Kuuluuko ylipaino äänessä?
Mielestäni rankasti ylipainoisen naisen tunnistaa äänestä. Se on jotenkin erilainen sävy kuin normaalipainoisella.
Kommentit (16)
Lihavat isoperseiset naiset pierevät rämisevästi ja lujaa.
Ylipainoinen kuulostaa aina siltä, että hän on syömässä jotain. Ylipainoinen on myös aina hengästynyt.
Sipsipussin rapina kuuluu taustalta.
Lihavien posket liiskaavat nenän, joten yleensä paksuilla on nasaaliääni.
Tätä on kysytty täällä aiemminkin.
Jos inminen käyttää ääntään lapjon esim. työssään tai harrastuksessaan, ja äänenkäyttö on sellaista, ettei se rasita ääntä, ei siitä voi päätellä painosta mitään. Äänityölaisillä ei ääni myöskään yleensä "vanhene" niin aikaisin kuin keskiverto ihmisillä. Aktiivisena radion kuuntelijana olen useamman kerran yllättynyt, kun joku ihan nuoren kuuloinen ääni jää yllättäen eläkkeelle. TV:ssä se ei tule sillä tavalla yllätyksenä, kun siinä voi ihmisen kasvoista päätellä, että ikää on.
Taas ihminen, joka ei käytä ääntään juuri ollenkaan, saattaa "kuulostaa" lihavammalta ja/tai vanhemmalta kuin onkaan.
Sängyssä pitävät ainakin ääntä, kun työstän takaapäin.
Ei kuulu. Olen lihava 50+ nainen, mutta puhelimessa kuulostan sirolta teinitytöltä.
Ei kuulu. Äänenmuodostukseen vaikuttavat kehonosat eivät muutu lihomisen seurauksena. Korkeintaan kovin lihava voi hengästyä tai muutoin puuskuttaa ja haukkoa happea. Laulajilla ääniala ja sävy ainakin pysyy ihan samana painosta riippumatta. Se on hyvin pysyvä synnynnäinen ominaisuus.
Vierailija kirjoitti:
Ei kuulu. Äänenmuodostukseen vaikuttavat kehonosat eivät muutu lihomisen seurauksena. Korkeintaan kovin lihava voi hengästyä tai muutoin puuskuttaa ja haukkoa happea. Laulajilla ääniala ja sävy ainakin pysyy ihan samana painosta riippumatta. Se on hyvin pysyvä synnynnäinen ominaisuus.
Niin, mutta voi kuulostaa siltä, että on jotain suussa. Monet kokit kuulostavat samalta. Kuin kurkussa olisi jotain.
Minä kuorsaan jos lihon yli 10kg.
Joulun jälkeen olen kuorsannut kovaa. Nyt alkaa hiljenemään.
Sinällään en vastusta lihomista. Lihominen on hyvä mekanismi.
Kuuluu hengästyneisyydestä ja ruoan maiskuttamisesta.
Paksun akan nauru helisee kun tiedossa on herkkuja.
Uskottava tenori on ainakin 150-kiloinen. Muuten ei ole kaipupohjaa tarpeeksi. Entisajan sopraanot olivat pulleita, mutta nykyään eivät taida pulleat pärjätä. Paitsi iki-ihana ja kaunis Johanna Rusasen. Toivottavasti hänestä ei tule ikinä kuivan kesäm oravaa.
Vierailija kirjoitti:
Kuuluu! Ylipainoisten miesten ääni on yleensä sellainen korkea, naismainen tenori.
Höpö höpö... Ääni ei nyt mitenkään oleellisesti muutu ihmisen painon muuttuessa. Tunnen yhden ylipainoisen miehen työpaikaltani ja ihan sellainen möreä miehen ääni on. Tosin tämä mies on myös sellainen että yleensä mumisee ja puhuu hiljaisella äänellä. Kun kysyy uudestaan mitä sanoit? Sitten köhäisee ja toistaa kovemmalla äänellä.
Kuuluu! Ylipainoisten miesten ääni on yleensä sellainen korkea, naismainen tenori.