Kaverin sairaalloinen valehtelu

Valehtelee jo niin kamalasti ja ei ainoastaan omista asioistaan vaan toistenkin juttuja

Vai tunnustaako sellainen ihminen itselleenkään totuutta siitä millainen on? ap

mutta luulen, että jonkun asian tai elämän yleensä tarvitsee olla jollakin tavalla tosi pielessä. Ehkä haluaa myös jotenkin pönkittää omaa itsetuntoaan kun saa toisen reagoimaan hieman negatiivisella tavalla.

Eli eihän tuo nyt hirveän jännää ole, mutta sillä hetkellä kun hän kertoo vaikka lapsettomuushoidoista hän saa täyden huomiosi.

Miksi vielä tituleeraat häntä nimellä " kaveri" ???

en tiedä mistä se alkoi. jossain vaiheessa vaan kerroin välillä juttuja, jotka eivät pitäneet paikkaansa. ehkä se oli jotain sellaista, että sai enemmän huomiota... joskus ollessani jotain 17-18-vuotias, niin päätin, että en valehtele enää. Yks kaveri sanoi mulle suoraan, että ei jaksa mun juttuja, kun eivät ole totta, eikä halua olla mun kaveri enää. siitä aloin pohtia, että tajuaako muutkin, että mä valehtelen... vähitellen sitten muutaman kuukauden aikana lopetin sen.



vielä nykyisinkin, olen jo yli kolmekymppinen, tekee joskus mieli valehdella. se on niin helppoa. mutta en siis tee sitä enää.



monet valehtelemani jutut olivat sellaisia, että ne olisivat voineet hyvin olla tottakin. tai joku juttu oli tapahtunut jollekin toiselle ja minä kerroin, että se tapahtuikin mulle.

meillä kotona oli kaikki asiat päin helvettiä. Keksin juttuja, niin kuin olisin kai halunnut niiden olevan.



Olen myös äärettömän miellyttämishaluinen ja jostain syystä ilmaisen empatiaa kertomalla, että mulle on tapahtunut joku vastaava asia. Vaikkei siis ole. Kerrankin keksin raiskausyrityksen. Hullua, tiedän.



Tunnistan kyllä valehtelun ja yritän päästä siitä eroon. Olen myös katkaissut välit joihinkin ihmisiin, koska en muista, mitä kaikkea olen heille satuillut. Nykyisten tuttujen kanssa yritän pysyä kaidalla tiellä...



Hyvä kuulla, että jollakin on onnistunut valehtelun lopettaminen tietoisella päätöksellä.

liittyen asioita. No sitähän se ei ole tajunnut, että mulla on sinne suhteita ja ne sen jutut sai aivan uusia käänteitä.. Lisäksi se ei pidä ikinä lupauksiaan esim. tapaamisista, aina on joku syy ettei voida nähdä ja taas kiertotien kautta selviää ettei syy ollutkaan se. Mulle on tätä nykyä aivan sama tavataanko vai ei(mieluusti ei) mutta se ärsyttää kun aina pitää valehdella! Ja mitäs muuta, no siis joka toinen lause on täyttä skeidaa ja ne mitä jää jäljelle on höystetty kunnon lapinlisällä.

Juuri noita, että kaverille sattuu jotain hauskaa, niin kerron jutun omanani muille. Tuntuu vaan että asia on pakko saada kerrottua kun onniin hauska, mutta ei se ole yhtä hauska jos kerron sen " no mun kaverille kävi näin" .

Tiedän, että on tyhmää.

Itse olen sitä mieltä, että minulle saa valehdella esim. " kerran teininä sitä ja tätä" juttuja, jos niissä on ideaa ja ne ovat hauskoja. Tarina on tärkein, ei totuudenmukaisuus. Kuitenkin Juuri tuollaisia turhia valheita en ymmärrä. Mitä niistä saa? Kaikkein eniten inhoon huonoja valehtelijoita.

Enkä myöskään ymmärrä, että miten joku voi valehdella esim. lapsensa olleen vahinko, vaikka sitä yritettiin pitkään ja hartaasti.



