Tuntuuko sinusta koskaan ettet ole kasvattanut lapsiasi tarpeeksi hyvin?

Ja joidenkin kommentit vaan lisäävät sitä tunnetta.

jatkuvasti tunne lisääntyy lasten kasvunmyötä.

Miten minä olen voinut epäonnistua tuon teinin kanssa näin pahoin.

Möyhkii, huutaa, tiuskii, härnää pienempiä, on joko tietsikalla tai kattoo telkkaria tai vinkuu pääsevänsä jommallekummalle koneelle.

Ei mene ajoissa nukkumaan(valvoo 22 asti) koko ajan pitäisi saada jotain uutta esim vaatetta, kameraa,hevonen tai ainakin uudet piikkarit.

Miten sitä voikin epäonnistua täysin=( Toivottavasti en ole pilannut nuorempia lapsianikin

Tiedän että teen koko ajan parhaani 120-prosenttisesti. Se saa luvan riittää.

mun lapsi ei osaa käyttäytyä edes silloin kun haluaa.



Toisaalta mut on lastenpsykiattrian poliklinikalla tutkittu ja hyväksi kasvattajaksi havaittu. Pieleen vaan menee silti koko ajan.

Mutta sen kanssa pitää oppia elämään. Tai siis minun kohdallani on jo myöhäistä.



t: entisen alaikäisen vangin äiti

Muistaakseni joku sanoi jotenkin tähän tapaan: Kun minulla ei ollut lapsia, minulla oli neljä teoriaa lastenkasvatuksesta. Nyt minulla on neljä lasta eikä yhtään teoriaa lastenkasvatuksesta.

varsinkin nyt kun esikoinen (19v.) paavoilee aivan jatkuvasti.

ainakaan tähän päivään mennessä. Tosin lapsi onkin vasta 5-vuotias. Tulevaisuus näyttää....

ei vielä viittä, mutta usein tuntuu, että emme ole onnistuneet rakentamaan parasta mahdollista kasvuympäristöä. Lapsi esim. ei oikein osaa nukahtaa iltaisin, vaan kukkuu yöhön asti valveilla. Tästä syytän itseäni välillä, koska nukumme sitten viikonloppuisin myöhään.



Meillä ei ole tv:tä ja iltarutiinit on mietitty ja aina samat. Mutta lapsi ei vain nukahda, jollei aikuinen nuoku vieressä. Kun sitä ei tehdä, haahuilee huoneessaan, kunnes minä menen nukkumaan.

eli hyvin on mennyt tähän mennessä =)

Tosin kaksosista (7v) toinen on erityislapsi eikä häneen voi niin paljon vaikuttaa, valitettavasti:(. Toinen taas on järkevä lapsi ja hänen suhteen ajattelen harvoin että mikään olisi mennyt pieleen. Ainut mistä syytän itseäni on se, että molemmat lapset ovat niin laiskoja eivätkä jaksaisi edes ulos mennä. Itse pidän liikuntaa tärkeänä mutta jostain syystä en ole samaa saanut lapsille opetettua:(. Onneksi sentään tietävät mikä ruoka on terveellistä ja mitä ei pitäisi syödä liikaa.



3v:n kohdalla aika näyttää. Joskus tuntuu että menen siitä mistä aita on matalin hänen kohdallaan.

hakemaan häntä huoneestaan jo vihaisena muutaman pyynnön jälkeen syömään, että "painu vittuun". Olin aivan järkyttynyt ja raivoistuin vielä enemmän, passitin pojan jäähylle, ja sanoin että meidän täytyy mennä varmaan koulupsykologille juttelemaan tällaisesta käytöksestä. Tuntui kyllä, että jokin on mennyt pieleen. Ihmettelen vaan mistä tuollainen kielen käyttö on peräisin, itse emme noin puhu koskaan kotona.

Aivan varmasti :-)

7-vuotias heräsi aamulla itkua tihrustaen. Menin kysymään mikä on vialla, ja tyttö nyyhkytti: "Kun mä ajattelen vaan koko ajan Gladiaattoreita, haluaisin vaan koko ajan kattoo niitä enkä tehä mitään muuta! En jaksa oottaa ens lauantaihin, että näen Monican ja Evanin!"



Eli lapseni on tv-riippuvainen jo eskari-iässä...

onneksi on toi kunnallinen pkoti, joka on saanut taottua edes tärkeimmät asiat noihin umpijuntturoihin.. kuten kiitos ja anteeksi ja päivää etc... Mutta kuten yksi kaveri totesikin: "en kyllä käsitä, miten kaksi noin helppoa ihmistä onkin saanut noin vaikealla luonteella varustetun lapsen", että kait se on vaan peiliin katsottava, jos lapsi on varustettu kovalla päällä.

kaikilla kolmella teinillä käyttäytymisnumero 10! Sitäpaitsi jos on aidosti ollut läsnä lastensa elämässä ja omaa itse kunnon käytöstavat ja lisäksi kykyä arvioida myös omaa käytöstään niin mun mielestä se pitää kasvattajalle riittää. Ei me voida niitä lapsia kuitenkaan tehdä sellaisiksi kuin itse haluttais, voidaan vaan olla läsnä ja käytettävissä

Täällä entinen kolmen teorian äiti........ ;)

Meilläkin lasten käytösnumerot koulusta hyviä ja koulusta hyvää palautetta.



Siitä huolimatta kyllä koen ajoittain epäonnistuneeni kasvattajana. Samaiset ihanat koululaiset kun sujuvasti makaavat sängyllä ja joo-joottavat kun pyytää esim. imuroimaan /tyhjentämään tiskikoneen. Minä kun kuvittelin kasvattavani lapsukaisia, jotka oma-aloitteisesti tarttuisivat kotitöihin isona jne. Sen sijaan rakkaat teini.kullannuppuni mieluummin surffaavat, löhöäv ät tms.



Tiedän onnistuneeni tietyissä asioissa: teinejen kanssa ei ole ollut mitään isompia ongelmia. Kukaan ei meillä haistattele päin naamaa tai nimittele vanhempia. Käytöstavat ovat hallussa jne. Mutta joitain asioita tekisin takuuvarmasti jälkiviisaana toisin.



Yritänkin sitten nyt pienempien kanssa toimia siten, että tosiaan ovat _ihan pienestä_ pitäen mukana kotitöissä jne. Ettei käy kuten kahden isoimman kanssa kävi kotitöiden osalta. Ans kattoo auttaako yhtään... (Jotain positiivista: lapsia sen verran monta ja sen verran isoilla ikäeroilla, että saa toisen tilaisuuden tiettyjen kasvatusasioiden suhteen ;-)...)