Kauneuskin voi olla kirous deittimarkkinoilla!
Tämä on hieman kiusallinen aihe, mutta kaippa tänne voisi avautua.
Palattuani sinkkumarkkinoille tajusin aika pian, että ei deittailu ole helppoa kauniinakaan. (En kirjoita tätä oma kehuna, vaan toivoisin ihan näkökulmia muilta)
Olen siis nuori mallintöitä tehnyt nainen. Olen ihan hauskaa seuraa ja kaverini kuvailisivat minua karismaattiseksi ja hurmaavaksi.
Kuitenkin deittaillessa olen huomannut, että minua miehet usein hieman vähättelevät eli pitävät joko bimbona tai olettavat, että olen itseäni täynnä ennen kuin kerkiävät tutustuakkaan minuun kunnolla. Osa taas voi olettaa, että olen vain kehuja vailla.
Tämä on erittäin rasittavaa, koska minua itseäni ei erityisemmin kiinnosta oma ulkonäköni vaan etsin kunnollista seuraa. Nettideittailu voi olla hyvinkin uuvuttavaa, koska minusta tehdään oletuksia eikä nähdä, että olen korkeakoulutettu ja ainakin omasta mielestä valoisa persoona. Iloisuus ja avoimuuskin tulkitaan bimbomaisuudeksi.
Olisiko kenelläkään mitään neuvoa ongelmaani?
Kommentit (50)
Laita rumempia kuvia ja korosta akateemisuuttasi
Juu on vaikea löytää kunnon miehiä kauniitten, se pyöritys on sellaista.
Jos et oikeasti olisi lainkaan ulkonäkökeskeinen, niin et olisi edes tehnyt tätä avausta
Mulla oli nuorempana tuota ongelmaa, mutta ei minua niinkään bimbona pidetty. Sen sijaan tuntui että miehet ei edes yrittäneet tutustua aitona itsenään, asenteella "katsellaan sovitaanko me yhteen", vaan koska he halusivat minut ulkonäköni takia, he esittivät minulle sellaista kun uskoivat minun haluavan heidän olevan. Mielin kielin, aina samaa mieltä kaikesta, vaikka väkisin kiinnostunut harrastuksistani ja alastani jne. Sitten vasta kun päädyttiin suhteeseen, jossain vaiheessa paljastui että eihän me sovita ollenkaan yhteen, että mies oli alussa näytellyt ihan eri ihmistä kuin on vain "saadakseen" minut. Mutta kun ei kukaan jaksa yhdessä asuessakin loputtomiin näytellä.
Ensimmäisellä vastannella on ihan hyvä pointti mielestäni! Olen joskus kuullutkin miesten juuri sanovan lauseita kuten "en kattelis kaltaisiasi naisia, koska miehet pörräävät tuollaisten ympärillä ja en kestäisi sellaista"
Yritän itse deittailla järkeviä ihmisiä. Mieluiten raittiita ja savuttomia. Luen tarkkaan profiilikuvaukset jne. Kuitenkin on alkanut tunnostaa siltä, etten voisi koskaan löytää rakkautta. Tämä tuntuu hieman pahalle sanottavan. Ja nimenomaan tämä asenne monelle miehellä, että liian kaunis nainen on uhka, koska sillä on vaihtoehtoja toisinkuin epävarmalla ja keskiverto naisella.
Ap
Luuletko saavasi hiirulaisena enemmän yhteydenottoja? Vai onko niin, että et ole niin kaunis miesten mielestä kuin luulet? Miehillä on tarkka maku. Mallit on usein persoonallisen näköisiä.
Vierailija kirjoitti:
Minä taas olen huomannut sen, että useimmat miehet ovat perääni, mutta suhteeseen eivät uskalla, koska olenhan useamman miehen mieleen. Turvallisinta on valita sellainen tavallisen näköinen, massaan hukkuva nainen mukavalla persoonalla. Näitä sitten petetään jossain vaiheessa.
Miehet... olenkin ajatellut vaihtaa naisiin.
Noh, miehetkin haluavat olla naiselleen ykkösiä. Taustalla on se ajatus, että naisella on kokemusta komeammista ja paremmista miehistä. En halua jäädä arvailemaan, olenko se, johon nainen tyytyi, koska halutummat miehet eivät enää sitoudu.
Älä ole niin valoisa, iloinen ja avoin treffeillä. Joo joo, saatat olla sellainen persoonallisuudestasi, mutta kannattaa ensin vähän hillitä näitä ominaisuuksia ja saada mies vähän työskentelemään sen eteen, että saa positiivisia reaktioita ulos sinusta.
