Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Varattu mies ja isäksi salaa

Baby mama
26.02.2020 |

Kolmaa kerta kun tätä ei julkaista, yritän vielä....

Vuosia sitten aloitin suhteen varatun miehen kanssa. Tulin raskaaksi, mies painosti a*orttiin mutta pidin lapsen ja mies jätti. Kun lapsi oli noin 6kk hän palasi lapsen elämään, kertoi vaimolleen meistä. Emme siis aloittanut uutta suhdetta. Lapsilleen kertoi lapsemme olevan leikkikaveri joka käy kerran viikossa.

Aloitimme kuitenkin uudelleen seurustelemaan myöhemmin ja tulin taas vahingossa raskaaksi. Nyt mies laittoi lupaamaan, että kerrotaan vaimolle lapsen olevan jonkun toisen miehen, mutta että tämä toinen mies ei ole enää kuvioissa, jonka takia oma mieheni on luvannut alkaa isähahmoksi lapsellemme. Tällä tavoin hänen ei tarvitse kertoa vaimolle, mutta lapsi voi käydä sisaruksensa kanssa miehen luona samalla tavalla. Hän kuitenkin aikoo virallisesti myöntää isyyden.

Nyt minua on alkanut tämä häiritsemään, koska en tiedä mitä lapsille kerrotaan heidän vanhetessa. Haluan kuitenkin että molemmat lapset tietävät kuka heidän oikea isä on, enkä luota siihen ettei lapset sitten kuitenkaan kertoisi totuutta vaimolle. En haluaisi opettaa heitä valehtelemaan. Miten ottaisitte asian puheeksi miehen kanssa?

Ja ennen kuin alapwukut lähtee soimaan, emme ole Porvoosta, vaan korkeasti koulutettuja ok-seudulta, lakimies ja talousjohtaja hyvistä perheistä. Elämässä vain välillä käy niin että rakastuu yhteiskunnan mukaan "väärään" henkilöön.

Kommentit (33)

Vierailija
1/33 |
26.02.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olette todella korkeasti koulutettuja 😂 Mites mies ajatteli toimia kolmannen ”vahingon” sattuessa?

Vierailija
2/33 |
26.02.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minua inhottaisi elää valheessa.

Miksi mies ei halua kertoa teidän panosuhteesta vaimolle ja miksi ei kerro teidän uudesta vauvasta?

Minusta sinun velvollisuutesi lastasi kohtaan olisi kertoa tästä avoimesti. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/33 |
26.02.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oikein lakimies juu.

0/5

Vierailija
4/33 |
26.02.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kerro sinä vaimolle jos mies on niin nössykkä että ei sitä uskalla tehdä. 

Jos hyvin käy, niin mies eroaa ja saat itsellesi miehen ja lapsillesi rakastavan isän. Onnea tulevaan :) 

Vierailija
5/33 |
26.02.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kertokaa totuus miehen vaimolle. Inhottavaa valehdella ja kasvattaa lapsistakin valehtelijoita. Tai sitten lähdet kuviosta lapsinesi menemään ja etsit vapaan miehen.

Vierailija
6/33 |
26.02.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin uskottava tarina, ei yhtään provo-tutka hälytä...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/33 |
26.02.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siinä taas oman elämänsä luuserit. Ilman kumia painettu ja vahingossa raskaaksi varattuna/varatun kanssa, siinä elämänhallintaa. Mitä koulutus ja työ tähän liittyy. Narkkikin on narkki vaikka olisi kympin oppilas. Ongelmassa en osaa auttaa. Miten ottaa puheeksi, varmaan puhumalla.

Vierailija
8/33 |
26.02.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen itse ollut tuollaisessa tilanteessa lapsen asemassa ja sanoisin sinulle in: mies on käsittämättömän inhottava ja toimintanne vahingoittaa lapsianne henkisesti pysyvästi. Terapiaan joutuvat luultavasti myöhemmin elämässään, itselläni meni 5 vuotta saada käsiteltyä asiat. Kerro totuus, äläkä suostu salailuun, vaikka mies jättäisi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/33 |
26.02.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ajatelkaa lapsen järkytystä aikuisena kun selviää että isukki onkin ihan joku muu mitä on hänelle väitetty. Elämältä romahtaa pohja.

