Vakava sairaus ja kyvyttömyys kertoa siitä läheisille

Mikä sairaus kyseessä?

Jos kuolemasi jälkeen heille selviää, ettet sairaudestasi kertonut, niin heistä tuntuu siltä ettet ole heistä välittänyt etkä heihin luottanut. 

Ikävä tilanne. Mitäs jos yrittäisit laittaa välit vanhempiisi ensin kuntoon ja sitten kertoisit, mikä tilanne on?

Jos et ole tekemisissä vanhempiesi kanssa niin miksi kertoisit? Ystävälle kertoisin

Kerro vaikka kuinka vaikealta tuntuu. Laita vaikka viesti, parempi sekin kun olla kertomatta. Kiusaat vain itseäsi kun salailet, helpottaisi omaakin oloasi suuresti kun olet saanut asian pois alta.

Älä kerro, ihmiset ymmärtävät niin vähän..joudut heitäkin paapomaan

Vierailija kirjoitti:

Jos kuolemasi jälkeen heille selviää, ettet sairaudestasi kertonut, niin heistä tuntuu siltä ettet ole heistä välittänyt etkä heihin luottanut. 

Ikävä tilanne. Mitäs jos yrittäisit laittaa välit vanhempiisi ensin kuntoon ja sitten kertoisit, mikä tilanne on?

Ensimmäinen ei tietenkään ole totta mutta tietynlainen itsekkyys kun ei halua että asiat muuttuu ja ei halua kohdata muiden ihmisten hätää. Sitten sitä on sairas ja ei enää ikinä ole elämässään mitään muuta.

Vanhempien ja minun välissä liikaa. Vuosia ja kaikkea. Ei ole voimia.

Onpa kurjaa, että olet sairastunut vakavasti! Olen pahoillani puolestasi.

Mielestäni ainakin ystäville ja läheisille pitäisi kertoa. Ei hyvänpäivän tutuille ym, mutta hyvillä ystävillä on oikeus tietää. Jos et halua asiasta puhua heidän kanssaa niin voisit kirjoitta heille kirjeen. Kertoa mikä on tilanne ja halutessasi, miltä sinusta tuntuu ja miten toivot heidän suhtautuvan sinuun. 

Näin ajattelen siksi, koska rankka sairaus ja kuolema koskettaa läheisiä ja on heille myös vaikea asia. Heidänkin pitää käsitellä asiaa. Ja todennäköisesti tarvitset apua tai kaipaat keskustella asiasta jossain vaiheessa heidän kanssaan.

Itse kertoisin myös vanhemmille, vaikka sitten olisi vaikeat välit. Voi, vaikka pyytää sisaruksia kertomaan, jos sinä et halua/jaksa. Olen itse toiminut, vaikka yhteydet olivat katkenneet äitini ongelmien takia.

Nämä olivat minun ajatuksiani ja kokemukseeni perustuvia, mutta tärkeintä on, mitä sinä ajattelet ja haluat.

Paljon voimia ja jaksamista sinulle!

Minulle napsahti samaan aikaan kaksi vakavaa sairautta ja täällä olen edelleen yhdeksän vuotta myöhemmin. 

Aivot leikattiin ja syöpä parani.

Kerro niille, joille haluat. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kuolemasi jälkeen heille selviää, ettet sairaudestasi kertonut, niin heistä tuntuu siltä ettet ole heistä välittänyt etkä heihin luottanut. 

Ikävä tilanne. Mitäs jos yrittäisit laittaa välit vanhempiisi ensin kuntoon ja sitten kertoisit, mikä tilanne on?

Ensimmäinen ei tietenkään ole totta mutta tietynlainen itsekkyys kun ei halua että asiat muuttuu ja ei halua kohdata muiden ihmisten hätää. Sitten sitä on sairas ja ei enää ikinä ole elämässään mitään muuta.

Vanhempien ja minun välissä liikaa. Vuosia ja kaikkea. Ei ole voimia.

Jos et voi puhua heille, niin jätä edes kirje? Mikseivät pidä yhteyttä? Oletteko riidoissa, vai ovatko omasta mielestään hienotunteisia, eivätkä halua tuppautua?

Olen pahoillani puolestasi, toivottavasti saat hyvää hoitoa ?

Tuollaisessa tilanteessa kertoisin varmaan sisaruksilleni. Heidän kanssaan yhdessä kertoisin vanhemmillekin.

Jos sinua yhtään ahdistaa se, ettet ole kertonut perheenjäsenillesi, kannattaa kertoa. Ihan varmasti se helpottaisi.

Vaikka itse olen vahvasti introvertti ja ongelmat sisäisesti käsittelevä, en kuitenkaan pitäisi sairautta salassa läheisimmiltäni. En välttämättä haluaisi keskustella siitä sen kummemmin, mutta kertoisin perheenjäsenilleni.

Voimia ja siunausta!

Kiitos paljon viesteistänne. En osannut odottaa myötätuntoa.

Vanhemmat: Jäähtynyt riita ja ns. välit, nähdään jos olemme kutsuttu samaan paikkaan, muuten ei.

Miksi pitäisi kertoa kellekkään?

Olen pahoillani puolestasi. Kerro niille, joille haluat. Älä pelkää sitä, että kaikki muuttuu. Asiat voivat muuttua myös positiivisella tavalla, vaikkei se siltä äkkiseltään tuntuisi.

