Lue keskustelun säännöt.
Sairauksistaan jauhaminen junassa (ylipäätään julkisilla paikoilla)
Makingmesick...
28.02.2020 |
Kuljen aamuisin junalla johon nousee myös aina suht sama muutaman naisen joukkio. Pari porukasta on sellaisia että joka jumalan aamu käydään kovaan ääneen läpi kaikki omat ja muiden sairaudet.
Silmään eniten pistää reilusti ylipainoinen ihminen jolla on montaa eri sairautta, näkyvästi myös vikaa polvissa ja lonkissa - kävelyn vaikeudesta päätellen - ...päivittelyä siitä mitä kaikkea lääkettä sitä pitää ottaa ja lääkärillä ravata...Jotenkin hiton noloa ja kanssamatkustajista ärsyttävää aina jauhaa vain sairauksia.
Puhukaa nyt vaikka säästä. Ilmastomuutoksesta. Lintujen kevätmuutosta. Hemmetti!
Kommentit (11)
Minun työpaikallani on nuorehko, ylipainoinen tukityöllistetty, alansa ammattilainen kylläkin, joka naam a mielihyvästä tutisten kertoo aika vähäpätöistä sairauksistaan ja uuista tutkimuksista ja sairausepäilyistään , Samalla kertoo myös yksinhuoltajan vaikeuksistaan sekä tietenkin erityislapsistaan.
Näitä on kyllä raskasta kuunnella joka tauolla, mutta saahan kertoja tietenkin näin aikansa kulumaan ja huomioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta on hauska lentokentällä jutella ääneen että: "on se kova tauti, en ole koskaan maannut niin pitkään sängyn pohjalla ja vieläkin yskittää."
Sitten porukkaa alkaa tekemään tilaa ja lähtee istumaan muualle.
Junassa sama homma että lähtevät ravintolavaunuun.
Saa mukavasti tilaa ympärilleen kun vähän köhii ja puhuu kovaan ääneen "muka varottaen".
Ihmisillä on nyt pelko perseessä asian suhteen. Joten ottakaa toki tekin ilo irti tästä koronasta.
Joo toi on hauskaa.
Haukkoa henkeä ja pidätellä nenän alta. Todeta kovaan ääneen että hitsit kun aivastuttaa ihan kokoajan"!
Johan tulee tilaa että rytinä käy.
Äitini 88 vuotta valittelee ihan samaa, ettei viitsi käydä missään mummotapahtumissa kun suurin osa kaakattaa sairauksistaan. Elämässä vois jo siinä iässä miettä ihan kivojakin juttuja, mutta kuten todettu ne sun kanssamatkustajat kiihtyvät vuosi vuodelta kertaamaan entistä innokkaammin sairauksistaan. Se on meidän small talkia ja niin tylsää.
Vierailija kirjoitti:
Äitini 88 vuotta valittelee ihan samaa, ettei viitsi käydä missään mummotapahtumissa kun suurin osa kaakattaa sairauksistaan. Elämässä vois jo siinä iässä miettä ihan kivojakin juttuja, mutta kuten todettu ne sun kanssamatkustajat kiihtyvät vuosi vuodelta kertaamaan entistä innokkaammin sairauksistaan. Se on meidän small talkia ja niin tylsää.
Minäkin olin äitisi kaltainen uhoaja joskus. Ylpeilin sillä miten kova olen.
Sitten eräänä päivänä kovien treenien tuloksena totesin että nyt on saavutettu huippu.
Nyt olen se mikä pikkupoikana halusin olla. Minusta tuli voimamies ja yleisnero kaikilla osa-alueilla.
Minusta tuli lajini kuningas ja lähialueen johtava uros. Se joka katastrofitilanteessa pelastaa ihmishenkiä ja auttaa muita.
Silloin lopetin uhon ja ylpeilyn.
Samaa muuten havaitsen vanhoissa ihmisissä kuinka ennen oli asiat paremmin ja eihän tässä vielä eläkkeelle mennä.
Heidän pitää toitottaa omaa kovuuttaan. Se toitottaminen on oikeasti sitä että ei itse oikeasti usko siihen mitä on ja aina pitäisi olla vielä kovempi.
Minulla loppui se uho, kun tajusin siinä seinää nojaillessa ja syljeksiessä kadulle tupakantumppien päälle, että hei mä oon nyt se kuningas josta haaveilin pikkupoikana. Mua ei kukaan voita.
Sen aurinkoisen päivän jälkeen olen ollut lähinnä hiljaa ja jakanut neuvoja heikoimmilleni.
Tämä tapahtui ennen neljääkymmentä ikävuotta.
Jännää on ettei monille vanhuksille tapahdu tätä älynväläystä koskaan. Tavallaan säälin sellaista kun ei tajua että on jo vanha ja heikko. Kyllä heikkouksista pitää osata keskustella ja hyväksyä ne.