Vierailija
10/33 |
26.02.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Totuus on ainoa vaihtoehto.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/33 |
26.02.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

PRÖÖÖÖÖÖÖÖÖT !

Vierailija
12/33 |
26.02.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Siinä taas oman elämänsä luuserit. Ilman kumia painettu ja vahingossa raskaaksi varattuna/varatun kanssa, siinä elämänhallintaa. Mitä koulutus ja työ tähän liittyy. Narkkikin on narkki vaikka olisi kympin oppilas. Ongelmassa en osaa auttaa. Miten ottaa puheeksi, varmaan puhumalla.

Vahingossa? Kaksi kertaa?  

Korkeasti koulutettu? Olet varmaan käynyt  Elämän koulun yliopiston. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/33 |
26.02.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nollakauttaviispazkaa

Vierailija
14/33 |
26.02.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jännä kuvio: oman vaimon ja lasten lisäksi on rakastajatar ja lapset itsenäisenä, itsensä kustantavana satelliittina. Vaimo esittää, ettei tiedä mistään mitään, ja rakastajatar vain rakastaa vuodesta toiseen niin paljon, että suostuu olemaan yksinhuoltaja ja valehtelemaan koko lapsiköörille lopun ikäänsä.

Kumpi teistä on se lakimies? :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/33 |
26.02.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lakimies miettii nyt vain oikein ankarasti, mitä kannattaisi tehdä :D

Vierailija
16/33 |
26.02.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suutarin lapsella ei ole kenkiä ja lakimies suhmuroi puolison selän takana tollasta :D

Vierailija
17/33 |
26.02.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitkä ihmiskohtalot! Oooh. Niin se elämä ihan juristia ja talousjohtajaakin heittelee. Täytyypä oikein kahvit keittää. Huhhuh.

Mitä sä näistä saduista saat?

Vierailija
18/33 |
26.02.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Elämässä vain välillä käy niin että rakastuu yhteiskunnan mukaan "väärään" henkilöön."

Ei voi olla tottakaan, miten naivia vastuunpakoilua. :'D Ihastua ja rakastuakin tosiaan voi, mutta raskaaksi ei tarvitse kaikille tulla. Tai edes koskea.

Maalaat kuvaa jostain kielletyn rakkauden syövereissä riutuvasta väärinymmärretystä, viattomasta pariskunnasta, vaikka oikeasti tuo kuvio on aivan sairas. Se on väärin kaikkia kohtaan, lapsia kohtaan ensisijaisesti.

Luuletko tosiaan että mies rakastaa sinua? Hän pitää sinua pilkkanaan. "Ei kerrota vaimolle ja lapsille, thihih, kerrotaan leikkikavereista vain!" Olet esine jota mies hyödyntää, mutta ei kanna vastuutaan. Lapset ymmärtävät kyllä kuvion, kuten miehen vaimokin.

P.s. 2 vahinkoraskautta on pskapuhetta.

Vierailija
19/33 |
26.02.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joo, toihan on hyvä idea. Nyt kaikki ukkomiehet voi paneskella vieraita naisia ihan rauhassa ja niistä syntyvät lapset esitellään perheelle uusina leikkikavereita.

Se isyys kyllä kannattaa jättää tunnustamatta, se pitäisi lakimiehenkin tietää.

Vierailija
20/33 |
26.02.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siinä taas oman elämänsä luuserit. Ilman kumia painettu ja vahingossa raskaaksi varattuna/varatun kanssa, siinä elämänhallintaa. Mitä koulutus ja työ tähän liittyy. Narkkikin on narkki vaikka olisi kympin oppilas. Ongelmassa en osaa auttaa. Miten ottaa puheeksi, varmaan puhumalla.

Vahingossa? Kaksi kertaa?  

Korkeasti koulutettu? Olet varmaan käynyt  Elämän koulun yliopiston. 

Elämämyliopiston tuplatohtori.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi yhdeksän kahdeksan