Ihmisoikeusjuristit: Hallitus leikkii jumalaa
Asiantuntijat Pauli Rautiainen ja Martin Scheinin käyvät kovin sanakääntein kritisoimaan hallituksen päätöstä eristää Uusimaa. Yllättävä repeämä vasemmistossa.
Kommentit (8)
Mistä kolosta tuo Scheinin on taas onnistuttukin kaivamaan esiin. Oli kaikkien onneksi tätä ennen ehtinyt hautautua sinne, minne kuuluikin mielipiteineen, mutta näköjään poikkeustilanne sai herran taas hakemaan itselleen ansaitsematonta mainetta ja kunniaa käsittämättömillä aivopieruillaan.
Miksi ihmisoikeusjuristit ovat hyvin usein itse vanhoja kommunisteja, eli n*tsismiin verrattavan totalitaarisen ideologian kannattajia? Ideologian, jonka rinnalla n*tsien aikaansaama ruumisluku kalpenee. Taitaa nuo ihmisoikeudet, varsinkin juridiselta kannalta, olla vain keppihevonen joilla pääsee kampittamaan länsimaista yhteiskuntaa, eli yhteiskuntaa, jonka olemassaoloa nuo ”ihmisoikeusjuristit” eivät selvästikään edes hyväksy. Hieman vastaavaa absurdiaa kuin YK:n ihmisoikeusneuvosto, jonka jäseninä on maapallon pahimpia ihmisoikeuksien polkijoita.
Eikö hallituksen pitänyt kuunnella asiantuntijoita?
Martin Scheinista piti tulla Suomen kulttuuriministeri 80-luvulla kun Suomi olisi ensin liittynyt Neuvostoliittoon. Näin oli kommari-Schein Moskovassa itse sopinut
Vierailija kirjoitti:
Martin Scheinista piti tulla Suomen kulttuuriministeri 80-luvulla kun Suomi olisi ensin liittynyt Neuvostoliittoon. Näin oli kommari-Schein Moskovassa itse sopinut
Hullu mikä hullu...
Aivan samaa mieltä. Tuhma tuhma tuhma hallitus kun yrittää hidastaa vakavan taudin leviämistä ja pitään mahdollisimman monen ihmisen hengissä. Kyllähän kaikkien pitää saada halutessaan reissata mökilleen ja matkanvarrella käydä lääppimässä alko, ruokakauppa ja pari kahvi ja pissatauko pistettä. Mitä väliä sillä, jos vähän yskittää tai on todennäköisesti oireeton taudinkantaja, prkl! Kyllä Suomessa pitää saada aina halutessaan tehdä mitä huvittaa, mitä väliä vaikka pari mummoo ja pappaa menee, heitetään sekaan muutamia nuoria syöpäpotilaita, sydänsairaita ja astmaoireiset. Kun on aika mennä niin on aika mennä, koska MINÄ HALUUN!
(Jos joku ei tajunnut, tämä oli sarkasmia)
Harvinaisen hömelöä argumentointia. Ihan yhtä lailla hallitus leikkii Jumalaa jos se EI tee mitään koronaviruksen leviämisen estämiseksi.
Scheinin nyt on tunnetusti vähän kahjo, Rautiasesta en ole ennen kuullut, joten en sano muuta kuin että tämän perusteella ei yhtään fiksummalta vaikuta. Jumalan leikkimistä olisi se, jos koronan annettaisiin vapaasti levitä, eikä tehtäisi kaikkea mahdollista ihmishenkien säästämiseksi.