Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapsi ei pääse yli avioeron tuomasta surusta
03.03.2020 |
Toinen lapsi on toipunut ja kokee elämän hyväksi, toinen hyvin herkkä on yhä päivittäin surullinen. Erosta on kohta kaksi vuotta. Lapsi kävi erovertaisryhmässä puoli vuotta. Kotona on puhuttu ja kuunneltu. Sanoo kuitenkin, etten ymmärrä enkä välitä koska en peru kaikkea. Ikävöi entiseen kotiin (joka on myyty). Sanoi juuri, että koulussakin miettii ja tuntuu aina vaan pahemmalle.
Mitä voin tehdä? Toipuuko koskaan? Jos masentuu? Koulu sujuu hyvin ja on kavereita.
Surettaa minuakin ja vaikka tuntuu että elämä nyt paljon tasaisempaa, ei riitelyä ym niin lapsen vuoksi kyseenalaistan. Miten voin puhua niin että hänen olo helpottuu? Pelkään kun pian alkaa murrosikä, mitä sitten edessä.
Kommentit (45)
Tätä minä pelkään. Miten voin vaikuttaa, ettei muuttuisi masennukseksi tai katkeruudeksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi ei unohda koskaan vanhempiensa eroa. Se voi pilata koko elämän. Toki joidenkin kohdalla voi käydä toisin, kuten monet henk.kohtaisesti ovat kokeneet.
Huolettaa ja pelottaa entistä enemmän. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos masentuu?
On jo masentunut. Herää pahvi!
Mua ainakin auttoi löytää syyllinen. Siihen asti syytin itseäni, vaikka mulla ei tietenkään ollut mitään osaa koko asiassa. Niin kauan kuin uskoin ne lässytykset rakkaudesta ja sinä olet tärkein jne., syytin itseäni ja pidin itseäni typeränä.
Kun viimein (aikuisena) tajusin, että en todellakaan ollut ollut tärkein vaan täysin sivuutettu, niin alkoi helpottaa välittömästi ja pystyin vähitellen alkaa pitää itsestäni. Tosin siinä välissä piti tietysti myös läpikäydä anteeksiantamiset ja näin. Muuten olisin varmaan jotenkin katkera.
Voihan jonkun toisen luonteinen kokea eri tavoin. Valehteleminen on kuitenkin aina väärä vaihtoehto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä teen? Ap
Soitat perheneuvolaan ja hankit lapselle apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsille ei ainakaan kannata valehdella.
Syyllisyyden taakka näkyy? Sinä halusit eroa vai lasten isä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mua ainakin auttoi löytää syyllinen. Siihen asti syytin itseäni, vaikka mulla ei tietenkään ollut mitään osaa koko asiassa. Niin kauan kuin uskoin ne lässytykset rakkaudesta ja sinä olet tärkein jne., syytin itseäni ja pidin itseäni typeränä.
Kun viimein (aikuisena) tajusin, että en todellakaan ollut ollut tärkein vaan täysin sivuutettu, niin alkoi helpottaa välittömästi ja pystyin vähitellen alkaa pitää itsestäni. Tosin siinä välissä piti tietysti myös läpikäydä anteeksiantamiset ja näin. Muuten olisin varmaan jotenkin katkera.
Voihan jonkun toisen luonteinen kokea eri tavoin. Valehteleminen on kuitenkin aina väärä vaihtoehto.
Karua mutta totta. En ymmärrä miksi edelleen sivuutetaan lapsen kokemus, ihan kuin kyseessä olisi vain miehen ja naisen eroaminen toisistaan. Todellakin lasten tunteet ja halut sivuutetaan erossa, ja ajatellaan ensin sitä omaa itseä. Ei kukaan lapsi pyydä vanhempia rakastamaan toisiaan hautaan asti, mutta elämä samassa osoitteessa molempien rakkaiden kanssa, sitä toivoo jokainen lapsi. Riidasta nyt ei ole kyse, ne pitää aikuisten ihmisten osata sopia lasten takia.
