Hyvät vuorovaikutustaidot-mitä jos huonot?

Miten voi oppia ilmaisemaan itseään puhumalla, kun päässä on etukäteen hyvä puheevuoro suunniteltuna, mutta sitten se menee päin honkia tai siitä jää keskeisiä juttuja pois? Tämä tapahtuu lähes joka kerta, paitsi omille vanhemmille puhumisessa. On rasittavaa, kun jopa päiviä keskustelun jälkeen pyörii päässä, että niinhän se olisi pitänyt sanoa, ja tuonkin unohdin mainita.

Eli mulle käy lähes aina keskustellessa niin, etten osaa sanoa kuin joo tai ei. Inhottavaa. Jotenkin menee kaikki keskittymiskyky ja voimat siihen tilanteeseen enkä pysty osallistumaan omana itsenäni. Olen koko keskustelun ajan hirveän jännittynyt, mutta ulkopuolelta katsoen varmasti viileä kuin viilipytty, mutta siis sisäisesti hirveän jännittynyt ja valmiina pakenemaan paikalta. Koen hirveän helpotuksen, kun pääsen pois siitä tilanteesta, mutta sitten samalla kammottavan ahdistuksen, kun jään taas yksin. Tunnen olevani koko ajan ulkopuolinen ja koko ajan yksin. Joskus harvoin käy niin, että pystyn jotain sanomaan tai pystyn sisäisesti nauramaan pöytäkeskustelun jutuille, niin se helpottaa tuota ulkopuolisuuden tunnetta. Joskus hetkittäin tämä pakottava muuri tai lukko saattaa aueta, mutta vain muutamaksi hetkeksi. En koskaan voi nauraa tai minun pakko pidätellä nauramista hauskoissakin jutuissa. Tämäkin ahdistaa. Minut jätettiin yläasteella yksin ja sen jälkeen, siis noin 17 vuoteen ei ole ollut yhtään ystävää - toisaalta en tiedä, tarvinko niitä nyt enää edes. Onhan se tietysti, ettei näistä voi koskaan kenellekään puhua, niin varmaan pieni ongelma. Kiusaamista oli koko yläasteen ajan, mutta olisiko tämä ahdistus siitä peräisin. Toivoisin kiusaajille huonoa onnea elämään, luonnollisestikin. JATKUU SEURAAVASSA VIESTISSÄ