Varattu mies ja isäksi salaa
Kolmaa kerta kun tätä ei julkaista, yritän vielä....
Vuosia sitten aloitin suhteen varatun miehen kanssa. Tulin raskaaksi, mies painosti a*orttiin mutta pidin lapsen ja mies jätti. Kun lapsi oli noin 6kk hän palasi lapsen elämään, kertoi vaimolleen meistä. Emme siis aloittanut uutta suhdetta. Lapsilleen kertoi lapsemme olevan leikkikaveri joka käy kerran viikossa.
Aloitimme kuitenkin uudelleen seurustelemaan myöhemmin ja tulin taas vahingossa raskaaksi. Nyt mies laittoi lupaamaan, että kerrotaan vaimolle lapsen olevan jonkun toisen miehen, mutta että tämä toinen mies ei ole enää kuvioissa, jonka takia oma mieheni on luvannut alkaa isähahmoksi lapsellemme. Tällä tavoin hänen ei tarvitse kertoa vaimolle, mutta lapsi voi käydä sisaruksensa kanssa miehen luona samalla tavalla. Hän kuitenkin aikoo virallisesti myöntää isyyden.
Nyt minua on alkanut tämä häiritsemään, koska en tiedä mitä lapsille kerrotaan heidän vanhetessa. Haluan kuitenkin että molemmat lapset tietävät kuka heidän oikea isä on, enkä luota siihen ettei lapset sitten kuitenkaan kertoisi totuutta vaimolle. En haluaisi opettaa heitä valehtelemaan. Miten ottaisitte asian puheeksi miehen kanssa?
Ja ennen kuin alapwukut lähtee soimaan, emme ole Porvoosta, vaan korkeasti koulutettuja ok-seudulta, lakimies ja talousjohtaja hyvistä perheistä. Elämässä vain välillä käy niin että rakastuu yhteiskunnan mukaan "väärään" henkilöön.
Kommentit (33)
Etkö osaa käyttää ehkäisyä vai mitä ihmettä oikein teet? En oikein ymmärrä, miksi kukaan teistä kolmesta ryhtyy tuohon. Miksi mies ei vain eroa vaimostaan, miksi sinä panet varattua miestä ja synnytät hänelle äpäriä ja miksi vaimo katselee tuollaista huoripukkia? Ja kärsijöinä ovat sitten nuo lapsesi. Jos aloitus on totta, niin taidat olla ihan hemmetin yksinkertainen olento.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä taas oman elämänsä luuserit. Ilman kumia painettu ja vahingossa raskaaksi varattuna/varatun kanssa, siinä elämänhallintaa. Mitä koulutus ja työ tähän liittyy. Narkkikin on narkki vaikka olisi kympin oppilas. Ongelmassa en osaa auttaa. Miten ottaa puheeksi, varmaan puhumalla.
Vahingossa? Kaksi kertaa?
Korkeasti koulutettu? Olet varmaan käynyt Elämän koulun yliopiston.
Tohtorin tutkinto
Nykyään tehdään näitä DNA yms perinnöllisyystutkimuksia ihan huvin vuoksi ja niistä on jo nyt löytynyt monelle yllätyksiä sukulaisuussuhteista. Eikä ne aina ole kivoja. Eli edestä löytyy salailut jokatapauksessa.
Vierailija kirjoitti:
Olen itse ollut tuollaisessa tilanteessa lapsen asemassa ja sanoisin sinulle in: mies on käsittämättömän inhottava ja toimintanne vahingoittaa lapsianne henkisesti pysyvästi. Terapiaan joutuvat luultavasti myöhemmin elämässään, itselläni meni 5 vuotta saada käsiteltyä asiat. Kerro totuus, äläkä suostu salailuun, vaikka mies jättäisi.
Tätä pelkään itsekin, eli tärkeintähän tässä ob lapset, sekä miehen eri lapset sekä meidän yhteiset.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Etkö osaa käyttää ehkäisyä vai mitä ihmettä oikein teet? En oikein ymmärrä, miksi kukaan teistä kolmesta ryhtyy tuohon. Miksi mies ei vain eroa vaimostaan, miksi sinä panet varattua miestä ja synnytät hänelle äpäriä ja miksi vaimo katselee tuollaista huoripukkia? Ja kärsijöinä ovat sitten nuo lapsesi. Jos aloitus on totta, niin taidat olla ihan hemmetin yksinkertainen olento.
