Mitä ajattelet äidistä, jonka on "pakko" turvautua lapsen tukistamiseen?

vaan pitää ihan pakollisena toimenpiteenä niin kyllä on LAISKA AKKA.

Helpommalla tietty pääsee kun uhkaa väkivallalla, kyllähän heikompi tottelee. Äidille vaativampi tapa on toistaa ja toistaa niitä kieltoja ja käskyjä, ja rangaista sitten tarvittaessa muuten kuin pelolla.



Mutta laiskat eukot tukistaa, nopeaa ja tehokasta....pitemmän päälle kylläkin nämä lapset on agressiivisempia ja vaikeampia lapsia. Niin metsä vastaa kun sinne huudetaan...

on ensimmäinen ja ainoa vaihtoehto saada uhmis ruotuun, niin huh huh

ja rankaista voi muutenkin kuin tukistamalla tai fyysisesti satuttamalla.



Fyysinen satuttaminen sinänsä voi joskus tulla pakon sanelemana eteen. Esimerkkinä vaikka tämä:

Lapsi on kiusannut pienempää poikaa eikä halua pyytää anteeksi vaan pyristelee irti, yrittää karkuun. Kiinnipitäminen voi vaatia voimankäyttöä ja se voi sattua lapseen, mutta mielestäni isompi paha olisi antaa lapsen livahtaa ilman anteeksi pyyntöä omille teillensä.

tukistuksesta. Minä tukistan lapsiani mutta se tarkoittaa sitä että otan hiuksista kiinni. EN kisko kaikin voimin vaan kosketan "lempeästi". Hiusten letittäminen tai takkujen avaaminen sattuu takuulla enemmän!

Tietysti tulee mieleen, että äidin omat taidot käsitellä tunteita eivät ole kehittyneet vaikkapa huonon lapsuuden vuoksi, äiti voi olla väsynyt tms. mutta loppujen lopuksi pidän sitä kyvyttömyyden ja taitamattomuuden merkkinä. Muissa asioissa äiti voi olla ihan hyvä äiti, mutta tässä yhdessä, ihan keskeisen tärkeässä asiassa, pidän äitiä hyvin kehittymättömänä.

Kun näin näpsäköitä vastauksia taas on ketju tulvillaan, niin joku vois nyt rautalangasta vääntää mulle sen - ilmeisesti hyvinkin dramaattisen - eron siinä, pelkääkö lapsi tukkapöllyä vai sitä, että äiti/isä/joku muu karjuu sille naama punaisena, kun lapsi (yli 3-v.) on tietoisesti tehnyt jotakin kiellettyä?



Eli mikä siinä on niin hemmetin paljon parempaa, että se lapsi pelkää nurkkaan joutumista tai huutoa KUIN että se pelkää (muutaman kerran tukkapöllyn saatuaan) tukistamista?



Ja ennenkaikkea; mikä tekee pelosta niin kammottavan haitallisen tunteen, jos kotikasvatus on muuten suht. ok eli tarjotaan syliä, rajoja, rakkautta, ruokaa jne. Eikö lapsen pitäis päinvastoin oppia jo pienestä pitäen tietämään lähes koko tunneskaala, joka ihmisellä on käytössä?



Ja nyt siis perusteltuja vastauksia, eikä mitään "siellä taas joku väkivaltaa lapsena kokenut joka ei osaa katkaista kierrettä..."

Tietysti tulee mieleen, että äidin omat taidot käsitellä tunteita eivät ole kehittyneet vaikkapa huonon lapsuuden vuoksi, äiti voi olla väsynyt tms. mutta loppujen lopuksi pidän sitä kyvyttömyyden ja taitamattomuuden merkkinä. Muissa asioissa äiti voi olla ihan hyvä äiti, mutta tässä yhdessä, ihan keskeisen tärkeässä asiassa, pidän äitiä hyvin kehittymättömänä.

vauvasiskoaan istumalla tämän päällä, täytyy myöntää että aivoni olivat erittäin kehittymättömässä tilassa ja mielessä vain yksi ainoa ajatus: pelasta VAUVA keinolla millä hyvänsä. Se tekee minusta kyllä kieltämättä kehittymättömän, mutta siinä tilanteessa erittäin tehokkaan. Enkä ole osannut sitä asiaa mitenkään voivotella, päinvastoin. Olen iloinen, että minulla kaikki lapset ovat elossa ja voivat hyvin (paitsi tietenkin se onneton, jonka tukasta tartuin, mutta hänkin varmaan pääsee isona hyvälle terapeutille).

Lapsia on useita, vanhin 15 v eli TIEDÄN että muitakin keinoja on.

vaikka olen itse lapsena saanut tukkapöllyä silloin kun jotain erittäin tyhmää ollaan tehty. ei ole mitään traumoja jäänyt enkä ole myöskään terapeuttia tarvinnut. :)

On taas joillakin liikaa aikaa. Vai että kehittymätön ihminen/kyvytön käsittelemään tunteita. Anna mun kaikki kestää. Tukistaminen voi olla tehokas kurinpitokeino, jos sen tekee samalla tapaa kuin esim. jäähylle laittamisen eli rauhallisesti ilman vihaa. Minun mielestani on parempi tukistaa, kun esim harrastaa (julmaa) henkistä väkivaltaa, jota useammat näyttävät tekevan ihan huomaamattaan.

