Kuljetko sinäkin sumussa?
Olen jo pari viikkoa kokenut, etten ole oikein läsnä todellisuudessa. Väsyttää suurimman osan aikaa, olen alakuloinen ja pää on kuin tällin saanut.
Johtuisiko tästä kotikaranteenista? Olen koko ajan yksin, harrastukset on jäässä.
Elän kuin säästöliekillä, silleen justjust liekki vielä lepattaa.
Kommentit (7)
Jep. Mikään ei tunnu miltään. Alakuloinen olo. Mikään ei kiinnosta. Pitää oikeen tsempata et saa edes tiskit koneeseen ja/tai sieltä pois.
:( Mulla on ollut tuollainen olo jo vuosikausia. En ole koskaan käynyt lääkärillä sen vuoksi, joten en ole ihan varma mistä johtuu. Omat epäilykset ovat: masennus, univaje ja raudanpuute.
On meitä sitten ainakin muutama, kuvauksen perusteella. Turtuneina raahaudumme päivästä toiseen. Kuin joku olisi vetänyt töpselin seinästä ja sammuttanut auringon.
Jos tätä jatkuu vielä useamman viikon, yritän kyllä selvittää, mistä on kyse.
Toivotan muillekin parempis aikoja js pään selkiämistä!
Ap
menkää ulkoilemaan, rasittakaa itseänne fyysisesti.....se auttaa.
pois tietokoneen ja telkkarin äärestä.......se turruttaa.
Kyllä on välillä ollut noita jaksoja. Karanteenin alku oli henkisesti rankka, se siirtymä normielämästä tähän outouteen, mutta otin heti yhteyttä työterveyspsykologiin ja sanoin että tartten jotain apua. Ja sit oli kolme kertaa kun juteltiin etäyhteydellä ja siitä oli mulle tosi suuri apu. Oon iloinen että tajusin sanoa sen ääneen että tää ei tunnu normaalilta.
Ja siis suurin apu oli siitä että sai sano ääneen niitä omia tunteita, pelkoja yms ja joku kuunteli hellyydellä ja ymmärryksellä. Ja sit hän kerto psykologin näkökulmasta et miks musta ehkä tuntuu tolta, että se on normaalia ja ymmärrettävää. Ja kehotti mua antaa ittelleni aikaa, että teen niitä asioita joista saa mielihyvää ja yritän hemmotella itteäni yms. Pieniä juttuja ja ei se näin kirjoitettuna kuulosta miltään, mutta ero mun elämässä om suuri! Mä olin hetken ihan toimintakyvytön, en selvinny arjesta aluksi ja nyt taas mulla on ihan hyväkin olo ja pystyn ajattelemaan tulevaisuutta ja esim hyväksymään että mun työt loppui nyt ehkä pysyvästi.
Juu jotenkin turta ja tuntuu kuin ei olis välillä olemassakaan.