Korona lievänä? Millainen oli?
Kertokaapa te, jotka (luulette tai) tiedätte, että
ootte sairastaneet koronan, mutta kohtuullisen lievillä oireilla, että millaisia olivat oireet ym. Hieman kauhistuttaan, jos sairastuu. Tästä voisi saada toivoa!
Kommentit (19)
Jos sairastin sen lievänä en todennäköisesti edes tiedä sitä.
En itse tiedä, olenko sairastanut, mutta ainakin eräs mies, joka Itävallasta koronan sai, kertoi julkisesti lievästä oireilustaan. Ei olisi ymmärtänyt edes sairastavansa mitään, ellei olisi huomannut oireita älysormuksestaan, joka ilmoitti kehon lämpötilan hieman kohonneen. Lisäksi olo oli aavistuksen väsyneempi, kuin olisi ollut takana huonosti nukuttu yö.
Ensin oli lievää kuumeilua, joka oli minulle, jolla normi lämpö on 35,6 C, jo tuntuvaa. Samalla oli parisen viikkoa kovaa yskää ja jatkuvaa kutinaa kurkuunpäässä. Kun kuume ja yskä hellittivät jatkui kova liman tuottaminen vielä toista viikkoa. Jos se siis oli Koronaa, oli kuitenkin erilainen flunssakuin koskaan aiemmin. Tämä oli helmi-maaliskuun vaihteessa, yhä vielä on lievää liman erittymistä.
Flunssainen olo, mutta ilman kuumetta. En ole käynyt testeissä (asuinmaassani niihin pääsee vain jos joutuu jo sairaalaan tehohoitoon), mutta varmin merkki koronasta on se että keskellä päivää hävisi haju- ja makuaistit. Yskä tuli ennen sitä, mutta sekin hävisi parissa päivässä.
Mistä sen tietää jos sen on sairastanut niin lievänä ettei siinä ole juuri ollenkaan oireita. Keväisin esim. monenkin kurkku on vähän karhea katupölyn ja muiden luonnon pölyjen vuoksi.
Itselläni lähinnä limaa kurkussa ja nokka vuotaa välillä mutta sitä on joka kevät.
Oksensin pari kertaa, sen jälkeen lihaksissa tuikkivaa kipua ympäri kehoa. Ei pahaa. Lämpöä 37,3 korkeimmillaan. Ei pääkipua eikä yskää. Myöskään maku tai hajuaisti ei mennyt. Korona varmistettu testillä. (terveystalolla vajaa 200e kaikkineen, suosittelen jos haluaa mielenrauhan asian suhteen).
Vuorokauden kestänyt pääkipu, kuume ja huimaus. Kolmisen viikkoa outoja väsymysoireita silloin tällöin.
Testein (terveydenhoitoalalla työssä, työnantajan kautta testi) todettu korona, alkoi kuumeella ja yskällä, joka kesti noin viikon. Kurkku oli karhea, lihakset kipeät ja rinnan päällä painontunnetta. Nyt olo jo täysin normaali, mutta työnantajan pyynnöstä olen kotona vielä kaksi viikkoa. Luultavasti sain tämän joko kauppareissulla tai asiakkaalta, matkoilla en ole käynyt vuosiin.
Alkoi lievällä kuumeella, päänsäryllä ja kovalla alaselkäsäryllä, myös jaloissa särkyä. Kuumeilu ja särky ei kestänyt kuin pari päivää. Kuivaa yskää ja limaisuuden tunnetta kurkussa pari viikkoa. Välillä lievää pahoinvointia ja ripulia. Loppuvaiheessa myös paineen tuntua rinnassa muutaman päivän ajan.
Missään vaiheessa ei mennyt maku-tai hajuaistia, mutta yllättävän heikko ruokahalu ja voimaton yleisolo, vaikka kuumetta ei ollut muuta kuin ihan alussa.
Ei ole testattu, oliko koronaa. Lieväoireinen, mutta pitkä ja uuvuttava tauti joka tapauksessa.
Alkoi painon tunteella rinnassa, kuumetta yhtenä päivänä, sitten alkoi sitkeä yskä ja limaa erittyi tosi paljon. Lihaksia särki, väsytti ja tosiaan maku-ja hajuaisti oli poissa jonkin aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Ensin oli lievää kuumeilua, joka oli minulle, jolla normi lämpö on 35,6 C, jo tuntuvaa. Samalla oli parisen viikkoa kovaa yskää ja jatkuvaa kutinaa kurkuunpäässä. Kun kuume ja yskä hellittivät jatkui kova liman tuottaminen vielä toista viikkoa. Jos se siis oli Koronaa, oli kuitenkin erilainen flunssakuin koskaan aiemmin. Tämä oli helmi-maaliskuun vaihteessa, yhä vielä on lievää liman erittymistä.
Olkaa hyvä ja vastatkaa tähän ketjuun vain ne, joilla on OIKEASTi diagnosoitu korona.

Aivan. Tänä talvena oli myös muita äkäisiä viruksia, joista sai melko samanlaiset oireet. Kurkkua limastava A-virus oli pahana, kuten joka toinen vuosi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensin oli lievää kuumeilua, joka oli minulle, jolla normi lämpö on 35,6 C, jo tuntuvaa. Samalla oli parisen viikkoa kovaa yskää ja jatkuvaa kutinaa kurkuunpäässä. Kun kuume ja yskä hellittivät jatkui kova liman tuottaminen vielä toista viikkoa. Jos se siis oli Koronaa, oli kuitenkin erilainen flunssakuin koskaan aiemmin. Tämä oli helmi-maaliskuun vaihteessa, yhä vielä on lievää liman erittymistä.
Olkaa hyvä ja vastatkaa tähän ketjuun vain ne, joilla on OIKEASTi diagnosoitu korona.
Aloituksesta otettu, luulisin, että aika harva testattu vielä tähän mennesä, (luetun ymmärtäminen):
"Kertokaapa te, jotka (luulette tai) tiedätte, että
ootte sairastaneet koronan"
Olisko näillä oireilla voinut olla korona, ensin lämmön nousu yhtenä päivänä ja sen jälkeen pari päivää väsymystä, puolen päivän kestoinen vatsavaiva, sitten tuli kurkkukipu ja hengen ahdistus rasituksesssa jonka jälkeen tuli julmettu päivän kestävä päänsärky. Kurkun arkuutta ja tietoisuus toispuolisesta keuhkosta hengitellessä kesti pari päivää. Pari viikkoa noiden jälkeen kävellessä isoissa lihaksissa on heikkoutta ja tuntuvat kipeytyvän ihan vain kävelyistä. Koronakokemus pikakelauksellako?
Kiitos vastauksista.
Täällä myös ollut useamman viikon heikompi olo sekä limainen. Myös pahoinvointia välillä sekä kurkkukipua ym epämääräistä.
T. Ap
Kaikki keuhkokuumetta vähäisempi on lievää koronaa.
Oli lämpöä, kurkku hiukan kipeä, pahoinvointia, poikkeuksellista väsymystä, lihassärkyä, limaisuutta mutta ennen kaikkea yskitti ja hengitys tuntui vaikealta, pahimmillaan sattui. Yksi yö oli sellainen, että kunto romahti selvästi. Olin silloin ollut silloin jo paremmassa kunnossa.
Olin väsynyt ja kurkussa ja keuhkoissa tuntui olevan paksua limaa.