Miksi naapurin siivooja ja lähihoitaja arastelevat minua?
Tulevat iloisena pihalle lasten kanssa, jos pyydän. Lähtevät lenkille, jos pyydän. Lähettävät lapset meille leikkimään, jos pyydän. Vaikuttavat avoimen iloisilta yhteydenotosta. Mutta itse eivät kirveelläkään tee koskaan mitäätn aloitetta. Miksi aina minä?
Olen erilaista työtä tekevä, meillä on ns. pukeutumiskoodi töissä ja siksi näytän melko huolitellulta jakkupuvuissani kun vien lapsia tarhaan, mutta vapaa-ajalla olen ihan verkkareissa/vapaa-ajan vaatteissa. En ole mikään hienohelma vaikka kieltämättä käytän varmasti enemmän rahaa lasten varusteisiin ja omaan hyvinvointiini.
Ei ole koiraa karvoihin katsomista, mutta näin se vain tuntuu olevan, vaikka turkki olisikin puunattu :)
Kommentit (18)
Itse olen samanlainen, käyn kyllä naapurissa lapsen kanssa jos pyydetään, ihan kivaa se on ei siinä mitään ja naapuri on tosi mukava ihminen.
Itse en pyydä kotiini tai tee aloitetta koska se ei ihan totta tule edes mieleeni, tykätään puuhailla pihassa omia juttujamme ja olla kotona rauhassa, kun molempien työt on sellaisia missä joutuu/saa olla ihmisten kanssa tekemisissä koko päivän.
Eli naapurini on ihan mukava ja hauska ihminen, mutten kaipaa mitään bestistä hänestä. Lapset touhutkoon yhdessä niin paljon kuin sielu sietää sitten kun pärjäävät leikkimään ilman hoitajaa.
Olisitpa nähnyt, minkälainen efekti syntyi, kun normaalisti rakennushaalareissa pihalla näyttäytyvä mieheni tuli ekan kerran pihaan " työpuvussaan" eli puku päällä kaulukset loistaen ja kraka kaulassa : ) Ystäväni naiset aivan hiljenivät ja hämmentyivät. Se oli aika erikoista.
Olethan muistanut harmitella naapureillesi hitsin työnantajaasi, joka edellyttää että joka ikisellä on joka ikinen päivä jakkupuku päällä ja kaikki tiptop?
miten joitain voi niin kovasti ottaa päähän se, että ihmiset tekevät erilaisia töitä, ovat eri tavoin koulutettuja, tienaavat eri määrän rahaa jne.
Löysääpä pipoa kakkonen.
Voithan ottaa vähän etäisyyttä ja katsoa, ottavatko sinuun yhteyttä. En nyt ymmärrä mitä vaatteillasi tai lastesi vaatteilla olisi tämän asian kanssa tekemistä. Saati työpaikkasi pukukoodilla... Ellet sitten ajattele olevasi parempi kuin nämä tuttavasi ja se näkyy sinusta selvästi ulospäin.
Tuskin pukeutumisellasi on mitään tekemistä asian kanssa.
Naapurisi vain eivät ehkä kaipaa seuraa samalla tavalla kuin sinä. He ovat työssä jossa ovat paljon ihmisten kanssa tekemisissä joten ehkä he ovat tyytyväisiä niihinkin päiviin jolloin touhuilevat ihan oman perheensä parissa.
Ymmärrän kyllä pahastuksesi ap, itseänikin mietityttäisi jos " ystäväni" / tuttavani eivät koskaan olisi tekemisissä kanssani omasta aloitteestaan vaan aloite pitäisi aina lähteä minun puoleltani. Siinä tulee ensimmäisenä kieltämättä mieleen että ehkä minä en ole heidän mielestään niin kivaa seuraa kuin mitä he ovat minun mielestäni...
Tuskin heidän ammatinvalinnallaan on mitään tekemistä sen kanssa, että ' karsastavat' sinua.
Jos ap on kuitenkin auktoriteetti?
Ehkä naapurisit ovat samankaltaisia kuin minä. Sillä taas ei ole ammatin kanssa tekemistä. Tai no, ehkä minunkaltaiset eivät hakeudu kaikkiin ammatteihin.
Mä olen teini-iästä lähtien ajatellut, että mä häiritsen ihmisiä (vaikka olisivatkin kavereita), jos tervehdin, soitan saati pyydän jonnekin. Käytännössä en tee aloitetta edes tervehtimiseen koskaan, en soita kellekään, en kutsu ketään kylään enkä kutsu itseäni muille kylään.
Olen siis varma, että ne toiset ihmiset jotenkin pitäisi mua tyhmänä, tungettelevana tai muuten vaan ääliönä. Olen varma, että kukaan ei oikeasti halua olla mun kanssa missään tekemisissä, jos saavat itse valita.
Tiedostan sen, että todennäköisesti mua lähinnä pidetään itsekeskeisenä, ylpeänä kusipäänä, joka ei viitsi edes kadulla tuttuja tervehtiä.
Oudointa tässä on se, että mä olen todella puhelias ja extroverttinä pidetty. Jos siis joku tulee mulle puhumaan, keskustelen mielelläni. Ja kyllä se tuntuu musta kivalta, jos joku osoittaa jollain eleellä, että ei inhoa mua niin paljon, että haluaa jopa jutella mulle.
En vain voi tälle mitään. Joskus itken yksin kotona, miksi olen tällainen, miksi mä tuomitsen itseni yksinäisyyteen. Minulla ei ole juuri kontakteja muihin äiteihin, olen yksinhuoltaja ja kökötän lapsen kanssa kahdestaan kotona illat ja viikonloput. Mitähän mun lapsestakin vielä tulee :(
ap:n muka neutraali viesti kuulostaa rivien välistä eittämättä vähän ylimieliseltä.
Se on kaikille paljon parempi, että kaverit kavereina ja naapurit VAIN naapureina!
Muuta luulenpa että nämä kys. alojen ihimiset ovat aika väsyneitä työpäivän jälkeen, joten heillä ei enää riitä energiaa ylim. asioihin tai yhteydenpitoihin.
Niin, miksi ap päättelet, että juuri tuo ammatti vaikuttaisi asiaan. Minkä ikäisiä he ovat, minkä ikäisiä lapsia heillä on, mitä he harrastavat jne. Tiedätkö edes, vai kiinnostaako sinua vain heidän ammattinsa, jonka perusteella voit verrata itseäsi heihin?
Aivan oikein meni!
Vaikka kaikki ihmiset ei sinusta oikeasti pitäisikään niin koitaa kasvaa sen yli.
kun se palvelee tarkoituksiani parhaiten. Iloisuudella usein peitän ärtymystä ja sitä, että en voi sietää jotakin ihmistä. Viihdyn niiden ihmisten kanssa jotka olen valinnut ympärilleni. Veikkaanpa, että naapurisi haluaisi olla keskenään, mutta sinä keskeytät eivätkä ole keksineet tapaa kertoa tai ilmaista, että seurasi ei kinnosta.
ja tulin kotiin kolmen jälkeen iltapäivällä. Sen jälkeen kotitöitä, kiukutteleva mies ja lapset. Ruokaa, tiskiä, pyykkiä, siivoamista ja itse täysin unirytmi sekaisin. Ei todellakaan tullut mieleen tuhlata energiaa ihmisiin jotka on minulle täysin yhdentekeviä.
no ap:n kirjoituksesta huomaa jo minkälainen ihminen on kyseessä.