Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Millaiset välit teillä on vanhempiinne?
15.04.2020 |
Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia siitä, millaiset välit teillä aikuisilla on vanhempiinne. Avaan tässä oman perheeni taustaa.
Minulla on pikkuveli. Olen hieman yli 30-vuotias, hän vähän alle, perheetön ja tekee uraa ulkomailla. Minulla kaksi lasta, korkeakoulututkinto, vakituinen työpaikka ja kaiken kaikkiaan olen hoitanut asiani hyvin.
Vanhempani erosivat, kun me lapset olimme aikuisia. Liitto oli aina jotenkin omituinen, meillä oli hyvä lapsuus, mutta en koe, että vanhempani olisivat toisiaan mitenkään erityisesti rakastaneet. Eivät ainakaan sitä julkisesti näyttäneet.
Vanhemmat ovat nyt eläkkeellä. Molemmat olivat töissä esimieasemassa aikana, jolloin esimiestyö oli kovaa ja autoritääristä. Isä teki paljon reissuhommia (tienasi hyvin) ja päävastuu arjesta jäi äidille. Meitä kasvatettiin kotona enemmän keppiä kuin porkkanaa- mentaliteelilla. Ikinä ei ollut riittävän hyvä, kuri oli kovaa ja luottoa ei annettu. Fyysistä väkivaltaa ei ollut.
Tämä sama meno jatkuu tänä päivänä. Äitini mitätöi kaikkea, mitä teemme. Veljeeni ei pidä yhteyttä niin paljoa, koska "ei halua häiritä". Minä taas joudun kuulemaan ainaista valitusta kaikesta. Äitini valittaa naapureista, ystävistään, tv-ohjelmista, kaikesta. Kaikkea lähestytään negativiisen kautta "ai sinulla on vielä nuo kukat hengissä, en olisi uskonut. Ei taida tuokaan mekko enää mennä sinulle päälle (hah, meni!)".
Äitini on aina ollut luonteeltaan tälläinen. Asiakaspalvelutilanteissa on aivan kauhea, mitä enemmän kauhua saa myyjälle aikaiseksi, sitä parempi. Yleensä vielä jälkikäteen kehuskelee, kuinka osasi "oikein näyttää kulmahampaitaan".
Olen vähentänyt kontakteja äitiini, koska en jaksa kuunnella valitusta kaikesta. Lasteni takia haluan pitää asialliset välit, mutta en anna äitini tavata heitä niin, että jäisi lasten kanssa yksin.
Isän kanssa tulee juteltua vähemmän, hän viettää eläkepäiviä matkustellen (toki nyt ei matkusta) uuden naisystävänsä kanssa. Isä jäi lapsuudessa vähän etäiseksi, joten en ole oikein osannut häntä näin aikuisenakaan lähestyä. Aina toki ilahtuu, kun näemme ja soittelee myös minulle päin pari kertaa kuussa.
Kommentit (5)
Isä on tuossa kirkkomaalla 300 metrin päässä ja äiti elelee omillaan 5 kilometriä isästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä vähän liiankin hyvät välit, riidellään harvoin ja sovitaan helposti. Tulevaisuudessa toivottavasti ei tarvitse asua 300-400km päässä.
Olen äidin kasvattama. Vanhempani erosivat ollessani ihan pieni.
Äiti on paras ystäväni. On aina ollut. Jopa teini-iässä. Hän asuu 10 min päässä ja olemme jatkuvasti tekemisissä. Soitamme päivittäin ja näemme vähintään kerran viikossa.
Tällaista mallia on ihana laittaa eteenpäin. Minulla on samanlaiset välit myös omiin lapsiini.
Isää en tunne ollenkaan ja juoponhyysääjö äitini kanssa en ole vaihtanut sanaakaan n. 20 vuoteen. Eli hyvöt völit.
Alue: Aihe vapaa
Olen 22 ja asun opiskelukaupungissani, mutta käyn vielä lähes joka viikonloppu kotona. Välit vanhempiin ovat parantuneet, kun emme näe joka päivä. Ehkä itsellekin on tullut iän lisäksi järkeä ja pidempi pinna kuin teini-iässä.
Äiti on aina ollut aika lempeä ja kasvattanut rakkaudella, vaikka piti toki rajoja. Välimme ovat nykyään tosi hyvät, äidin kanssa voi oikeastaan puhua kaikesta. Hän tukee ja ainakin yrittää ymmärtää, vaikka ei itse ajattelisi jostain asioista samalla tavalla kuin minä. Äidin seurassa voi olla rennosti.
Isä taas... Noh, isä on isä. Hän on aina ollut se ankarampi kasvattaja. Toisaalta hän on pitänyt minua ja veljiäni paljon sylissä kun olimme pieniä, puuhannut kanssamme vaikka mitä ja halunnut opettaa hyödyllisiä käytännön juttuja. Toisaalta taas isän kanssa on aina pitänyt kävellä munankuorilla, koska hän suuttuu helposti. Vaikka en olisi tehnyt jotain asiaa koskaan ennen, se pitäisi oppia kerrasta ja isä kiukustuu ja moittii, jos en osaa. En ole koskaan tuntenut, että olisi hyvä isäni silmissä tai että hän olisi minusta ylpeä. Ymmärrän, että isä on itse kasvanut vielä ankarammassa ilmapiirissä. Vaikkei hän ole pystynyt katkaisemaan sukupolvien kierrettä, niin pojasta on polvi parantunut. En ole hänen seurassaan rento eivätkä välimme ole avoimet, mutta en ole katkera tai mitään. En ollut itsekään mikään helppo lapsi tai teini.