Kotona aktin kuvaaminen vahingossa
Tapahtuipa eilen illalla niin et mukulat leikki läppärin ja langattoman webbikameran kanssa. Lapsien nukkumaan mennessä alettiin puuhastelemaan emon kanssa ja huomasin et se kameran pirulainen oli edelleen tv tason päällä. Se siis aktivoituu liikkeestä ja tallentaa videon koneelle, jos sellaiset asetukset on päällä. Koin se pirun kiihottavaksi ja tottakait johdattelin sellasiin asentoihin, josta parhaat näkymät kameralle. Tuli n.20min pätkä talteen ja aivan timanttisia kuvakulmiakin vahingossa. Tarkoitus oli vaimolle kertoa siitä aktin loputtua, mutta pelkkä vihjasu siitä nosti sillä karvat pystyyn, koska siinä mm puhuttiin ja tehtiin ehkä normaalista rivompia juttuja. En siis toistaiseksi ainakaan kertonut vielä mitään. Nyt painiskelen asian kanssa, että pitäisikö kertoa kuitenkin. Korostan vielä, että tämä ei ollut suunniteltua. Ja ollaan kyllä joskus kuvattu yhdessäkin, mutta vaimo ei niissä pysty eläytymään ollenkaan. Kertoisitteko, jos näin tapahtuisi. En haluaisi valehdella, mutta en missään nimessä menettää videotakaan.
Kommentit (7)
Olet syyllistynyt rikokseen, salakuvaukseen. Sillä että se alkoi vahingossa, ei ole merkitystä vaan sillä, että et lopettanut ja pyytänyt lupaa sillä hetkellä kun tajusit kuvauksen olevan meneillään.
Nyt kannattaa hankkiutua eroon videosta, mutta riittävän ovelasti. Laita se esim. p*rnhubiin, tms, jotta pysyy ns. tallessa. Sitten poistat videon koneelta ja kaikki ovat tyytyväisiä. Sinä pystyt kuitenkin aina halutessasi käydä katsomassa videota ko. nettisivuilla, mutta vaimosi ei tiedä asiasta mitään.
Oma näkemykseni on etten koskaan tallentaisi arkaluontoista materiaalia tietokoneelle jonka en haluaisi joutua yleisesti nähtäville. Yksi virus tietokoneelle ja video voi olla maailman loppuun saakka kaikkien katsottavissa netissä. Jos haluat olla yhdessä rouvasi kanssa poistaisin sinuna videon välittömästi ellei ole jo liian myöhäistä.
Kiva jos yhtä vahingossa lapset näkee sen videon.
No eihän ne mitään näe. Ei kait sellasia lapsien näkyville jätetä. Tilanne rauennut. Kerroin, että tänään huomasin itsekkin, näytin hänelle ja perkule hänpäs innostuikin näkemästään!! Pienen epäröinnin kuitenkin esitti minun tahallisuudestani. No, loppu hyvin, kaikki hyvin. Ja video visusti tallessa tikulla!
Tähän on nyt paha kommentoida mitään, pitäis kyllä nyt nähdä se video ensin...
Ei ehkä haluamasi vastaus, mutta ei täältä palstaltakaan aina kaikkeen lupaa myönnetä. Jos homma on vaimolle nou-nou, niin ainoa tapa tehdä oikein on hävittää se video, heti. Sori.
M50