Pidä 1-2 metrin etäisyys myös ei-pärskiviin
Suomalaisilla, joille henkilökohtainen reviiri on suurempi kuin monissa muissa kulttuureissa olevilla, tämä on onneksi helppoa. Samoin se että haluamme istua bussin penkissä yksin ja kaukana muista. Nyt tästä, joidenkin moittimasta ominaispiirteestä, on hyötyä. Olkaamme erakkoja.
Kommentit (7)
Asioin pitkästä aikaa kaupunkini keskustassa eilen. Enää ei jyrätty päälle tai kävelty kohti tai kaupoissa ängätty eteen vaan kaikki piti turvaväliä myös ohikävellessään jne. Ihmiset apeita ja oikeastaan puhettakaan ei kuulunut mistään.
Mietin samaa. Juuri tämän ns. läheispelon vuoksi voimme säästyä pahimmalta.
Ihmisten apeus johtunee enemmän talousvaikutushuolista kuin terveyshuolista.
Tommola ja koko Mtv töppäsi aamulla. Muista pestä kädet haastattelusta tuli farssi .Turvavälit unohtuivat 🧐
Ja ne pärskivät voisivat oikeasti pysyä nyt kotonaan.
Tuo on sinänsä outoa, että vainko pärskyviin pitäisi pitää 1m turväväli. Heh, kun se aivastus/pärskeet lentää jopa +10m päähän todellisuudessa, ja se tartuttava aerosoli jää leijumaan ilmaan jopa +3h ajaksi.
Että se siitä THL:n turvaväli ohjeesta, jonka avulla muka selvittäisiin.
Sitäpaitsi se turvaväli pitäisi olla aina min 4m, ei 1m.
Mtv3 Mika Tommola näyttää esimerkkiä juuri nyt.