan. Lapsi ei myöskään saanut tavata kavereitaan.
Aluksi tämä oli ok, sillä pidin lapsen kanssa paljon yhteyttä kännykän avulla ja tiesin, että lapsella on sama mahdollisuus myös kavereiden kanssa. Lisäksi kun minä olin joutunut liikkumaan tavallista enemmän ihmisten ilmoilla, pidin ihan kohtuullisena, että pystyessäni tätä vähentämään, pysyn vielä sen jälkeenkin etäällä lapsesta pari viikkoa.
Mutta koulut ovat olleet kiinni jo lähes 2 kk. Viime viikkojen aikana ollaan viikoittain tavattu, ja yritetty pitää fyysistä etäisyyttä. Sillä sanoin lähivanhemmalle, ettei voida olla lapsesta erossa jopa kuukausitolkulla, kun ei yhtään tiedä mitä hallitus oikein touhuaa. Lapsi on saanut tavata vain kahta kaveria. Lasten rajoittaminen tuntuu suoraan sanottuna jo teennäiseltä, lasten oikeuksia polkevalta. Tuntuu, että heidän vapauttaan on riistetty poliittisista tai muista [kuin suoranaiseti terveydellisistä] syistä, koska ei tämä yleinen pidättäminen ole enää mitenkään riittävän perusteltua. Tiedän, rajoituksia ei jatkettu ja pian ne päättyvätkin. Mutta kauan ne ovat mielestäni jatkuneet vastoin tieteellistä pohjaa.
Itse ongelmaan. Tapasin lapsen eilen, oltiin ulkona ja kaverikin oli mukana. Pidettiin turvaväliä, tosin lapset muistivat sen paremmin kuin minä - se ei ole aina helppoa muistaa, että toisen karttaminen olisi ykkösjuttu joten välillä olinkin hetken vain metrin päässä. Lähivanhempi valittaa minulle asiasta. Kysyy, onko sen noudattaminen mahdotonta? Muutenkin muistuttaa koko ajan turvavälistä... Olen saanut tarpeekseni tästä pelleilystä! Jos koulussa ei voida vaatia lapsilta, että karttavat toisiaan kuin ruttoa, onko lähivanhemmalla oikeus vaatia sitä minulta? Pelkään, että hän fyysisen etäisyyden tarpeeseen vedoten kieltää yhteiset ulkoilut (sisällä ei ole saatu tavata yhtään) niin kauan, kuin tykkää. Hänen mielestään ei ollut huolen aihe, vaikka lapsi ei näkisi minua pitkiin aikoihin. Lapselle (11v) merkitsee kuitenkin paljon, etten ole fyysisesti kadonnut hänen elämästään. Ajattelin kertoa lähivanhemmalle, että voin pysytellä metrin päässä, mutta suuremmasta karttamisesta aion nyt luopua. Onko hänellä jokin laillinen oikeus estää tapaamiset tämän perusteella? Toinen vaihtoehto on, että jatkan kuten tähän asti ja vastaan hänelle neutraalimmin, etten ärsytä... en voi kuitenkaan teeskennellä, etteikö turvaväli OMAN PERHEEN KESKEN, oman lapsen kanssa, ole mielestäni suuri vääryys.
Kommentit (13)
Meillä lapsi on ihan normaalisti käynyt vuoroviikoin isällään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten tuo hallitukseen liittyy? Vai oliko tämä vain tällaisen stoorin muotoon piilotettu persukokkariprovo?
Vierailija kirjoitti:
Meillä lapsi on ihan normaalisti käynyt vuoroviikoin isällään.
Jaa... Minulla ei oikein ole käsitystä siitä, miten muissa perheissä toimitaan vastaavissa tilanteissa.
Olen ajatellut, että lähivanhempi pitää hyvänä asiana minun erossa pysymistäni, koska suojelee sillä mustasukkaista nykykumppaniaan. Mutta ei se oikein selitä sitä kontrollointia ulkoilussa...
Vierailija kirjoitti:
Miten tuo hallitukseen liittyy? Vai oliko tämä vain tällaisen stoorin muotoon piilotettu persukokkariprovo?
Jos olisi tiennyt, että koulut suljetaan vain kuukaudeksi, sen olisi kestänyt. Mutta kun koulut suljettiin uudestaan, ja lisäksi oli ilmeistä ettei hallitus kerro avoimesti aikeistaan, tuli sellainen epävarmuus että koska näen taas lapseni??
Korona ei piittaa siitä oletteko perheenjäseniä vai ette. Eikä hallitus tai lait päätä onko teidän välissänne oltava metri vai enemmän. Omalla järjellä on nyt pystyttävä päättelemään, millainen riski fyysinen läheisyys on. Joillekin se oman järjen käyttö vain tuntuu olevan aivan ylivoimaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta murheeni ei nyt liity hallitukseen vaan siihen, millaisella varmuudella voin tänään tavata lapseni, vaikka olisinkin päätynyt eri mielipiteeseen turvavälistä.
Vierailija kirjoitti:
Korona ei piittaa siitä oletteko perheenjäseniä vai ette. Eikä hallitus tai lait päätä onko teidän välissänne oltava metri vai enemmän. Omalla järjellä on nyt pystyttävä päättelemään, millainen riski fyysinen läheisyys on. Joillekin se oman järjen käyttö vain tuntuu olevan aivan ylivoimaista.
