Miten te pystytte hävittämään cd-levyjänne?
Kävin oman kokoelmani läpi ja ihanan nostalginen olo tuli. Se tunne kun huomaa jonkun hyviä biisejä sisältävän levyn jonka olemassa olon unohtanut.
Kommentit (11)
Levynhävittäjät ovat minun mieleeni.
-Pastori Luttinen
En oikeastaan kuuntele enää musiikkia juurikaan. Osan cd:stä olen säästänyt. Sitten on niitä, joita ostelin 90-luvulla, kun olin mtv:ltä nähnyt yhden biisin musiikkivideon. Ja loppu cd olikin sitten kuraa. En halua kuunnella jotain 90-luvun greates dance hits -juttuja enää.
En heitä cd-levyjä sellaisenaan roskikseen, vaan olen tehnyt niistä lasinalusia. Liimaan kuviollisen pahvin cd:n päälle, ja se palvelee vielä hetken aikaa. Niin se pois heittäminenkin on helpompaa. Kamala ajatella sitä rahasummaa mikä noihin on mennyt, mutta omapa oli vikani. Mistäs minä tiesin että tulee sellainen kuin netti josta saa kaiken musiikin ilmaiseksi?
En ole heittänyt pois LP-levyjä enkä C-kasettejakaan.
En ole hävittänyt niitä. Ne ovat muutenkin niin kattava otos tyylitajuun ja harvinaisuuksiin että olisi täysin milleniaalia hävittää niitä.
Aivan erittäin helposti. Heitin jäteastiaan koko kuorman noin vuosi sitten. Ainoa mikä hetken kirpaisi oli ajatus siitä että olin maksanut niistä varmaan pari tonnia aikoinaan. :-(
Siten, että kaikki musiikki siirretään tietokoneelle ja tarvittaessa kännykkään.
Ei tulisi mieleenikään hävittää niitä. Pelkästään monen levyn ostotapahtumaan liittyy niin paljon muistoja, ja sitten vielä se musiikki ja kaikki muu.
Helposti. Ei minulla ole enää soitintakaan.