Voin kertoa omakohtaisen kokemuksen, vaikkei se tietenkään ole lainkaan sama kuin tilanteesi. Äitini sai puoli vuotta sitten tietää sairastavansa syöpää. Vaikka sairaus on ikävä ja mahdollisesti kohtalokas, on siinä ollut myös hyvät vaikutuksensa. En ole ikinä ollut näin läheinen vanhempieni kanssa. Olemme toki olleet aina hyvissä väleissä mutta nyt soittelen äitini kanssa vähintään viikottain. Aluksi puhuimme paljon äitini voinnista mutta nykyään puhumme kaikesta maan ja taivaan välillä. Katselimme yhdessä hiihtoa televisiosta ja suunnittelimme kotini sisustusta. Jos käy niin, että äitini selviää tästä, olemme läheisempiä kuin koskaan. Jos taas äitini ei selviä, olen onnellinen, että sain kokea nämä hetket hänen kanssaan.

Et voi tietää etukäteen miten kukakin ystäväsi tai sisaruksesi reagoi. Osa voi kokea tilanteen vaikeana, osasta voit huomata, että he ovat sinulle läheisempiä kuin koskaan. Ihmiset reagoivat hyvin eri tavalla. Mutta mielestäni se riski kannattaa ottaa.

Ymmärrän myös, että sinusta tuntuu vaikealta kertoa asiasta. Itse surun hetkellä haluan käpertyä itseeni ja olla yksin. Olemme kaikki siinä erilaisia. Siinä missä sisarukseni jakoivat tiedon äitimme sairaudesta ystävilleen, minä eristäydyin. Meni varmaan puoli vuotta ennen kuin mainitsin asiasta ystävilleni. Kun koin keskenmenon, halusin olla yksin. Koin, että se on minun suruni ja minun yksityisomaisuuttani. Mutta voin myös sanoa, että puhuminen helpottaa. Jos et osaa puhua, kirjoita vaikka kirje. Älä jää yksin.

Vierailija kirjoitti:

Minulle napsahti samaan aikaan kaksi vakavaa sairautta ja täällä olen edelleen yhdeksän vuotta myöhemmin. 

Aivot leikattiin ja syöpä parani.

Kerro niille, joille haluat. 

Tämä oli ehkä lohdullisin/voimaannuttavin viesti mitä olen ikinä lukenut. En tiedä miksi, en ole sairas itse, mutta pelottaa oma tai läheisten sairastuminen erityisesti nyt.

Vierailija kirjoitti:

Jos kuolemasi jälkeen heille selviää, ettet sairaudestasi kertonut, niin heistä tuntuu siltä ettet ole heistä välittänyt etkä heihin luottanut. 

Ikävä tilanne. Mitäs jos yrittäisit laittaa välit vanhempiisi ensin kuntoon ja sitten kertoisit, mikä tilanne on?

Höpö höpö. 

Jos ei pysty kertoa niin ei pysty.

AP, voit kirjoittaa heile kirjeen, jossa kerot kaikki mitä nyt et halua/uskalla/pysty kertomaan. Voit pahoitella heille, ettet pystynyt kertomaan ja huolestuttamaa heitä (jos näin ajattelet). Jätä kirje johonkin helposti löydettävään paikkaan niin omaiset löytävät sen, kun käyvät tavaroitasi läpi.

Aikaa kuluu niin omaiset varmaan ymmärtävät ja hyväksyvät tilanteen.

Vierailija kirjoitti:

Olen pahoillani puolestasi. Kerro niille, joille haluat. Älä pelkää sitä, että kaikki muuttuu. Asiat voivat muuttua myös positiivisella tavalla, vaikkei se siltä äkkiseltään tuntuisi.

Voin kertoa omakohtaisen kokemuksen, vaikkei se tietenkään ole lainkaan sama kuin tilanteesi. Äitini sai puoli vuotta sitten tietää sairastavansa syöpää. Vaikka sairaus on ikävä ja mahdollisesti kohtalokas, on siinä ollut myös hyvät vaikutuksensa. En ole ikinä ollut näin läheinen vanhempieni kanssa. Olemme toki olleet aina hyvissä väleissä mutta nyt soittelen äitini kanssa vähintään viikottain. Aluksi puhuimme paljon äitini voinnista mutta nykyään puhumme kaikesta maan ja taivaan välillä. Katselimme yhdessä hiihtoa televisiosta ja suunnittelimme kotini sisustusta. Jos käy niin, että äitini selviää tästä, olemme läheisempiä kuin koskaan. Jos taas äitini ei selviä, olen onnellinen, että sain kokea nämä hetket hänen kanssaan.

Et voi tietää etukäteen miten kukakin ystäväsi tai sisaruksesi reagoi. Osa voi kokea tilanteen vaikeana, osasta voit huomata, että he ovat sinulle läheisempiä kuin koskaan. Ihmiset reagoivat hyvin eri tavalla. Mutta mielestäni se riski kannattaa ottaa.

Ymmärrän myös, että sinusta tuntuu vaikealta kertoa asiasta. Itse surun hetkellä haluan käpertyä itseeni ja olla yksin. Olemme kaikki siinä erilaisia. Siinä missä sisarukseni jakoivat tiedon äitimme sairaudesta ystävilleen, minä eristäydyin. Meni varmaan puoli vuotta ennen kuin mainitsin asiasta ystävilleni. Kun koin keskenmenon, halusin olla yksin. Koin, että se on minun suruni ja minun yksityisomaisuuttani. Mutta voin myös sanoa, että puhuminen helpottaa. Jos et osaa puhua, kirjoita vaikka kirje. Älä jää yksin.

Kiitos. Jään pohtimaan sanojasi.