Vilkkaat, räiskyvän temperamentin omaavat lapset: vinkkejä arjessa jaksamiseen

ja johdonmukaisesti niistä kiinni pitäminen.



Wannabe-kasvatus, että huudetaan naama punaisena uhkailuja, mutta niistä ei ikinä pidetä kiinni, pahentaa vaan asioita!

ylipäätään uhkaileminen kasvatuksessa ei ole rakentavaa



mun mielestä kyse ei ole lastenkasvatustavoista, siis konkreettisista keinoista, miten vanhempi jaksaa paremmin, vaan siitä, miten hän itse itsensä ymmärtää ja sitä kautta ymmärtää lapsiaan. On tunnettava se logiikka jolla lapsi toimii ja on kyettävä olemaan provosoitumatta tuhansista yrittämisistä huolimatta, on siedettävä sitä, että lapselle jotkut arkipäiväiset asiat ovat suuria ja lähes ylitsepääsemättömiä, sitä, että kaikki lapset eivät sopeudu hetkessä uusiin asioihin, sitä, että toisen itsekontrolli ei ole vielä kehittynyt ja sitä, että toiset arvostelevat lapsen kautta omaa vanhemmuutta ja kasvatuskykyä.



Temperamenttisen lapsen kasvatusta kannattaa jakaa lähinnä niiden kanssa, joilla siitä on oikeasti kokemusta.

Tänään taas kerran soitin miehelleni että olen aivan lopussa tuon kohta 3v kiukkupussin kanssa. Johdonmukaisia tässä on oltu jo 1,5v, eli siitä asti kun uhma alkoi. Silti joka päivä asioista tapellaan.



Lapsesta on selvästi nähnyt että hän on itsekin ymmällään oman uhmansa kanssa, tahtoa on paljon mutta valmiuksia päättää kaikesta tai taitoa tehdä kaikkea ei ole. Olen yrittänyt ymmärtää, antaa aikaa, olen antanut hänen näyttää suuttumuksensa vaikka se on tarkoittanut sitä että huutaa pöydän alla koko ruokailun ajan ja meidän muiden ruokarauhan kanssa on ollut vähän niin ja näin. Periksi en ole antanut, mutta en myöskään rankaissut huonosta käytöksestä.



Nyt olen alkanut pohtia pitäisikö siitä jatkuvasta huutamisesta jo jotenkin rankaista, koska näinkään ei ole helpotusta juuri tapahtunut. Jäähy on ollut käytössä jos tahallaan on kiusannut sisaruksia tai ollut muuten tottelematon, mutta kiukun näyttämisestä en ole laittanut jäähylle ellei ole alkanut tavarat lennellä.



Ei ole siis neuvoja antaa, olen vain aika väsynyt tähän tilanteeseen. Ehkä otan asian puheeksi kun käymme vauvan kanssa neuvolassa, kävisin ihan mielelläni neuvolapsykologin juttusilla.

lepää riittävästi, anna lapsellesi aikaa ja rakkautta ja hyväksy hänet sellaisena kuin hän on. Vie häntä aktiviteetteihin, mutta huolehdi myös riittävästä levosta päivittäin.

Pidä huoli että kaikki nukkuu riittävästi ja syö hyvin..

Esim. sanot että kohta lähdetään n. 5min ennen kun on lähtö. Tällöin lapsi kerkiää lopettaa leikkinsä, eikäm siitä tule niin paljon kinaa. Kerro mitä tapahtuu ja milloin ennakkoon.