Rumasta kielenkäytöstä huolimatta vastaan sinulle. Ensimmäinen lapsi oli vahinko siksi, että minulla ei kovan treenielämäntavan takia ollut kuukautisia kolmeen vuoteen, jonka takia olin saanut lapsettomuusdiagnoosin gynekologilta. Toinen lapsi oli vahinko siksi, että käytimme ehkäisyä, mutta jostain syystä ehkäisy on pettänyt.
En itsekään ymmärrä, miksi mies ei jätä vaimoa. Kuulemma lasten takia, mutta ovathan nämä yhteisetkin hänen lapsiaan ja vielä erittäin hyvissä väleissä vaimon lasten kanssa.
Olen myös realisti. Rakastan miestä, mutten luota häneen. En suostuisi vaimoksi, enkä ymmärrä, miten vaimo ei voi muka tietää suhteestamme, kun jo kerran mies jäi kiinni. Kai kulissit ovat niin tärkeitä.
Vierailija kirjoitti:
Joo, toihan on hyvä idea. Nyt kaikki ukkomiehet voi paneskella vieraita naisia ihan rauhassa ja niistä syntyvät lapset esitellään perheelle uusina leikkikavereita.
Se isyys kyllä kannattaa jättää tunnustamatta, se pitäisi lakimiehenkin tietää.
No tässä tilanteessamme minä olenkin lakimies ja mies se talousjohtaja. Aion kynsin hampain pitää kiinni lapseni oikeuksista, joten siksi vaadin tunnustusta, johon mies suostui. Lasten eteen teen mitä vain. Elatusta en hae enkä tarvitse, pärjään hyvin itsekin. Minulle tärkeintä on, että mies on juridisesti tunnustanut lapsensa.
En ole hölmö, vaikka tilanne ei todellakaan ideaali ole. En toivo perhettä ja rakastavaa aviomiestä, minulle riittää hyvin suhde, jossa asumme eri osoitteissa ja saan kasvattaa lapseni yksin, toki olen todella onnellinen siitä, että mies haluaa olla osana myös lastemme arkea. Jos mies ei olisi varattu, sopisi samanlainen kuvio kuitenkin minulle.
Aika Kaunarit-show :D Tosin oon sitä mieltä että ei varmaan valitettavasti ole provo, itse tiedän samantapaisen tilanteen. Ystävän sisko seurusteli naimisissa olevan miehen kanssa kauan, sai pari mukulaa ja vaimo välillä tiesi, välillä ei, mutta aina tuli yllärinä kun mies jäi uudestaan kiinni. Itse en tällaista sekopäätä omaan kaveriporukkaani hyväksyisi. Ja jos nyt jotain (ap...) oikeasti kiinnostaa, niin nämä tuntemani ihmiset ovat myös korkeasti koulutettuja, eli ei se kova palkka ja yliopistokoulutus ei takaa järkeä päähän ja hyvää moraalia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etkö osaa käyttää ehkäisyä vai mitä ihmettä oikein teet? En oikein ymmärrä, miksi kukaan teistä kolmesta ryhtyy tuohon. Miksi mies ei vain eroa vaimostaan, miksi sinä panet varattua miestä ja synnytät hänelle äpäriä ja miksi vaimo katselee tuollaista huoripukkia? Ja kärsijöinä ovat sitten nuo lapsesi. Jos aloitus on totta, niin taidat olla ihan hemmetin yksinkertainen olento.
Rumasta kielenkäytöstä huolimatta vastaan sinulle. Ensimmäinen lapsi oli vahinko siksi, että minulla ei kovan treenielämäntavan takia ollut kuukautisia kolmeen vuoteen, jonka takia olin saanut lapsettomuusdiagnoosin gynekologilta. Toinen lapsi oli vahinko siksi, että käytimme ehkäisyä, mutta jostain syystä ehkäisy on pettänyt.
En itsekään ymmärrä, miksi mies ei jätä vaimoa. Kuulemma lasten takia, mutta ovathan nämä yhteisetkin hänen lapsiaan ja vielä erittäin hyvissä väleissä vaimon lasten kanssa.