Minullakin alkaa heikentyminen ja hyväksyn sen. Olen nyt huipulla ja voimakas, mutta parikymmentä vuota vielä niin tarvitsen apua ja vertaistukea muilta (sellaisilta kuin minä nyt olen) ja koska kypsyin varhain, niin uskallan pyytää apua ja jakaa vaivani keskustellen.
Se auttaa.
Meillä on lähipiirissä luiseva henkilö,joka änkee aina kyytiin,jos mahdollista.Olimpa menossa asioille,uimahalliin .Luiseva löyhkää hielle ja on rasvaletti,eikä koskaan osallistu kustannuksiin,joita asioilla käynti aiheuttaa.Sit vielä,tilaisuuden tullen yrittää pummilla,siivestää kahvia ja herkkuja.Ikinä ei muille tarjoa.Luiseva kerskuu,kuinka saa hyvät avustukset,ettei viitsi tai tartte työhön mennä.Houkuttelee mukaansa,hakemaan ruoka-avustuskassia,että saisi taas ilmaisen kyydin autollani.Luiseva varastaa,wc paperitkin jos vaan mahdollista.Kossu ja kalja maistuu viikonloppuisin,öykkäräinti on sen mukainen.Luiseva on röyhkeä pummi,jota kaikki karttaa jos suinkin mahdollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua myös joskus ärsyttää kahvipöydässä ja muissa naisporukoissa, että puhutaan vain sairauksista. Niillä oikein revitellään ja kilpaillaan, kenen naapurilla ja tutun tutun naapurilla on pahimmat sairaudet. Ihan muille tuntemattomien ihmisten sairauksista ja lääkityksistä puhutaan. Eräällä on oikeasti vakava sairaus ja hän taas ei puhu siitä ikinä mitään eikä valita ikinä mistään ja hänet on kipeänä joutunut esimies lähettämään kotiin.
Mutta ehkä me ihmiset olemme erilaisia. Toiset ovat pidättyväisempiä, jotkut haluavat puhua avoimesti ja jotkut hakevat huomiota jopa naapurin työkaverin sairauksilla.
Käsittämättömin henkilö tätä laatua on eräs aspa, joka länkyttää asiakkaille koko ajan sairauksistaan ja sukulaisten sairauksista. Itse en ole näihin keskusteluihin lähtenyt mutta olen joutunut niitä väkisin vierestä kuuntelemaan. Kyseessä on kuntosalin respa. Minulle salilla käynti on omaa aikaa ja rentoutumista. Sitä haittaa tuo jatkuva kaakatus. No, nykyään käynkin eri salilla, jonka henkilökunta ymmärtää olevansa siellä töissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huomionhakua ja säälin keräämistä...
Samat tyypit myös saikuttavat reippaasti.
Muutama tyyppi töissä on sellaisia että aloittavat sen narinan esim. tiistaina ja siitä voi jo arvata että ovat saikulla viimeistään torstaista lähtien...
Krooninen lorvikatarri? kirjoitti:
Huomionhakua ja säälin keräämistä...
Samat tyypit myös saikuttavat reippaasti.
Muutama tyyppi töissä on sellaisia että aloittavat sen narinan esim. tiistaina ja siitä voi jo arvata että ovat saikulla viimeistään torstaista lähtien...
Näin on. Heikot ne elontiellä sortuu ja tuleen ei silti saa jäädä makaamaan.
Vanha kansa aina totesi että jokainen tekee omaan tahtiin ja oman jaksamisensa mukaan.
Sääli ettei enää ymmärretä sitä ja heikkojenkin pitäisi vetää sata lasissa.
Sellainen ylenpalttinen suorittaminen on nykyajan juttu.
Vanha kansa ei sellaista katselisi hyvällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerran ennen salipändiys treenejä odottelin kun kamppailuporukka pääsee ulos salista. Kuuntelin siinä sivukorvalla sankaritarinoita siitä miten paljon on erilaisia vaivoja.
Sääriluuta oli mennyt poikki ja aivotärähdyksiä tullut. Polvet tuntuivat olevan ihan kaikille mäsänä ja rystyset kanssa.
Sillä sitten uhottiin kuinka paskana on.
Nauratti vähän kun itse olen hyvässä kunnossa ja välttänyt juuri onnettomuuksia, niin nämä tampiot vaan takoo toisiaan romuksi.
Mietin mielessäni että pistäisin koko porukan nippuun jos kävisivät päälle. Olivat niin raihnaista sakkia.
T: Timppa 32
Minusta on hauska lentokentällä jutella ääneen että: "on se kova tauti, en ole koskaan maannut niin pitkään sängyn pohjalla ja vieläkin yskittää."
Sitten porukkaa alkaa tekemään tilaa ja lähtee istumaan muualle.
Junassa sama homma että lähtevät ravintolavaunuun.
Saa mukavasti tilaa ympärilleen kun vähän köhii ja puhuu kovaan ääneen "muka varottaen".
Ihmisillä on nyt pelko perseessä asian suhteen. Joten ottakaa toki tekin ilo irti tästä koronasta.