En minä ole ollut neuroottinen rajoitusten suhteen. Pelkään vain hieman exääni, vaikka hyvissä väleissä ollaankiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mun täytyy kai esittää itsevarmaa ja leppoisaa, ei ruveta kinastelemaan, niin ehkä saan säilytettyä sovun ja oman mielipiteeni samaan aikaan...
Suositus välttää sosiaalisia kontakteja ja jokaisen oma asia miten tuota tulkitsee. Meillä lapset vaihtaneet kotia normaalisti. Toisen vanhemman luona ovat tavanneet isovanhempiaan sekä vanhemansa sisarusta perheineen. Ulkona ovat touhunneet kaveriden kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rajoitukset eivät koske tapaamisoikeutta. Saat tavata lastasi normaalisti.
Me emme ole nähneet miehen lapsia. (Se eiole minun päätös, vaan vanhempien keskinäinen päätös). Nuo lapset eivät mene torstaina kouluun, eivätkä he ole saaneet nähdä ketään kaveria.
Ei tässä voi kahta vuotta näin elää, mutta tilanne on kinkkinen. Minun äidilläni alkaa syöpähoidot, ja minä olen ainoa ihminen joka häntä hoitaa. Minun pitää siksi pitää etäisyyttä toisiin ihmisiin. Olen pitänyt itse etäisyyttä aikuiseen lapseeni, koska hän taas tapaa omia kavereitaan. Miten ihmeessä tämä kuvio toteutetaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ex soitti. Juttelimme aluksi sovussa, mutta... sain kuulla lähes 10 min (siltä ainakin tuntui) tarkkoja ohjeita, sääntöjä ja viisauksia siitä, miten minun pitää käyttäytyä, kun kävisin lapsen kanssa vaateostoksilla. (Pakko ostaa 2 tiettyä merkkiä & mallia olevaa vaatekappaletta, kun nykyiset kiristää.) Se oli ok, että sovittiin kelloanajat ja ruokailut. Mutta muuten puhelu oli ihan mieletöntä kontrollointia. Siis tuntui että hän vain toisti eri tavoin, että HÄN määrää tai hallitsee... kun minä teen lapsen eteen jotain hyödyllistä? En ymmärrä, mistä on tarkalleen kyse. Selostan nyt ehkä hieman sekavasti, kun olen riidasta hämilläni. Ex (tai joku hänen tuttunsa?) oli nähnyt yhtenä päivänä, kun kosketin lapseni kaverin kättä auttaakseni häntä, ja vetosi sen perusteella, että minulle joutuu toistamaan turvavälin merkitystä koska en vain osaa. Tuntui että hän aina ennen tapaamisia hyväksikäyttää sopuisuuttani, kun minulla on odotuksia lapsen kanssa, ja saarnaa ihan vain saarnaamisen ilosta. Mikään iloinen vastaväite ei auttaisi, päinvastoin. Halusin lopettaa puhelun, mutta hän piti huolen, että saa esittää kaikki vaatimuksensa vielä yleisemmässä muodossa. Mulla meni hermo, sanoi hei ja katkaisin puhelun. Hetken päästä soitin takaisin ja HUUSIN, että 200 cm on perseestä. Että kouluille ei sellaista ohjeisteta suosittelemaan lasten kesken - miksi äidinkään pitäisi? Hän kielsi tapaamiset. Yritti moneen kertaan soittaa, katkaisin aina mutta lopulta vastasin, koska välitän hänestä, ja haluan kuunnella. Hän rauhallisesti perusteli kantaansa, kuuntelin hiljaa - mutta lopulta tokaisin vastaväitteen ja katkaisin puhelun, koska en vain pystynyt kuuntelemaan, vaikka hän puhui pelkästään sukunsa riskiryhmään kuuluvista. Ymmärrän sen, ja hän on hyvin vastuullinen henkilö, mutta minuakin harmittaa! Laitoin hänelle äsken viestin, jossa tavallaan pyydän kompromissia (sanoin että jokainen joutuu itse arvioimaan etäisyydet, ei me kuitenkaan halata eikä pussata... Toinen joutuu kompensoimaan, jos muut ei keskity). Mutta ei ole vastanut. Nyt en tiedä mitä tehdä, koska en halua saattaa lasta hankalaan asemaan. Jos menen hakemaan lasta, hän ei voi tulla mukaani, mikäli ei ole saanut siihen suostumusta. Meillä ei ole mitään tapaamissopimusta, vaan lapsi saa nähdä minua aina halutessaan ja kun minulle myös sopii, mutta nyt tuntuu ihan kuin olisi tullut jokin pysyvä kielto. Eihän niin voi olla. En suostu olemaan määrittelemätöntä aikaa etäinen lapselleni, en 2 metriä (vaikka ei tuota vaikeuksia olla hönkäilemättä toisten kasvoille), saati kilometrejä. Mitä teen?? Voisin ajatella etten näe lastani enää tänä keväänä, jotta tilanne rauhoittuu, ja hän saa keskittyä kouluun / kavereihin... Mutta olisin halunnut nähdä jo tänään.
Ai hän laittoi viestin "no ok" ...ja mä purskahdin itkuun. En voi lähteä ennen kuin lopetan. Olipas hermoni kiristynyt. Ehkä hyvä että tuli tämä erimielisyys selvitettyä. Toivottavasti! Ettei tarvitse jatkossa esittää parempaa, kuin on.
OLEN etävanhempi, anteeksi kirjoitusvirhe... ap