Lue keskustelun säännöt.
Miten pääsen ihastuksesta irti?
02.02.2020 |
Tutustuin erään miehen kanssa yhteisen tutun avulla: tarvitsin apua yhteen juttuun (sanotaan nyt vaikka rakentamiseen liittyen) ja tämä mies osasi auttaa.
Muutamassa kuukaudessa meistä tuli kavereita.
Olimme yhteydessä pääosin viestitse ja näimme kun hän auttoi minua asiassani. Puhuimme siinä kaikenlaista samalla ja tutustuimme. Molemmilla on puoliso, joten ajattelin viattomasti että kiva kun saa aikuisena uusia kavereita, vielä kun yhteisiä tuttujakin on.
Sitten - kuin vahingossa - kävi jotain. Itse ihastuin, miehestä en tiedä, kuvittelisin että hänkin. Aloimme viestitellä lähes päivittäin, kunnes eräänä päivänä mies teki tikusta asiaa ja sanoi että emme enää voi jatkaa näin, että on elämässä kiirettä ym. Mitään ihastuksesta ei ollut puhetta. Eli selkeästi varmaan hänkin huomasi, että jokin raja on ylitetty.
Olemme pysyneet ihan ok väleissä mutta mitään muuta ei ole. Olemme tekemisissä kun asiaa on, mutta emme enää kysele kuulumisia tai mitään. Molemmilla omat kuviot ym.
Koen, että omassa suhteessani ei koko aikana ole ollut mitään ”vialla”; minulla ja miehelläni on aina mennyt hyvin. Miksi siis ihastuin vieraaseen? Vaikka en tehnyt mitään fyysistä, asia vaivaa minua.
En ole kokenut vastaavaa aiemmin. Tunne on ollut niin voimakas ja edelleen päivittäin tuo toinen on mielessä.
Miten pääsen tästä yli?
Kommentit (35)
Ei siinä suhteessa välttämättä ole mitään vialla. Suhteissa on erilaisia vaiheita, ja joskus siihen väliin voi mahtua vaikkei erityisiä syitä ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos oikeasti haluat päästää irti, lopeta asian miettiminen. Sulla on oma puoliso; toki voit miettiä mikä tuossa miehessä oli sellaista mitä et omasta miehestäsi saa. Keskity omiin juttuihin; harrastuksiin, unelmiin niin voit ehkä unohtaa hänet. Se oli ihastus ja hänkin näytti sellaista valoa, ettei teidän kannata jatkaa. Nyt vaan keskityt omaan elämääsi ja parantamaan suhdettasi mieheesi.
Kuvittelet sen vääntämässä mahatautisena kunnon ripulipaskat. Toistat aina kun tapaatte. Kummasti vähenee sen seksikkyys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä oon myös edelleen ihastunut exääni, josta erosin melkein vuosi sitten. Välillä ollaan tavattu eron jälkeen, käyty kahvilla ja vaihdettu kuulumisia, mutta mitään seksiä tai muuta ei oo ollut enää. Ajattelen häntä tosi paljon ja tavallaan tuntuu että me kuulutaan yhteen. Hän on harvoja ihmisiä, joihin mulla on todella luottamuksellinen suhde. Luotan siihen että ollaan toisillemme rehellisiä ja lojaaleja. Kuitenkin siinä meidän suhteessa oli ongelmia ja hän viimeisinä aikoihin haastoi riitaa mun kanssa paljon ja se oli vaan sellaista kurjaa. Heti eron jälkeen olinkin aika helpottunut. On vaikeeta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mäkin ajattelen exää monta kertaa päivässä vaikka on jo uusi viritys...