Esim. sanot että kohta lähdetään n. 5min ennen kun on lähtö. Tällöin lapsi kerkiää lopettaa leikkinsä, eikäm siitä tule niin paljon kinaa. Kerro mitä tapahtuu ja milloin ennakkoon.

näin tuleekin tehdä, temperamenttinen lapsi vain käyttää sen viisiminuuttisen huutamiseen, että ei käy, eli sellaista orientaation muutosta temperamenttisella lapsella ei havaita

Hermot meinaa äidillä mennä, koska tyttö on todella tulinen. Meillä on ollut sama päiväjärjestys 1 vuotiaasta asti, mutta silti päivittäin tapellaan uloslähdöstä. koska tyttö on fiksu, tietää tasan mistä narusta vetää jotta äiti hermostuu tai saa pakollakin äidin huomion. Äidin huomion pitäisi jatkuvasti keskittyä vain häneen. Ihana tyttö on, pyytää anteeksi kun on hölmöillyt. Erittäin empaattinen jo tuon ikäisenä, tunnistaa omia ja muiden tunteita. Mutta ne raivarit... huoh.

Poika oli 4-5 -vuotiaana aivan kamala. Kun ei saanut tahtoaan läpi, niin huusi, huusi ja huusi. Ja minä olin johdonmukainen maan ääriin asti.



Luovuin toivosta, mutta 6-vuotiaana rauhoittui... Johdonmukaisuus alkoi kantamaan hedelmää. Poika on niiiiin hyvin käyttäytyvä ja helppo ettei ole tosikaan.

sellaiselle jolla on hyvin vaativa temperamentti, se on ensisijaisesti ongelma hänelle itselleen, mutta hänen kauttaan myös ympäristölle.



Jos 6-vuotias on muuttunut kiltiksi ja tottelevaiseksi lapseksi, hän ei alunperinkään ole ollut temperamenttinen. Temperamenttinen ihminen on jollain tapaa ongelmallinen ympäristölleen hautaan saakka. Hän vaatii, vastuuttaa, reklamoi, huolehtii eduistaan, ei myötäile turhia, ei alistu auktoriteeteille kuin hyvin perustein jne. Hän haastaa ja vastustaa, niin lapsena kuin aikuisena. Keinojen vain pitäisi olla sallitumpia ja yhteiskunnallisesti hyväksytympiä aikuisilla kuin lapsilla.



Kasvatus ei muuta temperamenttia.

Sellainen ei todellakaan lopeta leikkiään ja hyväksy muutosta.Se leikkii ja kun leikki lopulta on pakko lopettaa, joko vajoaa makaronina makaamaan lattialle tai huutaa ja raapii muita ihmisiä. Tai heittelee tavaroita ja kirkuu. Tai juoksee vessaan, laittaa oven lukkoon ja huutaa siellä. Tai mitä nyt keksiikään.



Onnellinen tilanne on sellaisella, jolla ei ole pienempää lasta, jota pitäisi koko ajan sydän kurkussa varjella isomman hyökkäyksiltä.

niin ainakin tuo isompi voisi jo aloittaa jonkin liikuntalajin, jossa kuluu paljon energiaa, esim. jalkapallo on todella kuluttava koska siinä juostaan niin paljon.

Hän on nyt 7-vuotias ja vasta tämä mennyt talvi on ollut kohtalaisen tasaista aikaa. Sitä ennen kaikista asioista saattoi tulla itkuhuutoraivari joka saattoi kestää pitkälti toista tuntia. Ei auttanut ennakointi juurikaan, käytössä oli viikkokalenteri, johon laitoimme ajoissa kuvan tulevasta tapahtumasta (kaupassa käynti, vapaa päivä, kirjasto, kylään meno, vieraita tulossa...) ja edellisenä päivänä kerrotiin mitä seuraavana oli suunnitteilla. Silti, raivari saattoi tulla vaatteista, jotka oli edellisenä iltana itse ollut valitsemassa, aamupalasta, hiusten kampaamisesta tai ihan mistä vaan. Ja syynä oli, ettei hän nyt vaan enää halunnut... Päivän mittaan kerromme monesti, kuinka kauan on aikaa leikkiä ennen lähtöä tai muuta toimintaa ja jos yleensä koskaan aiomme olla ajoissa missään, vähintään 45 minuuttia ennen oikeaa lähtöhetkeä tai leikin lopetusaikaa aloitamme leikin lopettamisen....