Olen myös realisti. Rakastan miestä, mutten luota häneen. En suostuisi vaimoksi, enkä ymmärrä, miten vaimo ei voi muka tietää suhteestamme, kun jo kerran mies jäi kiinni. Kai kulissit ovat niin tärkeitä.
Mutta silti tuosta ei selityksestä ei käy ilmi, miksi SINÄ makaat toistuvasti tuollaisen pettäjän kanssa. Rakkaus, hyvä seksi, ööh? Ainakaan kovin suurta oman arvon tuntoa sulla ei taida olla, kun tuollaiseen kuvioon suostut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, toihan on hyvä idea. Nyt kaikki ukkomiehet voi paneskella vieraita naisia ihan rauhassa ja niistä syntyvät lapset esitellään perheelle uusina leikkikavereita.
Se isyys kyllä kannattaa jättää tunnustamatta, se pitäisi lakimiehenkin tietää.No tässä tilanteessamme minä olenkin lakimies ja mies se talousjohtaja. Aion kynsin hampain pitää kiinni lapseni oikeuksista, joten siksi vaadin tunnustusta, johon mies suostui. Lasten eteen teen mitä vain. Elatusta en hae enkä tarvitse, pärjään hyvin itsekin. Minulle tärkeintä on, että mies on juridisesti tunnustanut lapsensa.
En ole hölmö, vaikka tilanne ei todellakaan ideaali ole. En toivo perhettä ja rakastavaa aviomiestä, minulle riittää hyvin suhde, jossa asumme eri osoitteissa ja saan kasvattaa lapseni yksin, toki olen todella onnellinen siitä, että mies haluaa olla osana myös lastemme arkea. Jos mies ei olisi varattu, sopisi samanlainen kuvio kuitenkin minulle.
Lakimiehenä sinä varmasti osaat kertoa miehelle, miksi nämä lehtolapset eivät tule pysymään salassa hänen ydinperheeltään, eli totuus kannattaisi kertoa heti...
Voi vìttu mitä pentuja yliopistosta tulee ulos..
SterIloikaa itsenne, ihmiskunnan tulevaisuuden pelastamiseksi!
Vierailija kirjoitti:
Aika Kaunarit-show :D Tosin oon sitä mieltä että ei varmaan valitettavasti ole provo, itse tiedän samantapaisen tilanteen. Ystävän sisko seurusteli naimisissa olevan miehen kanssa kauan, sai pari mukulaa ja vaimo välillä tiesi, välillä ei, mutta aina tuli yllärinä kun mies jäi uudestaan kiinni. Itse en tällaista sekopäätä omaan kaveriporukkaani hyväksyisi. Ja jos nyt jotain (ap...) oikeasti kiinnostaa, niin nämä tuntemani ihmiset ovat myös korkeasti koulutettuja, eli ei se kova palkka ja yliopistokoulutus ei takaa järkeä päähän ja hyvää moraalia.
Tähän väliin on pakko tulla taivastelemaan näin tavan pulliaisena että millaisena järkytyksenä tulivat nämä nk paremmat äidit. Ne kunnallisen päivähoidon äidit, jotka olivat aivan tavallisia, ajoivat vanhoilla autoilla ja kulkivat normaaleissa päivätöissä sanoivat aivan suoraan, että vievät lapset eksälle/äidilleen/hoitoon ja lähtevät vetämään nollat ja naurahtivat asialle. Alkuun pidin sitä hieman junttina ja kummallisena, ennen kuin törmäsin sitten siellä kalliin yksityisen tarhan pihalla ja sitä kautta kaverisynttäreillä näihin korkeakoulutettuihin tohtorisnaisiin ja laki-ihmisiin. Yksi jos toinenkin paapatti, miten laittaa lapset tunniksi harrastukseen että ehtii juoda edes sen lasin viiniä (mikä hetken kuluttua muuttui pulloksi, älkää kysykö) niin en edes uskaltanut kysyä aikooko arvon rouva sitten laittaa lapset kännissä nukkumaan vai miten hän ajatteli lasten tultua kotiin selvitä noista pikahumaloistaan. Alkoholinkäyttö nyt oli konkreettisin esimerkki