Mutta itsekin olen tehnyt sitä kun olen "nähnyt punaista". Kun lapsi ei lopeta millään ja muut konstit on jo kokeiltu, kielletty, otettu käsistä kiinni(esim. jos läpsii tai nipistelee toista)jne., silloin on joskus oma pinna katkennut. Kakkosen kanssa olen pärjännyt jo ilman kun on ns. helppo lapsi, esikoisen kanssa kai piti harjoitella pinnan pidennystä ja olemme kyllä kieltämättä esikoisen kanssa luonteeltamme hyvin samanlaisia, usein törmäyskurssilla. Mutta en kyllä enää vuosiin ole sellaiseen sortunut ja toivon että osaan nyt jo olla parempi kasvattaja kun silloin.

En tiedä pärjäisinkö itsekään, jos lapseni olisi vilkas...

niin sitten on liian lyhyt pinna. Asia on siitä yksinkertainen, että tarvii vaan kieltää/estää jne. yhden kerran enemmän kuin lapsi yrittää venkoilla. Kun sitä jaksaa tehdä ihan pienestä asti johdonmukaisesti, mukula kyllä oppii aika nopeasti että turha pullikoida.

mutta lieneekö se lapselle vähemmän vahingollista jo kerran kirpaisee kun taas minä en käy käsiksi, mutta huudan lapselle päin naamaa että mene nyt vittuun siitä sotkemasta

tukistuksesta. Minä tukistan lapsiani mutta se tarkoittaa sitä että otan hiuksista kiinni. EN kisko kaikin voimin vaan kosketan "lempeästi". Hiusten letittäminen tai takkujen avaaminen sattuu takuulla enemmän!

Lempeä kosketus on SILITTÄMISTÄ. Jos lapsesi kavahtaa tukistamistasi, niin hän tekee sen siksi että pelkää sen aiheuttamaa KIPUA. Eli älä selittele mistään lempeilystä, kyllä se on väkivaltaa.

Mielummin mä näen äidin käden pahojaan tekevän natiaisen niskavilloissa kun äidin sössöttämässä natiaiselle että "ole ystävällinen, älä heittele enää kiviä Heinosten autoon". ;)

Liikaa aina hössätään kuinka "istu alas ja keskustele lapsesi kanssa...blaa". Ei ne lapset siihen kuole eikä traumatisoidu. Ja kun ei sen tarvi olla todellakaan mitään repimistä vaan ikäänkuin "pikku muistutus". Meillä ainakin lapset uskoo vanhempiaan eikä kukkoile. Kyllä ennen vanhaankin osattiin kasvattaa, toisin kuin nykyään kun kaikki on kiellettyä!!

Hyvä alkupeärinen; Et sinä täällä asiaa pohtisi, jollet itsekin ajattele tehneesi väärin



Aina, AINA on mahdollisuus hoitaa tilanteet toisin. Toivottavasti et tuossa tilanteessa vielä isompaa rökittänyt sanallisesti " siskovauvan" tukehduttamisesta/kuolemisesta, vaan jaksoit tarttua asiaan sanallisesti siten, että lapsi ymmärtää tilanteen.



Ja pyysit anteeksi hiuksista repimistä? Kun itse käyttäydyt näin, on isosiskon vaikea ymmärtää miksei hän saa tehdä näin esim. vauvalle, jos harmittaa....



Isosiskolla on kasvun paikka vauvan tullessa taloon; pitää olla nätisti, ei saa häiritä, ei saa herättää vauvaa jne.jne. Tämä saattaa ilmetä ei toivottuna käytöksenä ja lapsen keinot hallita näitä tunteita on aika rajalliset. Omalla käytökselläsi ehkä vain vahvistat lapsen tunnetta siitä, että hän on huono ja hankala nyt kun vauva tuli kotiin..



Itse olen ehdottomasti kaikenlaista ruummiillista kuritusta vastaan, koska kynnys tilanteiden ratkaisemiseen tällä tavoin laskee jokaisen kerran jälkeen. Sen ensimmäisenkin. Uskokaa pois, jokaisen kerran jälkeen aikuisen pyytäessä anteeksi omaa käytöstään laskee sen anteeksipyynnön merkitys.

tämän päivän Hesarissa oli artikkeli juuri teille ja teistä - väkivaltaisista äideistä.

Siihen on saatavilla apua, hankkiutukaa hoitoon älkääkä siirtäkö traumojanne eteenpäin seuraavien sukupolvien kannettavaksi.



Teillä on ongelma hallita aggressiotanne, älkää selitelkö paskaa mistään kasvatuksesta tai vedotko siihen, että psyykkinen väkivalta vahingoittaisi enemmän lasta kuin se, että fyysisesti satutatte lastanne. Se on vain veruke sille, että ette halua kohdata omaa ongelmaamme ja sitä, että teette jo lain mukaankin väärin.



Kohdatkaa totuus itsestänne tai keksikää sellaiset defenssit heikon minänne

puolustamiseen, jotka eivät ole lastenne haitaksi!

Eli yhteyttä lastensuojeluun ja poliisiin heti, jos tiedätte tällaista tapahtuvan!



Jos annatte tällaista tapahtua, ettekä puutu asiaan, olette ihan yhtä syyllisiä kuin se itse tekijäkin.

eipä ihme että nykynuorista ei ole mihinkään ja terapeutille pitää päästä jos opettaja ääntään korottaa yms. Ne on nössöjä juuri siksi että niitä ei ole ollenkaan kasvatettu. Hellanlettas kun äitihän joutuu terapiaan aggressioitaan analysoimaan jos ojentaa lastaan fyysisesti... Katsokaapa piruuttanne miten kissat kasvattaa pentujaan, ja sitten muistutus että ihmisetkin ovat muuten eläimiä.