Opastakaa vähän miehiänne, kun laitatte ne puistoon pikkulapsien kanssa.
Viime viikonloppunakin kaksi ilmeisen kokematonta isää aiheutti vaaratilanteita lapsilleen puistossa. Toisen 2-vuotias seikkaili itsekseen isossa pulkkamäessä eikä isää näkynyt puoleen tuntiin mailla halmeilla. Lapsi meinasi laskea yksikseen pulkalla hänelle aivan liian vaarallisesta mäestä. Puutuin sitten peliin ja meidän 6-vuotias pulkkaili tämän pienemmän lapsen kanssa. Isä ilmaantui sitten myöhemmin vielä pienemmän lapsen kanssa pulkkamäkeen - olivat ilmeisesti olleet toisessa osassa puistoa ja isä oli ajatellut, että " iso" 2-vuotias pärjää itsekseen!
Toinen isä taas antoi lastensa (n. 3-4-v.) laskea rattikelkalla useamman kerran suoraan ryteikköön.
Kommentit (6)
kilometrin pitkästä hyppyrimäestä???
miehet osaa kyllä katsoa lasten perään. jos jotain sattuu ja saakin joskus sattua niin kyllä lapset niistä oppii ja myös isät. ei saa olla liian huolehtivainen, ei lapset opi varomaan jos kokoajan on kieltämässä joka asiassa.
Hän on erittäin viisas isä ja ehkä jopa liian suojelevainen.
1. Äidit eivät koskaan tee virheitä.
2. Puistoissa olevilla äideillä on siis aikaa katsoa isien perään ainakin puoli tuntia ja sinä aikana äidin lapselle ei tule vaaratilanteita.
että isät ei hahmota mitä pienten lasten voi antaa tehdä itsekseen, esim just noi mäenlaskut ym.
Tuntuu, ettei anna lasten tehdä puistossa juuri mitään, ettei vaan satu. Itse olen tottunut siihen, että lapset saa yrittää itse mahdollisimman paljon, en kiellä, vaan valvon ettei esim pääse putoamaan kiipeilytelineestä.