Minä olen sellainen "minäminä"-tyyppi
Ei edes hävetä tunnustaa sitä. Minulle minä itse olen tärkeämpi kuin yksikään teistä muista. Lapseni on kanssani samalla viivalla, eli olisin myös hänen puolestaan uhraamaan mitä vain.
Kommentit (10)
Aika moni varmaan pitää itseään ja rakkaitaan tuntemattomia ihmisiä tärkeämpinä. Minä myös.
Mutta tässäkin on aste-eroja.
Jotkut minäminätyypit kohtelevat toisia kuitenkin pääsääntöisesti hyvin tai vähintäänkin säällisesti, jotkut ovat taas järkyttävän töykeitä ja piittaamattomia.
Vierailija kirjoitti:
Onhan teitä. Itse kuulun siihen kokonaiskuvan hahmottavaan vähemmistöön joka tajuaa että ilman muita ihmisiä, en itse ole mitään.
Eli olet valmis hyppäämään tulivuoreen että joku random tyyppi saa pitää henkensä?
Jokainen pitää itseään ja omia lapsiaan tärkeämpinä kuin muita ihmisiä. Ne todelliset minä-minä tyypit ovat niitä, jotka eivät välitä muista yhtään ja eivät ole valmiita mihinkään, edes itselleen helppoihin asioihin yhteisen hyvän vuoksi. Se vaan voi joskus kostautua. Tästä nyt esimerkkinä vaikka joku, joka ei jaksa pestä käsiään tai noudattaa koronakaranteenia kahta viikkoa.
Minä taas olen sellainen muutmuut-tyyppi. Pitäisi opetella hieman itsekkyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan teitä. Itse kuulun siihen kokonaiskuvan hahmottavaan vähemmistöön joka tajuaa että ilman muita ihmisiä, en itse ole mitään.
Eli olet valmis hyppäämään tulivuoreen että joku random tyyppi saa pitää henkensä?
Ei ole syytä kärjistää. Sanon vain että arvomaailmani on sellainen, että kohtaan toiset arvostavasti enkä automaattisesti ajattele että asetelma olisi minä vastaan kaikki muut.
Vierailija kirjoitti:
Minä taas olen sellainen muutmuut-tyyppi. Pitäisi opetella hieman itsekkyyttä.
Sama. Ehkä se johtuu jostain hylätyksitulemisen pelosta, en tiedä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä taas olen sellainen muutmuut-tyyppi. Pitäisi opetella hieman itsekkyyttä.
Sama. Ehkä se johtuu jostain hylätyksitulemisen pelosta, en tiedä.
Minun kohdalla kyse lienee lähinnä voimakkaasta empatiakyvystä.
En ole läheisriippuvainen, enkä edes kaipaa ohmisiä ympärilleni. Minulla ei juuri ystäviäkään ole, enkä tarvitsekaan. Mutta aina joka tilanteessa muiden toiveet menevät omieni edelle. "Ei minun niin ole väliä" "kyllä minä parjään"
Jotenkin herkemmin vaistoan ihmisten pahat mielet, surut ja pyrin, että heidän mieli olisi parempi. Esimerkiksi työyhteisössä huomaan ensimmäisenä, jos jollain on huono päivä.
Hyvin monelle on tiukan paikan tullen oma napa paras napa. Ainoastaan kaikkein läheisimmät ja rakkaimmat menevät edelle.
Kilttiksillä tosin eri juttu, he tulevat omasta mielestään aina tärkeysjärjestyksessä viimeisenä.
Onhan teitä. Itse kuulun siihen kokonaiskuvan hahmottavaan vähemmistöön joka tajuaa että ilman muita ihmisiä, en itse ole mitään.