Valtionyhtiö Fortum
Siis oikeasti. Täällä jumppaillaan 4000 sähköauton parissa, suljetaan kivihiili voimalat, mietitään saako kesällä syödä lihaa, nostetaan haittaveroja ja mietitään tietulleja. Samaan aikaan Saksassa:
päätettiin sallia uuden Datteln 4 -kivihiilivoimalan liittäminen verkkoon tulevana kesänä.
Saksan kokonaispäästöjen arvioidaan lisääntyvän Datteln 4:n käyttöönoton myötä.
Matthesin mukaan ei ole kovin johdonmukaista, että Suomen hallitus profiloituu kunnianhimoisen ilmastopolitiikan edelläkävijänä ja samaan aikaan suomalaisyhtiö Fortum ostaa Saksasta saastuttavia toimialoja.
Ympäristöjärjestöt vetosivat Suomen hallitukseen kirjeitse jo loppuvuodesta.
https://yle.fi/uutiset/3-11172594