Miksi ihmeessä urheilukaupat mainostaa nyt kevään- ja kesän ulkoiluvaatteita/ulkoliikuntavälineitä vaikka ulkonaliikkumiskielto on 90% todennäköisyydellä tulossa myös suomalaisille?
Kommentit (11)
Päinvastoin, tartuntojen määrä ollut laskussa joten kiristyksille on tuskin tarvetta jos jotain yllättävää käännettä pahempaan ei tule.
Omalla yksityisellä pihalla saa ulkonaliikkumiskiellonkin aikaan olla ja postilaatikolla, kaupassa ja apteekissakin saa käydä.
Missä maassa sinä asut? Jos pystyt seuraamaan suomalaisia mainoksia, kai sinä pystyt myös katsomaan sateelliitti- tai ilmakuvaa Suomesta. Siitä sinulle selviää, että hyvin suuri osa Suomesta on metsää ja muuta sellaista maastoa, jossa liikkumista ei voi suomalaiselta estää edes asevoimin.
Ulkomaalaisille se voi olla vaikeampaa, kuten Raatteen tiellä noin 80 vuotta sitten.
PS: Mikä on sukinen, jonka myyntiin nyt pitäisi panostaa?
Mä asun niin korvessa, että kävelen viisi kilometriä tuota tietä, niin pääsen isommalle tielle, missä menee enemmän kuin se yksi auto kuin meidän tiellä. Ja tuo yksi auto on postijakajan auto. Ai niin, helmi-maaliskuulla ajoivat viikon verran puuta sahalle, kun naapurin isäntä myi vähän isomman kappaleen metsää. Joten aika yksikseni täällä olen, kerran viikossa käyn kaupassa. Joten miksi en saisi käyttää niitä ostamiani lenkkikamoja täällä?
Kevät ja kesä tulee joka vuosi. Ei kukaan huomaa kenellä on edellisellä keväällä ostetut vermeet ja kenellä ei.
Kevät tulee ensivuonnakin, jos nyt saa tarvitsemansa edullisesti niin kannattaa hankkia.
Koska olishan se tyhmää yrittää myydä niitä vasta sitten kun ulkonaliikkumiskielto on päällä?
Miksi eivät mainostaisi? Kukaan ei aseella uhaten pakota kyseisiä tuotteita ostamaan.
Sanoisin, että mikään mahti maailmassa ei saa suomalaisia pysymään sisätiloissa kauneimpina kevätpäivinä. Ei vaikka sataisi akkoja helmat korvissa ja puukot hampaissa.
Täällä korvessa (Uusimaa), saan olla lenkillä aina yksin kun nuo ylipainoiset naapurit kulkee vain autolla. Pitääkin ostaa uudet tossut, sama tuulipuku saa vielä kelvata vaikka on jo 5 vuotta vanha. Ai niin ,on täällä pari koirankusettajaakin mutta olemme liikkeellä usein eri aikoihin.
90% todennäköisyydellä? Onko sinulla sisäpiirin tietoa asiasta?