Olenko riivattu?

Olen käyttänyt mielenterveyspalveluita ja monet asiat voi selittää sen puolen häiriöillä. Nyt kun elämää mietin lapsesta asti, alkaa tuntua, että olin jo lähtöasetelmissa outo. En kiusannut eläimiä enkä ihmisiä. Jotenkin minun läsnäolo sai ihmiset tekemään erikoisia asioita. En tässä kerro mitä kaikkea on tapahtunut, mutta pieniä ja suuria asioita, joita ei ehkä aikuiset edes huomanneet.

Jossain vaiheessa aloin vihata ihmisiä. En päästänyt ketään lähelleni. Olin hyvin sulkeutunut. Olen sitä edelleen, vaikka en varsinaisesti vihaa ketään.

Kaikenlaista on tapahtunut ja ajattelen olenko riivattu vai muuten vaan hirviö. Minuun tarttuu helposti kaikki paha. Kun luen mitä hirveyksiä ihmiset voivat tehdä ja että he ovat lusiferin puolella, niin se jää alitajuntaan. Näin oudon unen, joka selitti karusti asioita. Heräsin kun korvaani huudettiin lily suomi, lily suomi... Luulin että joku herätti minut, mutta se olikin unessa. Pelkään että olen joku paholaisen kätyri. En ole tehnyt mitään kauheuksia, mutta luettuani niistä jotenkin uskonut että sellaista on hyväksynyt asian.

Haluaisin kuulua valon puolelle. Jostain syystä positiivisuushöttö vaan ei iske enää. Joskus aiemmin pidin sitä tärkeänä ja hoidin sillä itseäni. Olen yrittänyt rukoilla itseni ja läheisten puolesta. Jos minä olen tuhoontuomittu, niin edes läheiset säästyisivät siltä. Saatan olla sairaampi kuin itse ymmärränkään. Minulle voi nauraa ja minua voi pilkata. En kosta sitä, mutta jollain tavalla nuo vähättelijät ovat saaneet kostoni. Aivan kuin minussa olisi joku yliluonnollinen voima, joka tekee työtään. Olen tavallaan menettänyt kasvoni eli olen kuin langennut enkeli, joka vielä toivoo pääsevänsä valon puolelle, mutta alkaa olla menetetty tapaus.