Kun itse erosin lapseni isästä lapseni ollessa vuoden ikäinen, ei ero tullut kenellekään uutisena. Lapsi oli vahinko, tai siis alkoi vahingossa, mutta minä sen pidin ja synnytin ihan tarkoituksella. Lapseni ei ole koskaan kuullut höpötarinoita miten oltiin isäsi kanssa onnellisia, vaan on alusta asti tiennyt, että yritettiin isänsä kanssa olla yhdessä, mutta ei se onnistunut, ja että onnistumisesta ei ollut mitään takeitakaan.
Lapseni ei ole koskaan itkenyt isän perään, ei ole koskaan syyllistänyt itseään, eikä ole ollut katkera. Nämä ovat hänen omia sanokjaan. Lapsi on nyt 20-vuotias, ja välit meihin on kunnossa, sekä minun ja isänsä välit toisiimme.
Älkää valehdelko lapselle.
Apua masentuneelle tai vähintään nopeaan tahtiin masennukseen vaipuvalle lapselle. Vaikka sisar ei välitä ja susta ero tuntui hyvältä vaihtoehdolta niin lapsi saattaa kokea sen täysin eri tavalla kuin sinä.
Mulla nyt taitaa olla vähän eri keissi mutta kun mun vanhemmat eros, äitini ei todellakaan kyennyt käsittämään uuden rakkauden huuruissa että musta se ero tuntui pahalta, vaikka käsitinkin sen olevan paras vaihtoehto. Isän kanssa siitä ei puhuttu, paitsi eron aikaan, jolloin hän käytti mua henkisenä oksennusämpärinään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä perheneuvolassa voidaan tehdä tai miten auttaa? Mitä itse voin? Ap
Vierailija kirjoitti:
Mitä teen? Ap
Elät elämääsi. Kyllä elämästä selviää ilman ammattiapua. Paremminkin.
Välitä ja pidä huolta. Anna toki ihmiselle omaakin vastuuta omasta olemisestaan, (äidit on joskus hirveen painostavia). Ole rehellinen.
Auta lasta käsittelemään tunteitaan. Jos aina yritetään keksiä jotain muuta ajateltavaa niin se on vain eskapismiä.
Vierailija kirjoitti:
Auta lasta käsittelemään tunteitaan. Jos aina yritetään keksiä jotain muuta ajateltavaa niin se on vain eskapismiä.
Miten? Olen kuunnellut, sanoittanut, kertonut keinoja kun paha olo jne. Muttei riitä. Lapsen kokemus on etten ymmärrä enkä välitä. Ap
Kumpaa lähestymistahoa suosittelette, kouluterveydenhoitajaa vai perheneuvolaa? Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Auta lasta käsittelemään tunteitaan. Jos aina yritetään keksiä jotain muuta ajateltavaa niin se on vain eskapismiä.
Miten? Olen kuunnellut, sanoittanut, kertonut keinoja kun paha olo jne. Muttei riitä. Lapsen kokemus on etten ymmärrä enkä välitä. Ap
En osaa sanoa. Kuulostaa, että olet ainakin yrittänyt. Itse kasvoin tunnekylmässä kodissa jossa ei eron jälkeen tunteita näytetty tai niistä puhuttu. Se sitten johtikin vaikeuksiin aikuisiässä. Olin myös koulukiusattu, mitä ehkä ei olisi tapahtunut ilman eroa ja jos olisin ollut paremmin "varustettu" sellaista vastaan. Kasvava lapsi tarvitsee turvallisuutta ja välittämistä.
Alue: Aihe vapaa
Omalla kohdallani suru muuttui murrosiässä vihaksi ja viha myöhemmin katkeruudeksi. Tosin kyseessä ei ollut vanhempien avioero vaan muutto. Itsellänikin meni koulu ihan hyvin, mutta perusluottamus ja läheisyys vanhempiini meni eikä sitä koskaan tullut takaisin.