Lue keskustelun säännöt.
Äiti pilaa elämänsä?
12.04.2020 |
Äiti on ollut alkoholisti siitä lähtien, kun olin lapsi. Hänellä ja isälläni on ollut viime vuosien ajan vaikeaa. Me lapset olemme kouluissa eri paikkakunnilla ja äiti on eläkkeellä sekä selvästi dementoitumassa. Hän kiusaa ja sättii isäämme päivittäin, ja on erityisen ilkeä ja suunniltaan kaatokännissä. Olen oppinut vihaamaan sitä kaljan turvottamaa pallomahaa sekä punaisena verestäviä, laiskasti puolittain auki olevia silmiä sekä sammaltavaa puhetta, joka epäilee meitä perheenjäseniä ties mistä vedätyksistä ja huijauksista. Äidille ja isälle tuli välirikko viime kesänä, koska äiti haluaa tarjota heidän yhteisen asuntonsa ja kahden ihmisen eläkkeiden suoman elatuksen kolmannelle veljelle, joka on asunnoton ja sekaantunut hämärähommiin (tämä veli on mm. varastanut minulta satojen eurojen arvosta tavaraa).
Äidistä on tullut vasta tämän vuoden aikana superhuolestunut tästä veljestä. Isän ja äidin luokse hän ei ole enää tervetullut, koska isä ei suostu elättämään 40-vuotiasta tervettä miestä omassa kodissaan. Äitini suunnittelee eroavansa isästä (mistä olen tavallaan helpottunut, koska se tekee isälle hyvää), mutta olen tavallaan huolissani. Äidin elämä voi lähteä syöksykierteeseen, koska en usko että dementoituneen alkkisäidin ja tämän rikollisen aikuisen pojan yhteiselosta koituisi mitään hyvää.
Miten pysyn järjissäni, koska äitiä ei voi auttaa (ei tunnusta ongelmiaan, ei tunnusta poikansa ongelmia, eikä ole niin sekaisin että sille saisi edunvalvojan) ja iskä on todella heikossa hapessa (ei valita suoraan, mutta kiusaamisen määrä on pöyristyttävä, ja iskältä lipsahtaa välillä kommentteja jotka kertovat äärimmäisestä ahdistuksesta ja pahasta olosta)? En uskalla avautua näistä kenellekään läheisellekään, koska olemme ns. hyvä perhe :(
Kommentit (7)
Anna sen alkoholistin juoda. Hänelle se on onnen ja auvon täyttymys ja maailman ainoa tärkeä asia. Ei lapset taI aviopuoliso ole mitään alkoholin rinnalla. Hän valitsee aina viinan. Usko ja anna juopon juoda. Oma on valintana. Itselläni kokemuksia juopoista, ei mikään erota heitä rakkaasta pullostaan. Joten anna p*skan juoda.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Puhuisin ehkä ensimmäisenä isällesi. Hänen pitäisi ymmärtää muuttaa pois tuolta, ihan itsensä takia.
Olen yrittänyt, mutta hänen mielestään "miehen työ on kestää". Hän ei haluaisi hylätä äitiä, vaikka äiti suomii häntä jatkuvasti. Esimerkiksi: Isä saa haukut, jos kolmessa ruokakassillisessa on yksi vääränmerkkinen tuote. Oikeaoppinen vaatteiden säilytys muuttuu koko ajan ja isä saa jatkuvasti haukkuja siitä, että hänen hansikkaansa, kenkänsä tai hattunsa ovat väärissä paikoissa (ne ovat aina suunnilleen samalla paikalla hattuhyllyllä, naulakossa tai kenkäkaapissa). Ja "jatkuvalla" tarkoitan lähes päivittäisiä muutoksia ja solvaamista, en satunnaista piikittelyä. Isä kävelee kuulemma ärsyttävästi ja syö liian äänekkäästi (äiti ei kestä hiljaistakaan lusikan kilinää kahvikuppia vasten). Dementia vielä pahentaa tuota, koska nopean piikittelyn sijasta äiti jää jumiin asiaansa. Hän kiroilee sujuvasti ja jankkaa jankkaamistaan "huonoista takkapuista" (hän unohti sytyttää takan, muttei tietenkään tunnusta sitä), siitä kuinka kaikki muut haisevat ja siitä miten kaikki ovat niin laiskoja (hänen pitää saada mikromanageerata tai muuten asia on automaattisesti väärin tehty, mistä seuraa lisää valitusta). Huomaan, miten isäni ryhti on painunut. Kotona käydessä nostan huomaamatta olkapäitäni ylös ja eteen, ja saan helposti päänsärkyjä, vaikken ole äidin tulilinjalla samalla tapaa kuin isä.