Tuli muuten mieleen, että minulla oli teininä luokallani tyttö, joka valehteli koko ajan ja kaikesta. Ihan turhia valheita. Esim. sanoi olevansa sinkku, ja kertoi menevänsä tapaamaan, " yhtä homo Anttia, joka joskus yritti mua, ja se on iha idiootti ym" Myöhemmin toi tämän kyseisen Antin bileisiin näytille, ja selvisi, että olisvat olleen vuoden yhdessä onnellisesti. En ymmärrä miten joku voi poikaystäväänsä haukkua tollain. No joka tapauksessa, tää tyttö sit joskus myöhemmin avautu mulle baarissa, ja sano, että valehtelee koko ajan ihmisille joita ei kunnolla tunne, ja joihin ei luota. Haluaa tavallaan pitää yksityisyytensä sillain. Ei siis ole yksityisasioista hiljaa, niinku useat jotka eivät halua muiden tietävän, vaan valehtelee, jottei muut tiedä hänen elämästään OIKEESTI mitään, mutta eivät kyselekään liikoja, kun hän kuitekin kertoo " elämästään" asioita.

Tiedän, koska itse valehtelin nuorempana, mutta häpeäkseni jäin kiinni niin, että koko luokka sai tietää, ja sain kuulla siitä seuraavat kaksi vuotta. Sen jälkeen en ole koskaan enää valehdellut, ja itsetuntonikin on jo normaali.

mikä oikeasti tapahtui minulle. Ajattelen että jos sanoisin kaikille rehellisesti että asiat ovat tapahtuneet minulle, kukaan ei uskoisi. Eihän kellekään voi sattua ja tapahtua niin paljon kuin minulle.

Tuota en koskaan ajatellutkaan.



Minulla oli ystävä nuoruudessa joka valehteli taukoamatta. Ihan ihme juttuja joista jo ensikuulemalta tiesi ettei ne voi olla totta. Hänellä oli paljon ystäviä, jännittävä persoona muuten kun oli ja kaikki tiesivät valehtelusta. Harva siitä uskalsi päin kasvoja sanoa.



Näitä on. Isäni kertoi tuttavastaan, aikuinen mies siis, joka pokkana kertoi että oli lentokenttätyötekijänä kauan sitten päässyt DC kympin mukaan koelennolle (kauan sitten siis!) ja olivat silmukoita sillä tehneet taivaalla...

Kaipasin empatiaa ja huomiota, lapsuuteni oli vaikea ja nuoruus vielä pahempi. Äitini kuoli murrosiän kynnyksellä yllättäen, se kai selittää osan jutuista...

Nuorena aikuisena " jouduin" valehtelemaan jatkuvasti silloiselle poikakaverilleni, koska petin häntä. Taakka oli kuitenkin niin raskas, etten ikinä sen jälkeen ole enää valehdellut kumppaneilleni tai ystävilleni.



Olenkohan kovin naiivi ihminen, koska uskon yleensä kaiken, mitä muut ihmiset minulle kertovat?

ei tuo kyllä ole mitään normaalin ihmisen toimintaa. Hullujenhuoneelle te kuulutte. Ai niin mutta tehän olette olleet siellä jo moneen kertaan, ja sitten taas ette olekaan ollut;)

On raivostuttavaa kuunnella ihmisiä, joiden jutuissa perusidea pysyy samana ja henkilöt vain vaihtuvat suurin piirtein viikosta toiseen...

Tuo huonomuistisuus aiheuttaa sen, että en oikeasti muista kunnolla, miten jokin asia on mennyt ja sitten saatan selittää sen kahteen kertaan eri tavalla. Hiukan eritavalla siis. Myöhemmin muistan miten asia on oikeasti mennyt, enkä enää jaksa soittaa perään korjatakseni. Joskus kyllä olen sitäkin tehnyt.



Siihen päälle juttujen värittely. Tai lähinnä se on sellaista jutun eläväksi tekemistä. En lisää mitään tapahtumia (kuten lapsettomuushoidot tms idioottimasta), kerron vain mahdollisimman kiinnostavasti. Mulla se on luonteenpiirre. Olen räislähteleväinen ja temperamenttinen luonne. En paljoakaan mieti etukäteen mitä sanon.

Teistä puhutaan yhteisten tuttujenne kesken ja se ei ole hyvää.



Tunnen kaksi tällaista patologista valehtelijaa joille tosi ja epätosi on hämärtynyt raskaasti. Naureskellaan niiden jutuille muiden kaverien kanssa ja monesti pokka on pettää kun yrittää kuunnella niitä tarinoita näiltä höpättäjiltä.