Lue keskustelun säännöt.
Mihin on ollut vaikeinta tottua nyt poikkeusaikana
28.03.2020 |
Omalla kohdallani on käynyt niin, että niinkin vähäpätöinen asia, kuin kaupassa käyntien vähentäminen on osoittautunut yllättävän hankalaksi. Sitä kun on tottunut siihen, että siellä lähikaupassa tulee poikettua melkein joka päivä (ja joskus useammankin kerran päivässä), niin sitä on yllättävän hankala miettiä, että mitähän sitä ostaisi useamman päivän tai jopa koko viikon ruoaksi. Ja etenkin kun olen vielä sitä tyyppiä, joka yleensä vasta kaupassa päättää, että mitähän sitä tänään tekisi ruoaksi/mitähän sitä haluaisi tänään syödä, niin nyt pitäisi osata päättää, että mitähän minä haluaisin syödä monen päivän päästä.
Pikkujuttu sinänsä, mutta onko muilla ollut tällaisia pieniäkin asioita, mihin on ollut yllättävän vaikea totutella
Kommentit (12)
Se,etten ole ennen huomannut kuinka riippuvaisia osa perheystävistä on alkoholista sekä baareissa istumisesta :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On ollut vaikeaa, kun omat aikuiset lapset eivät voi kyläillä ja en voi mennä oman 75- vuotiaan isäni luokse.😥
Oikeastaan ainoastaan se, että kauppalistan tavaroista osa on arpapeliä saako niitä, vaan on otettava mitä kaupassa sattuu olemaan tai jätettävä seuraavaan kertaan. Nyt on tavaraa jo vähän paremmin, mutta tietyt vakiotarvikkeet ovat vielä ajottain loppu, kuten käyttämäni saniteettitarvikkeet ja täytyy ostaa merkkiä, johon ei ole tottunut. Mulla on herkkä iho ja kaikki ei minulle käy. Olen myös siirtänyt kampaajalla ja hammashoitajalla käyntiä, yleensä hoidan nämä pois heti kun on tarve.
Tykkään kävellä puistossa, mutta nyt siellä on aina hirveästi porukkaa. Normaalisti tähän aikaan vuodesta on puistossa lähes tyhjää. Ihmiset tulevat selvästi sinne kuluttamaan aikaa, kun ei ole muuta tekemistä kodin ulkopuolella. Olen nähnyt siellä jopa tytön ja pojan jotka istuivat järven rannalla ja poika soitti kitaraa. Silloin oli -6 C ja tuuli kamalasti.
Kun ihmisiä on paljon, joutuu jatkuvasti katsomaan että on riittävän kaukana muista kävelijöistä. Eilenkin joku kolmen porukka käveli niin leveästi, että jouduin väistämään syrjään polulta. Eivät tehneet elettäkään itse väistääkseen.
Pahimpia ovat juoksijat, jotka hönkivät ihan niskassa kiinni ja ohittavat sitten ihan vierestä. Ei mitään tietoa turvavälistä. Kun kuulen juoksijan hengityksen, pysähdyn itse, katson taaksepäin ja teen tilaa.
Ihmiset joko eivät ota näitä asioita tosissaan tai arvioivat turvavälin ihan miten sattuu. Puistossa kävelemisestä tulee hermostuttavaa, sen sijaan että se rentouttaisi kuten ennen. Mutta pakko on käydä ulkona tai järki menee.
Se, että en saa tavata ystävääni, joka on yli 70 v.
Ja kaikkein vaikeinta on se, että en pääse Israeliin tapaamaan perhettäni. Finnair lopetti lennot ja Israel pani rajat kiinni jo muutama viikko sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En voi mennä pääsiäiseksi vanhempien luo koska ovat riskiryhmää. En myöskään voi matkustaa Helsinkiin tapaamaan veljiäni ja veljenpoikaani. Tulee pitkä väli, olen nähnyt veljiäni viimeksi viime vuoden puolella ja vanhempia pari kuukautta sitten. Olen tottunut siihen että nään vanhempiani suht usein, ja pääsiäinen on usein vietetty yhdessä.
Pahinta on, jos äitini sairastuu enkä pääse sairaalaan katsomaan häntä. Pelkään että hän kuolee, koska on niin sairas. Tätä huolta kannan joka päivä, ja siihen on vaikea tottua.
On ehkä vaikeinta kun en pääse pitämään sisareni vastasyntynyttä sylissä tai saa nostaa ilmaan ja kutitella vanhempaa muksua :(
Äitinikin vointi huolettaa, ei kuulu vielä riskiryhmään mutta kovin eristyksissä ja yksinäinen on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se, että joutuu välttelemään muita ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen aina pitänyt itseäni ihmisenä, joka viihtyy loistavasti yksinäni tai vain oman perheen kesken, mutta nyt olen joutunut toteamaan, ettei asia taida aivan niin ollakaan.
Olen käynyt "aina" pari-kolme kertaa viikossa ryhmäliikuntatunneilla ja niiden lisäksi keskimäärin kerran viikossa jonkun ystävän kanssa pitkällä kävelyllä. Nyt jumppatunnit on peruttu, eikä lenkkiä voikaan enää lopettaa halaukseen, mikä tuntuu todella oudolta. Normaalisti myös vietämme päivällisiä tai ainakin kahvitteluhetkiä ystäväpariskuntien sekä omien vanhempieni kanssa. Tämäkin kaikki on siis tauolla.
En osaa sanoa, mistä luopuminen on ollut kaikkein vaikeinta, mutta kummallisia aikoja elämme. Toivottavasti viimeistään ensi jouluna perheemme voi kokoontua entiseen tapaan! Pääsiäinen ja äitienpäivä taitavat olla jo menetettyjä tapauksia.
Oikeastaan mikään muu ei tuota hankaluuksia kuin tämän viruksen välttely. Olen siis vapaaehtoisesti "karanteenissa" jotta en saa tartuntaa mistään mutta kun kaupassa pitää kuitenkin silloin tällöin (krt viikkoon/kahteen) käydä niin ahdistaa ihan julmetusti pelkkä ajatuskin siitä jos siellä pyörii samaan aikaan joku viruslinko.
Se, etten pääse kouluun.