Yhdensuuntainen ystävyys :(

Itse olen varmaan ollut tuollainen ystävä, koska en oikeastaan aikuisena enää halua e enkä jaksa ystäviä. Joten mielellään luistelen pois ystävyyssuhteista aina kun kehtaan. Joidenkin ihmisten kanssa hylkääminen tuntuu julmalta, jos ovat esim. masentuneita tai heillä ei ole muita ystäviä, joten heidän kanssa yritän olla ystävää vaikka itse eläisin mieluummin erakkona. Muut saa jäädä.

Lopetat ne suhteet siihen.

Älä tee mitään.

Superkiltit opetelkaa, että puhelimeen ei tarvi aina vastata, kotiovea ei tarvi avata. Liian helposti käy huonosti.

Vierailija kirjoitti:

Älä tee mitään.

Superkiltit opetelkaa, että puhelimeen ei tarvi aina vastata, kotiovea ei tarvi avata. Liian helposti käy huonosti.[/]

Taidat olla oikeassa.

Ap

Pidän yhteyttä muihin ihmisiin sen perusteella, miten itse ehdin, jaksan ja haluan. Jos haluan järjestää jotain, järjestän. Jos en ehdi, jaksa tai halua järjestää, en järjestä. Jos jonkun kohdalla osallistumatta jääminen alkaa olla pikemminkin sääntö kuin poikkeus, lakkaan kutsumasta häntä mukaan ja järjestän vain niille, jotka yleensä ovat halukkaita osallistumaan. En jää odottamaan, että joku muu järjestäisi mulle mun haluamiani asioita. 

Ehdottavatko ne ystäväsi muille ystävilleen tapaamisia, pitävätkö itse yhteyttä jne., mutta vain sinuun eivät? Jos näin on, ehkä he eivät ole hyviä ystäviä sinulle.

Yksi mahdollisuus on, että he ovat vain tottuneet siihen, että sinä olet aina se, joka soittaa ja ehdottaa tapaamista eikä heille ole tullut mieleenkään tehdä sitä itse. Ajattelematontahan tuo on, mutta ei välttämättä merkki siitä, että seurasi ei kiinnostaisi.

Sitten on niitäkin, joille riittää vain todella harvakseltaan yhteyden pitäminen ja tapaaminen.

Joskus pitää vain ymmärtää, että ystävilläkin on muuta elämää kuin ystävät. Ystävyys saattaa periaatteessa jatkua, mutta se ei ole päällimmäinen ja tärkein asia, vaan se jää sinne taaemmaksi ehkä hetkeksi, kuukausiksi, jopa vuosiksi, mutta siltoja ei polteta takana kuitenkaan. Ystävä ei loitontuessaan ole paha ihminen, vaan hänellä on muita asioita, jotka vievät energian.

Minulla on nyt tällainen hetki yhden ystävän kanssa. Olemme tunteneet yli 20 vuotta ja olleet todella hyviä ystäviä. Mutta nyt kun ystävä asuu satojen kilometrien päässä ja hänellä on siellä oma elämänsä, perheensä, työnsä, kaikki, ja minulla taas täällä samat jutut, niin sitä ei vain enää ehdi ja jaksa kysellä niitä iänikuisia kuulumisia ja sitten lukea taas viestejä, jotka ovat kiireen keskellä kirjoitettuja nopeita "töissä on kiirettä, Petterillä on harkat kolme kertaa viikossa ja Liisa lukee yo-kokeisiin" -viestejä. Niinpä päätin, että en kysele nyt kuulumisia hetkeen, kyllä ystävä sitten kirjoittelee kun on aikaa ja asiaa. Jos on. Voi olla, että en ole enää ikinä hänelle se paras ystävä, mutta oli ihanaa, kun saimme olla hyviä ystäviä ne vuodet. Nyt on nyt ja tulevasta en tiedä, pärjään täällä kyllä nyt ilman tuota ystävääkin.

Mun ystäväni vain tekstaili mun kanssa, koskaan ei löytynyt muka aikaa/halua mihinkään yhteiseen tekemiseen. Paitsi; jos hän halusi jotain palvelusta. Oli se sitten jonkun asiakirjan laatimista tai ongelmia saunaremontissa, näistä asioista kun mulla on vanhva tietämys. Yleensä laitoin kaikki muut omat hommani sivuun ja autoin. Muistan kun tein töitä 3 päivää yhden hänen juttunsa eteen. Pitsan lupasi palkkioksi, en ole sitä vieläkään saanut vaikka tosta on jo 3 vuotta aikaa. 

Ystävyyden lopetin kun itse sairastuin. Multa murtui jalka ja olin puoli vuotta melkeinpä kotona. Pyysin kaveriani käymään mulle kaupassa, koska en tietenkään itse päässyt. Tai pyysin myös saunaan mun luo, että olisin saanut apua. Ei. Ei mitään. Ei edes käynyt tuona aikana kylässä. 

Lopetin kaiken yhteydenpidon. Vuosi myöhemmin tuli käymään mun työpaikalle "oot löytänyt siis miehen, kun ei susta mitään kuulu". Annoin tulla suoraan...väisteli ja loppujen lopuksi kaikki kääntyikin mun syyksi.

Ystävyyttä kannattaa arvostaa.

Se särkyy yhtä helposti ja lopullisesti kuin rakkaus.

Vierailija kirjoitti:

Ystävyyttä kannattaa arvostaa.

Se särkyy yhtä helposti ja lopullisesti kuin rakkaus.

Höpsistä, se vaan etsii uutta uomaa, jota pitkin kulkea hieman eri tavalla kuin aikaisemmin. Ei minulla ainakaan ole yksikään ystävyys särkynyt, mutta lähes kaikki ystävyyssuhteet ovat vuosien aikana muuttuneet. Emme ole enää huolettomia vapaita teinejä, vaan aikuisia perheellisiä naisia, joten jo siksikin ystävyys muuttuu. Ja outoa olisikin, jos se ei muuttuisi.