Jos jaksan elää siihen asti, että mulle mahdollistuu
Täältä pääsy jonnekin, missä en oo riippuvainen sellaisista ihmisistä, jotka käyttävät asemaansa kokoajan kämmäillen, niin ai että oon elämässäni eka kertaa lähes kokonaisena ihmisriepuna onnellinen. Ei mua kuolemakaan pelota, ei tosiaan, että jos joku sattuu vaivaamaan päätään, niin ei tarvitse kantaa huonoa omaatuntoa (se ei ylipäänsä kannata, suosittelen eteenpäin menemistä ja asioiden korjaamista, jos sattuu olemaan niin mukavuudenhaluinen, että nauttii omasta ja muiden tasapainosta ja täten myös kenties onnellisuus voi jollain tasolla olla ihan kiinnostava juttu).... Vähän kyllästynyt kärsimään ja yrittämään aina huomatakseen, että liian vähän tarpeeksi tietoisia ihmisiä tässä maailmassa, jotta voisi kuvitella edes haaveilevansa jostain sellaisesta, mikä ei muistuta kokoajan jostain keskiajasta tai kivikaudesta.