Introverttien kokoontumisajot
Löytyykö muita kaltaisiani, jotka iloitsevat suuresti tästä "pakollisesta" kotona olemisesta? Tuntuu, että on ihan huippukevät! Kaikki on niin rentoa ja paineetonta eikä tarvitse mennä paikkoihin, joihin olen aiemmin kyllä mennyt vapaaehtoisesti mutta introvertin jarru päällä. Nyt ei tarvitse tuntea epäsosiaalisuudesta hetkeäkään syyllisyyttä.
Kotona on kyllä porukkaa mukavasti (kahdeksan henkeä), joten yksinäistä ei ole. Mutta voisin olla kotona vaikka vuoden! 😊
Kommentit (13)
Joo, ihanaa saada olla luvan kanssa kotona ja perhe lähellä. Vanhempia ja siskoa kyllä vähän ikävä, mutta muuten voisin elää näin aina.
Minulla on vielä mukavampaa, kun ei ole kotona ketään muita kuin minä. 🤣
Kyllähän näin menee vaikka useampi kuukausi.
Kyllä. Pakkoekstroverttius lähentelee henkistä väkivaltaa, ja kaikenmaailman avokonttorit mitkä on tehty kuin kiusaamaan rauhaarakastavia suomalaisia, pakotettuna jopa sellaisille työpaikoille missä kaikki melkein kaikki työntekijät ovat järjestään introvertteja. Luulenpa että monella mm. mt-ongelmat jopa helpottavat näissä "poikkeusoloissa" jotka muistuttavat enemmän henkilölle luonnollista tapaa elää.
Tämä on todella ihanaa, kun saa oikein luvan kanssa rauhassa nyhjätä kotona. Tosin olisi vielä ihanampaa, jos ei tarvitsisi käydä töissä. Viihtyisin hyvin kotiini sulkeutuneena vaikkapa seuraavat puoli vuotta. Kaksi lasta täällä pyörii, mutta ovat jo teini-ikäisiä, joten saan olla rauhassa. Ainoastaan kissa pyrkii hakemaan huomiota.
Minä! Ihan mahtavaa tehdä kaikkea kotona ja kotoa käsin. Opinnot etänä, ihanaa kun ei tarvitse tavata ketään. Oman miehen tuossa nyt sietää vielä, mutta muuten nautin tästä kyllä täysin. Vaikka tilanne johtuukin todella ikävästä asiasta. Kotihiiriys kunniaan! :)
Tämähän on normaalia ja hyvää elämää. Pahoinvointiahan siitä seuraa, että pitää olla niin puheliasta ja niin avointa.
Laitoin juuri saunan päälle ja otin vastan pakastimesta. Nautin löylyistä yksin niin kauan kuin haluan. :)
Nyt jos koskaan tämä introvertti kaipaa seuraa, kun stressi taloustilanteen ratkaisevasta heikkenemisestä saa aivot pyörimään jatkuvasti ylikierroksilla. Elämäni tulee suurella todennäköisyydellä romahtamaan eikä psyyke kestä tätä stressiä yksinään.
Aah, liityn joukkoon mukaan! Työt etänä, kaupassa käyn pikapikaa ja takaisin kotiin. Onneksi on omakotitalo ja pihaa, ei tarvitse betonikuutiossa nyhjätä. Ja luulen, että tämä jatkuu aina tuonne kesäkuulle, jolloin olisi tiedossa yhdet kesäkekkerit, ne ovat nyt kai peruttu.. jep jep!
Olen introvertti työtön, jolla on puoliso ja lapsia. Alan jo masentua siitä, että ei ole enää sitä yksinoloaikaa, jolloin muu perhe olisi töissä/koulussa.
Oma elämäntapani, joka ennen oli jotenkin kummallinen, onkin nyt yleisesti hyväksytty ja jopa hallituksen tasolta suositeltu.
Rakastan yksinolemista. Ainoat ihmiset, joiden seurasta nautin, ovat lapseni. Kaikki muu on esittämistä.
breezer on korkattu ja rento on olo
Nyt vasta tuntuu, että ihmisellä on aito kosketus omaan sisimpäänsä. Kaikenlainen teeskentely, esittäminen ja ulkokultaisuus on otettu pois, ei vähiten sosiaalisista kuvioista. Monelle se oman itsensä näkeminen "alastomana" voi olla kauhistus (voi olla, että he vasta ensimmäistä kertaa näkevät itsensä alastomana!), mutta minusta se tuntuu siltä, kuin saisi pitkästä aikaa kunnolla happea.
Joo, varmaan puolet suomalaisista.