mikä tarttui käteen, mutta siellä oli monenlaista mitä typerintä huoltajuuskiistaa, kyräilyä ja idiotismia ilman rajoja mitä näin vasta opiskelijana ihmettelin. Vaihdettiin tavallisten kuolevaisten sekaan sen jälkeen kun miehellä vaihtui työ ja tarhamaksut nousivat niin järjettömiksi, ettei ollut varaa pitää, mutta allekirjoitan tämän aivan täysin. Ne tohtorinkoulutettavat eivät siis käy mitään elämän yleistiedettä, vaan ovat uraputkeutuneita ihmisiä joilla on useasti jäänyt teiniaikoina ja varhaisaikuisena ihmissuhteet elämättä ja uskottavasti se on yksi syy miksi sitten pahimpien 247 työllistävien opintojen päätyttyä lähtee mopo käsistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etkö osaa käyttää ehkäisyä vai mitä ihmettä oikein teet? En oikein ymmärrä, miksi kukaan teistä kolmesta ryhtyy tuohon. Miksi mies ei vain eroa vaimostaan, miksi sinä panet varattua miestä ja synnytät hänelle äpäriä ja miksi vaimo katselee tuollaista huoripukkia? Ja kärsijöinä ovat sitten nuo lapsesi. Jos aloitus on totta, niin taidat olla ihan hemmetin yksinkertainen olento.
Rumasta kielenkäytöstä huolimatta vastaan sinulle. Ensimmäinen lapsi oli vahinko siksi, että minulla ei kovan treenielämäntavan takia ollut kuukautisia kolmeen vuoteen, jonka takia olin saanut lapsettomuusdiagnoosin gynekologilta. Toinen lapsi oli vahinko siksi, että käytimme ehkäisyä, mutta jostain syystä ehkäisy on pettänyt.
En itsekään ymmärrä, miksi mies ei jätä vaimoa. Kuulemma lasten takia, mutta ovathan nämä yhteisetkin hänen lapsiaan ja vielä erittäin hyvissä väleissä vaimon lasten kanssa.
Olen myös realisti. Rakastan miestä, mutten luota häneen. En suostuisi vaimoksi, enkä ymmärrä, miten vaimo ei voi muka tietää suhteestamme, kun jo kerran mies jäi kiinni. Kai kulissit ovat niin tärkeitä.
Mutta silti tuosta ei selityksestä ei käy ilmi, miksi SINÄ makaat toistuvasti tuollaisen pettäjän kanssa. Rakkaus, hyvä seksi, ööh? Ainakaan kovin suurta oman arvon tuntoa sulla ei taida olla, kun tuollaiseen kuvioon suostut.
Aluksi ja vieläkin siksi, että on hauskaa seuraa, hyvä juttelemaan, tulee toimeen ystävieni kanssa ja toki seksikin on hyvää. Suunnitelmassa ei koskaan ollut idyllistä perhearkea jne, vaan kumppani, jonka kanssa viettää välillä aikaa arjen keskellä. Ainoa syy miksi edes pidin lapset oli se, että ajattelin sen olevan nyt eikä koskaan. En välttämättä ollut ajatellut hankkivani lapsia, mutta kun sen päätöksen tekeminen tuli ajankohtaiseksi, etenkin kun olin saanut lapsettomuusdiagnoosin pari vuotta aiemmin. Olen ollut todella kiitollinen heistä ja siitä, että päätin pitää lapset! Tyhmää tässä kuviossa on se, että mies nyt olettaa pystyvänsä piilottelemaan uudesti alkanutta suhdettamme ja toista lasta.
Kuten täällä onkin jo moni sanonut, ei tätä voi lapsilta piilottaa. Jos mies jättää koska ei suostu vaimolle kertomaan, niin jättäköön. Lapset menevät aina edelle. En kuitenkaan ymmärrä, miten mies luulee ettei vaimo tule jossain vaiheessa saamaan selville.
Kai tähän tulee viidentoista vuoden päästä jatko-osa, jossa ap ei yhtään tiedä, mitä tehdä, kun lapsuuden ”leikkikaverukset” ovat teineinä rakastuneet palavasti eivätkä kuuntele vanhempien estelyitä? Onko kukaan ollut vastaavassa tilanteessa :’( ?