Edelleen arki on hyvin ennakoitua ja rutiinit tärkeitä. Joka ainoa aamu toimitaan samalla tavalla suurinpiirtein samaan aikaan ja syödään ja nukkumaan mennään suurinpiirtein samaan aikaan aina. Tylsäähän se, mutta ilmeisesti nuo rutiinit vaan järkeistävät lapsen maailmaa ja arki sujuu sitten hieman helpommin....



Järjettömän pitkää pinnaa tämä vaatii ja kyllä välillä hermo menee silti. Ei ole olemassa asiaa, josta lapsi ei pystyisi kipinöitä vetämään ja jatkuva ennakointi ja selittäminen/varmistaminen/ennakointi asioiden sujumiseen väsyttää pitkällä aika välillä. Mutta onneksi lapsi kasvaa ja oppii kenties hyväksymään koko ajan paremmin sen, että maailmassa on paljon asioita ja velvollisuuksia, jotka vaan täytyy tehdä vaikkei huvittaisi!

Jos 6-vuotias on muuttunut kiltiksi ja tottelevaiseksi lapseksi, hän ei alunperinkään ole ollut temperamenttinen. Temperamenttinen ihminen on jollain tapaa ongelmallinen ympäristölleen hautaan saakka. Hän vaatii, vastuuttaa, reklamoi, huolehtii eduistaan, ei myötäile turhia, ei alistu auktoriteeteille kuin hyvin perustein jne. Hän haastaa ja vastustaa, niin lapsena kuin aikuisena. Keinojen vain pitäisi olla sallitumpia ja yhteiskunnallisesti hyväksytympiä aikuisilla kuin lapsilla.

Kasvatus ei muuta temperamenttia.

Ihmisen perustemperamenttia ei voi muuttaa, mutta ihminen oppii hallitsemaan tunteitaan. 6-vuotiaan ajantaju on parempi, hän ymmärtää syy-seuraussuhteita paremmin ja hän on yksinkertaisesti oppinut että kaikki eivät koko ajan yritä häntä sortaa vaan yrittävät toimia hänen parhaakseen. Syitä huutoraivareihin ei enää ole niin paljon, ja lapsi voi todella tuntua kiltiltä ja tottelevaiselta, vaikka onkin temperamentiltaan vaativa.

Niitä aikoja odotellessa...

kipuärsyke on ainoa, joka opitaan lapsuudessa. Syy-seuraussuhteiden ymmärrys eli kausaalinen ymmärrys kehittyy vasta 17-vuoden iässä ja pojilla hitaammin kuin tytöillä

kipuärsyke on ainoa, joka opitaan lapsuudessa. Syy-seuraussuhteiden ymmärrys eli kausaalinen ymmärrys kehittyy vasta 17-vuoden iässä ja pojilla hitaammin kuin tytöillä

... joillain pojista tämä syy-seuraussuhteiden ymmärry jää pysyvästi vajavaiseksi.

joilla ei ole temperamenttisesta lapsesta kokemusta, mutta luulevat, että heidän oma kahdesti tai kolmasti päivässä raivarin saava uhmis on yhtäkuin temperamenttinen lapsi.

kipuärsyke on ainoa, joka opitaan lapsuudessa. Syy-seuraussuhteiden ymmärrys eli kausaalinen ymmärrys kehittyy vasta 17-vuoden iässä ja pojilla hitaammin kuin tytöillä

En väittänyt että syy-seuraussuhteiden ymmärrys olisi jo täysin kehittynyt.

on puhdasta ulkoa oppimista, ei siis varsinaista syy-seuraussuhteiden ymmärrystä. Lapsi näyttää siltä kuin ymmärtäisi, mutta ei silti ymmärrä. Aikuinen tulkitsee hänen ymmärtävän, mutta pienikin muutos asioissa ja lapsi on aivan hakoteillä.



Lasten aivotoimintaa on tutkittu ja myös murrosikäiseten, heidän aivojensa prosessit eivät vain kertakaikkiaan vielä kykene tuottamaan kausaalista ymmärrystä.