Teippasin seinään lapun, jossa listattuna ihastuksen huonot puolet. Ei ollut vitsi. Olen aikuinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten tällaisesta voi päästä eteenpäin? Kannattaako / voiko olla ystävä? Vai onko paras ottaa etäisyyttä?🤔
Käsittääkseni on ihan normaalia pitkän suhteen aikana ihastua muihin. Itsellenikin on käynyt niin. Helpottaa, että asian myöntää itselleen ja hyväksyy, että kaikenlaisia tunteita voi olla. Ei minun tarvitse niitä yrittää sammuttaa, mutta ei myöskään lähteä niiden perässä juoksemaan. Minulla on kymmenen vuoden vakaa parisuhde ja lapsia, ei tätä elämää mitkään pikku ihastukset horjuta enkä niistä tunteista koe syyllisyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten tällaisesta voi päästä eteenpäin? Kannattaako / voiko olla ystävä? Vai onko paras ottaa etäisyyttä?🤔
Ei ole mitään taikatemppuja yli pääsemiseen. Täytyy vain antaa ajan kulua. Minä sinuna ottaisin nyt etäisyyttä ainakin joksikin aikaa. Ehkä joskus myöhemmin voi jatkaa ystävyyspohjalta, ehkä ei. Ihmissuhteet nyt vain ovat sellaisia, että niissä ei ole aina onni myötä.
Itselläni kesti useampi vuosi päästä yli ei-toivotusta ihastuksesta. Ja siinä vaiheessa elämä oli jo kuljettanut eri suuntiin, niin ystävinä jatkaminenkaan ei onnistunut. Mutta ajattelen kuitenkin olevani onnekas, sillä minulla on kosolti muita tärkeitä ihmisiä. En ehkä saanut parasta kuviteltavissa olevaa kattausta, mutta niin hyvän ja laadukkaan kuitenkin, että olen onnellinen. Ja se riittää minulle.
Tsemppiä!
On ihan per****stä ihastua tai rakastua toiseen, kun itse on suhteessa. Mitä pitempi suhde itsellä on, sitä tukalampaa. Ihastumisen hormonit ovat hitsin koukuttavia ja sen rinnalla paluu omaan arkitodellisuuteen tuntuu vetiseltä rätiltä naamaa vasten. Sinkkuna sitä edes saattoi lähteä etsimään muuta sutinaa lohdutukseksi, mutta parisuhteessa on vain se tuttu arki.
En tiedä miten pitkä parisuhde sulla on, mutta jos on lyhyt ja lapseton niin harkitse nyt tarkasti haluatko jatkaa tuolla tiellä. Itse en edes vilkaissut muihin miehiin parisuhteeni ekan viiden vuoden aikana, mutta siinä 7-8 vuoden kohdalla koin monta pientä ja harmitonta ihastumista, kunnes hiukan myöhemmin jysähti ihan kunnolla. Tästä ihastumisesta (joka eteni jonkinlaiseksi suhteeksi) on jo pari vuotta, mutta edelleen toipuminen kesken. Pitkä prosessi. Aika auttaa. Pitää keksiä tavoitteita ja uusia kuvioita piristämään arkea ja etsiä omaa puolisoa uudelleen. Tutustua omaan puolisoon uudessa valossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse vastaavassa tilanteessa janoan vastapuolen huomiota, vaikka hänellä tunteet on selkeästi viilenneet. Enkä tiedä miten selviäisin tästä kuivin jaloin itsekunnioitukseni säilyttäen.
Kaikkien näiden suhteiden - mitä kuulen ja luen - keskellä mietin, mitä nää miehet miettii: pohtiiko ne asioita yhtä paljon kuin me naiset? Porskuttaako ne vaan eteenpäin eikä mieti yhtään, vai kaihertaako niillä?
Kaikista parasta olisi kun ette enää ole missään tekemisissä.
Itse olin joskus vuosia sitten korviani myöten ihastunut erääseen asiakkaaseen. Minulla oli tuolloin jo sama mies kuin nyt, ja yhteinen lapsikin oli.
Mies oli paljon poissa kotoa ja tämä asiakas sai minut tuntemaan itseni ihanaksi ja myös hän oli selvästi ihastunut.
Mutta, en tehnyt mitään asioiden eteen. Annoin vain olla ja yritin viettää mahdollisimman paljon aikaa mieheni kanssa.
Jäin sitten sieltä töistä sairaslomalle ja siitä äitiyslomalle. Ihastus laantui nopeasti ja nyt en tunne mitään sitä miestä kohtaan, vaikka olen nähnyt hänet joitain kertoja.
Sen sijaan mieheeni olen edelleen rakastunut ja meillä menee oikein mukavasti.
Eli pointti oli, unohtuu se asia kyllä
Perheenrikkoja. Anna miehen olla omissa oloissaan ja hanki elämä....
Vaikea sanoa. Onko tuo mies suhteessaan onnellinen...