Luonne se on joka ratkaisee, oli kaunis, tavis tai ruma. Kaikkia ei tarvitse miellyttää ja muiden mielipiteillä ei ole oikestan mitään väliä, joten en usko asian olevan kenellekään kovin suuri ongelma.
Kiitos vastauksistanne!
Kuten joku jo mainitsikin, miehet voivat nähdä vain ulkokuoren ja olettaa sen perusteella. Edellisessä suhteessani kävi aivan kuten joku jo täällä kirjoittikin eli että nyökytellään päätä kunnes lopulta ei voida enää pitää kulisseja yllä, joita pidettiin vain koska haluttiin "perinteisesti kaunis nainen".
Pidetään keskustelu siistinä kaikki ja kiitos vastanneille ja kokemuksiaan jakaneille :)
Ap
Vierailija kirjoitti:
Minä taas olen huomannut sen, että useimmat miehet ovat perääni, mutta suhteeseen eivät uskalla, koska olenhan useamman miehen mieleen. Turvallisinta on valita sellainen tavallisen näköinen, massaan hukkuva nainen mukavalla persoonalla. Näitä sitten petetään jossain vaiheessa.
Miehet... olenkin ajatellut vaihtaa naisiin.
Niin totta. Näin hiljattain entisen ihastukseni uuden naisen.
Sun pitäis ehkä kuitenkin kääntää eduksesi se, että kiinnostuneita miehiä on, sun pitää vaan itse sitten selvittää, mistä syistä he ovat sinusta kiinnostuneita. Jos olet fiksu, niin ehkä sitten vaan vähitellen huomaat miehessä sitä asennetta, että on kiinnostunut ikään kuin vääristä syistä eikä oikeasti.
Tai voithan kokeilla myös tehdä kuvattoman profiilin tai jonkun sellaisen profiilin, jonka takaa ei heti käy ilmi ulkonäkö ja testailla, miten sujuu pelkkä juttelu, jos on tiedossa vaikka yhteisiä kiinnostuksenkohteita.
Vierailija kirjoitti:
Älä ole niin valoisa, iloinen ja avoin treffeillä. Joo joo, saatat olla sellainen persoonallisuudestasi, mutta kannattaa ensin vähän hillitä näitä ominaisuuksia ja saada mies vähän työskentelemään sen eteen, että saa positiivisia reaktioita ulos sinusta.
Jotenkin outo neuvo. Ap:n pitäisi totuttaa itsensä siihen, että kaikki tai erityisesti miehet haluavat jotenkin miellyttää häntä? Ja vielä tilanteessa, jossa hän itse käyttäytyisi kuin suolapatsas.
Ihan totta. Treffeillä ahdistaa kun miehet jaarittelee vain omista jutuistaan ja luulee tietävänsä minusta jo kaiken. Minut voisi siis ihan hyvin korvata jollain nätillä pahvikuvalla ja jätkällä olisi ihan yhtä hauskat treffit keskenänsä. Nätti nainen vaihtuu näillä miehillä lennosta toiseen, ei tarvi vauhtia paljon hiljentää.
Luotan paljon enemmän livenä tavattuihin miehiin, jotka ovat kuunnelleet mun outoja juttuja jo jonkun aikaa ennen kuin pyytävät numeroa. Tietävätpähän ainakin etten ole seinäruusu ja sellaista hakevat voivat jatkaa muualle saman tien.
AP:lle neuvoksi, että laita sellaiset kuvat ja profiiliteksti, jossa on jotain muutakin kommentoitavaa kuin sun ulkonäkö. Jos oot kaunis jo valmiiksi, niin sun ei tarvitse esittää sellaista erikseen, vaan voit korostaa sun luonnetta, kiinnostuksen kohteita, elämänasennetta yms. Esim. laitat luurit korviin ja kuva siitä kun fiilistelet ja kuvaan teksti että "arvaappa mitä kuuntelen?". Jos se on fiksu mies ja oikeesti susta kiinnostunut, se keksii muutakin sanottavaa kuin "oot kaunis :)"
Älä välitä, 20-30v päästä ongelmasi on korjaantunut ihan itsestään.
Minä taas olen huomannut sen, että useimmat miehet ovat perääni, mutta suhteeseen eivät uskalla, koska olenhan useamman miehen mieleen. Turvallisinta on valita sellainen tavallisen näköinen, massaan hukkuva nainen mukavalla persoonalla. Näitä sitten petetään jossain vaiheessa.
Miehet... olenkin ajatellut vaihtaa naisiin.