Kävin kaupassa ensimmäistä kertaan melkein kahteen viikkoon
Sain pienen raittiin ilman myrkytyksen. Rupes päässä vippaa. Lisäksi kun puuskutin vauhdilla kauppaan, niin rupes räkä valumaan oikein huolella nenästä. Eipä tarvinnut itse pitää turvaväliä, kun ihmiset kuuli mun huohotuksen ja niiskutuksen. Luuli varmasti, että olin pahimmassa vaiheessa tautia. Eli jos joku täällä traumatisoitui tai pahoitti mielensä niisku-neidistä kaupassa juuri äsken, niin olen pahoillani. <3
Kommentit (8)
Huohotuksen ja niiskutuksen xD
Kuolen nauruun!
Työkaveriniko se siellä? Hänkin huohottaa ja kröhii ja sen sellaista. Eikä pysy kunnon välimatkan päässä. Ihme äijä.
Parhaimmillaan/pahimmillaan olen ennenkin ollut kolme viikkoa käymättä kaupassa, kun ei vaan ole ollut rahaa tai sitä viimeistä kymppiä on pitänyt säästää kaiken varalta. Onneksi on jotain syötävää ollut ja säännöt että esim. keitetyn kananmunan voin syödä joka 3. päivä jne. Mitään leivänpäällisiä, lihoja, kaloja tai vihanneksia ei ollut, mutta näinpä vain elossa kituutetaan edelleen. Jotta eipä tämä tilanne ja mahdollinen tuleva pula monista elintarvikkeista paljon normaalistani poikkea.
Mä käyn kerran viikossa ja tällä viikolla jouduin kävelemään kovaan vastatuuleen joka laittoi silmistä vuotamaan vettä ja nenästä räkää. Yritin epätoivoisesti niistellä ennen kauppaan menoa, mutta varmaan näytin silti melko epäilyttävältä.
Niin minäkin kävin illalla kaupassa. En meinannut saada millään unta, valvoin yli puolen yön. Nauroin aamulla, että vanhukselle ei pidä järjestää huippuhetkiä ilta-aikaan, kun ne vie sitten yöunet. Kaupassa ei muuten 20.40 ollut ketään muita.
Itse herään viiden aikaan aamulla 7 aukeaa kauppa lähellä. Huono muisti kun on olen käynyt useimin kuin pitäisi.
Mutta nyt tässä kaupassa on 1 tunti varattu sairaille ja vanhuksille, ei siinä mitään hyvä asia on.
Erehdyin sitten menemään aikaisin kauppaan ennen kuin muistin asian :(
Nyt alkoi 4.s viikko en ole käynyt missään.
Ulkona käyn joka päivä ja teen nettijumppaa.
Mahtaa heinäkuussa olla tyhjät kaapit ja lompakossa rahaa.