Äidistä on tullut sitä perfektionistisempi, mitä huonommin hänellä menee. Soitin isälleni sen jälkeen, kun yliopistot tiedottivat kampuksien sulkemisesta. Äiti kuuli puhelun ja sai raivokohtauksen, koska minulla ei ollutkaan siinä vaiheessa kaikkea valmiina ja tehtynä. Minkäänlaista viivettä missään ei hyväksytä ja isä joutuu sätkimään vaatimusten tahdissa koko ajan.
Äiti myös valehtelee sujuvasti. Olemme isän kanssa puhuneet, että hän ei selvästikään muista joitain tapahtumia, vaan ikään kuin päättää tapahtumien kulun omassa päässään. Sen jälkeen vain äidin näkökulma on oikea, ja hän saa raivokohtauksen, jos häntä kyseenalaistetaan. Erityisesti, jos äiti on mokannut jossain, niin tapahtumien kulku selitetään niin, että äiti on ollut pelkkä sivustakatsoja ja isä se, joka mokaa. Esimerkiksi oma muistoni äidistä oksentamassa autoon on selitetty niin, että minä muistan väärin ja oikeasti oksentaja oli isä. Äiti jopa taivutteli isän tulemaan luokseni ja "tunnustamaan", että hän oli oksentaja, eikä suinkaan äiti.
Nämä kuviot ovat kieroudessaan kammottavia, oikeasti. Isä on lempeä ihminen ja suren hänen sinnikkyyttään.
Minua ei haittaisi, jos vanhempani eroaisivat. Äidille tekisi hyvää tajuta, että alkoholismi vie häneltä kaiken. En kuitenkaan haluaisi, että äiti joutuu tämän huonomaineisen veljen vaikutuspiiriin. Mieleeni nousee kauhukuvia delirium-äidistä sottaisena ja väärin lääkittynä sillä välin, kun veli napsii säntillisen äidin nimiin pikavippejä ja osamaksuelektroniikkaa. Se ajatus on vain kamala. En vain pääse tästä ajatusten kehästä eteenpäin, koska tarjolla tuntuu olevan vain niitä vaihtoehtoja, joissa joku jätetään kärsimään :(
Minä olen myös huolissani äidistäni joka tuhoaa elämänsä juopon isäni kanssa. Isä siis juo joka ilta, ei kyllä ole väkivaltainen mutta muuten tosi ärsyttävä. Sammuu monta kertaa viikossa ja on huonossa fyysisessä kunnossa. Kaikki veriarvot jne.päin helvettiä.
Äiti ei juo enää yhtään ja he elävät ihan omaa elämää. Mikä saa ihmisen jäämään huonoon suhteeseen? Elämä menee hukkaan.
Äidin elämä, isän elämä, veljen elämä.
Sinun elämä.
Ne eivät ole sama asia eikä noi kolme yllämainittua kuulu sinulle. Keskity omiin asioihisi.
Joko äitisi dementia on siinä vaiheessa joutuisi edunvalvonnan alle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joko äitisi dementia on siinä vaiheessa joutuisi edunvalvonnan alle?
Juuri näin! Yhteydenotto sosiaalitoimistoon. Huoli-ilmoituksen tehokkuudesta en mene vannomaan. Teimme sellaisen työkaverin puolesta, mutta mitään ei kuulunut.
Puhuisin ehkä ensimmäisenä isällesi. Hänen pitäisi ymmärtää muuttaa pois tuolta, ihan itsensä takia.