Kysymys introverteille

Ihmiset pitävät outona ja suoraan sanovatkin sen. Onneksi ihmisten mielipiteet ei paljon kiinnosta.

En välitä mitä mieltä muut ovat, parempi kun lopettavat kinuamisen loukkaannuttuaan.

Itse yritän jotenkin selvitä niin, etten loukkaisi ketään. Toisin sanoen vastailen kyllä viesteihin lyhyesti ja joskus käyn tapaamassa ihmisiä, mutta en viivy pitkään.

up

En joudu selittelemään enkä edes ryhtyisi selittelemään. Onneksi kukaan ei edes vaadi mitään selityksiä.

En joudu. Olen tekemisissä vain niiden kanssa, joille elämäntyylini on selittelemättä ok.

En joudu selittelemään.

Tai no jos tapahtuu jotain hienoa ja näyttävää itselle, niin ekstrovertimpi puolisoni sanoo, että tuonkin voisit laittaa someen. ”Miksi”, on minun kommenttini, koska minulla ei ole sisäsyntyistä tarvetta hakea huomiota ja muiden ihailua/hyväksyntää.

Kyllä joudun selittelemään, ja ihan sosiaalisesta paineesta ja velvollisuuden tunteesta usein joudun osallistumaan sosiaalisiin tilanteisiin ja turhaan pölinään, vaikka en haluaisi. Jännää miten erilaisia ihmiset ovat. Minusta oma rauha ja hiljaisuus on ihanaa

Valitettavasti en, sillä kukaan ei pidä minuun yhteyttä muutenkaan. On luksusta jos joku haluaa seuraasi.

Vuosien kuluessa tuttavapiiristä ovat karsiutuneet ne pahimmat yltiö ekstrovertit. Jäljelle jääneet tärkeimmät ihmissuhteet. Ei enää juuri tarvitse selitellä, kaikki kyllä jo tietävät ja ymmärtävät. Ja hyvä näin, näitä ihmisiä jaksaa melkein päivittäin nähdä ja kuulla.

Ei sitä oikein ymmärretä, koska juhlista tai jatkoista kieltäytymällä usein kysytään "mitä tärkeempää sulla muka on, olet vain kotona yksin".  

Lapsena jouduin jatkuvasti selittelemään, miksi minulla ei oikein ollut kavereita tai miksi en halunnut koskaan käydä missään. Tämä teki minusta entistä syrjäänvetäytyvämmän. Aikuisen tekemiset eivät onneksi enää juuri ketään kiinnosta. Nykyään saatan vaikka suoraan todeta, että minulla ei ole kavereita, jos joku jotain niihin liittyvää kyselee. Olen ajatellut, että elämäntehtäväni on laajentaa joidenkin kapeakatseisten ihmisten ajatusmaailmaa.

Mahtavaa kuulla, että läheisillenne menee kerrasta läpi. En ymmärrä miksi jotkut ystäväni eivät kolmenkymmenen vuoden aikana edelleenkään ymmärrä minua. Pari poikkeustakin kyllä on, onneksi. Heidän kohdalla minun ei tarvitse miettiä, että onkohan toimintani nyt varmasti tälle ok vai ei. Tiedän, että hyväksyvät sen etten ole jatkuvasti yhteyksissä ja kun tavataan, pölötetään rauhassa kahvikupposten ääressä ja tavataan taas joskus kun tavataan. :)

Koronakriisi on siitä hienoa aikaa, että saa olla rauhassa kotona ja siitä jopa kiitellään.

Tärkeimmät ihmiset ovat elämässäni mukana. Hyväksyvät minut sellaisena kuin olen vaikka eivät varmasti aina ymmärrä. En loukkaa ketään tahallani. En ole töykeä tai epäystävällinen ihminen vaikka olenkin vähän erakko.

Yksi ystävä ei ymmärtänyt sitä, ettei mulla ole energiaa nähdä häntä useamman kerran viikossa ja ahdistun pitkistä puheluista. Yritin selittää, että välitän hänestä silti ja nautin hänen seurastaan. Mielestäni voi olla läheinen ystävä, vaikka näkee vähän harvemmin ja panostaa sitten siihen yhdessäoloon. No hän oli eri mieltä ja katkaisi välit. Aluksi vähän suretti, mutta nyt olen helpottunut. Meillä on paljon yhteistä hyvää menneisyyttä, mutta hän imi minusta kaiken energian. Olin aivan uupunut tapaamisten jälkeen ja ystävyydestämme oli tullut taakka. Ja se syyllistäminen ei tehnyt asiasta yhtään helpompaa. Muuten läheiseni ovat kyllä ymmärtäneet. Suurin osa tuttavapiiristäni on enemmän tai vähemmän introvertteja.

Nuorena selittelin, enää en. Minulla on pari tosi ystävää, jotka ovat samanlaisia introvertteja kuin minä.

En joudu selittelemään, koska en selittele. Vastaan viesteihin yms. nopeasti, koska se on kohteliasta. Menen juhliin ja illanviettoihin, vaikka aina en jaksaisi tai ei huvittaisi. Juhlien järjestäjälle tilaisuus on tärkeä ja hän on nähnyt vaivaa niiden eteen. Juhlissa on ollut aina mukavaa. En osallistu jatkoille tai viivy pitkään ja kaipaan runsaasti aikaa itsekseni juhlien jälkeen. En tuo ilmi introverttiyttäni.

Kyllä, jouduin alkamaan täydeksi erakoksi, kun ei vaan mennyt perille ja hermostuttiin kun minua on aina niin vaikea saada mihinkään. Aivan turha oli yrittää selitellä ettei nyt vaan jaksaisi.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä joudun selittelemään, ja ihan sosiaalisesta paineesta ja velvollisuuden tunteesta usein joudun osallistumaan sosiaalisiin tilanteisiin ja turhaan pölinään, vaikka en haluaisi. Jännää miten erilaisia ihmiset ovat. Minusta oma rauha ja hiljaisuus on ihanaa

Miksi selittelet ja menet? Sanoo ystävällisesti mutta lujasti, että valitettavasti en pääse tulemaan. Ihan herttaisen yhdentekevää mitä muut ajattelee.