Milloin ihminen pystyy katkaisemaan välit vanhempiinsa?

Kun siihen on oikeasti aihetta. En ole katunut, olisi pilannut aikuisuuteni kuten pilasi lapsuuteni väkivallalla, julmuudella, alkoholismilla ja kateudella.

Ei noita päätöksiä kukaan perusteitta tee, kuka ei haluaisi elämäänsä hyvää ihmistä?

Tein päätöksen 26 vuotta sitten, en koskaan ole katunut. Jos itse olisin samanlainen hirviöäiti, toivon että läheiseni pelastaisivat itsensä ja hylkäisivät minut.

Jokaisella on omat rajansa.

Minä katkaisin välit äitiini riidan ja hänen järjestämän mahtavan dramaattisen kohtauksen jälkeen. Ei ollut ensimmäinen kerta, äiti on aina ollut teatraalisen dramaattinen ja nauttinut huomiosta, mutta juuri se viimeiseksi jäänyt kerta satutti minua niin pahasti, että oma raja tuli vastaan.

En ole katunut. Mutta ei se helppoakaan ollut, mulla meni vuosia asian käsittelyyn ja vaikka olenkin löytänyt rauhan sen kanssa, silti jälki siitä jäi. Se on vain yksi jälki enemmän lapsuudentraumojen kokoelmaan.

Olen sen jälkeen kasvanut ihmisenä. Tuskin samanlainen kasvu olisi ollut mahdollista, jos olisin elänyt kaikki nämä vuodet (17 vuotta) äidin vaikutuksen alla.

Omasta kokemuksesta voin sanoa, että jos tilanne on niin paha että lapsi katkaisee välit vanhempiinsa, syyt tapaavat olla sen verran painavat ettei se myöhemminkään kaduta. Kynnys on kova, itse toivon että olisin pystynyt katkaisemaan välit jo aikaisemmin. Olisi säästynyt paljolta surulta ja tuskalta.

Lapset on ohjelmoitu rakastamaan vanhempia vaikka nämä olisivat millaisia. Tämän vuoksi on aika turvallista arvata, että ihminen jolla on ollut edes auttavasti kunnolliset vanhemmat, ei katkaise heihin välejä. Harvalla meistä nyt muutenkaan on liikaa hyväntahtoisia ihmisiä elämässä. Ei minulla ainakaan, vaan välien katkaisu on tarkoittanut sitä että olen käytännössä aivan yksin. Siitä huolimatta se kannatti.

Vanhusikäisten ihmisten nyyhkyjuttuja ilkeistä, välinpitämättömistä lapsista on helppo uskoa...kunnes alkaa vähän tarkemmin miettimään.

Alkoholistivanhemman hylkäsin kun omat lapset syntyi, en halunnut heitä altistaa sille mille itse lapsena. En ole katunut, päinvastoin. Tunnen suurta tyytyväisyyttä.

Yksi vaihtoehto on vain jättää soittamatta. 

ÄITIHULLU IS BACK

12 vuotiaana kun tajusin vanhempien erossa, mitä isäni oli tehnyt. (Petti äitiä kymmenien kanssa ja nyt perusti perheen yhden niistä kanssa ja kohteli mun sisaria kamalasti, olin aina isäntyttö ollut, mutta mulle on tärkeätä miten ihmiset käyttäytyy muita kohtaan.)

No hän käyttäytyi kuin mies joka saa rukkaset, kun kerroin, etten halua olla tekemisissä. Eli haukkui minut hu0r4ksi ja sen semmoisilla. Eli en kauheesti menettänyt siinä.

Nykyään oon 10 vuotta vanhempi, välillä tekis mieli ottaa yhteyttä, mutta sitten muistan että ööö jos häntä kiinnostaisi minä, hän laittaisi itse viestiä, pyytäisi anteeksi yms.

Eli en ole katunut.

En ole katunut päivääkään välien katkaisua, sitä olen, etten muuttanut ulkomaille. Välien katkaisusta on aikaa reilu 6v, mutta vieläkin vanhempani ahdistelee minua eikä jätä rauhaan ja uhkailee perhettäni.

Aina saa tietää uuden osoitteeni, vaikka on kaikki mahdolliset varokeinot käytössä (tietojen luovutuskielto, turvakieltoon ei riitä todisteet, poste restante, prepaid-liittymät, somea ei käytetä lainkaan, ei osallistuta mihinkään kyselyihin/arvontoihin/tutkimuksiin jne). Tämä käytös kertoo varmaankin tarpeeksi hänestä ja käytöksensä on juurikin se syy välien katkaisuun.

Olen tehnyt tuon. Tausta: luonnevikainen vanhempi pahoinpiteli minua Ikävuodet 1-18, olimme ns. silmäätekevä perhe ja isä tunnettu ja arvostettu ja muiden silmissä mukava. Kotona sitten sadisti. Todella julma ja raivokkaan aggressiivinen.

Kestin ja alistuin siihen jotenkin, pääsin vasta 18v iässä muuttamaan pois ja olinkin pitkään tapaamatta vanhempia koska asuin pk-seudulla lapsuudenkodistani kaukana (450km) päässä. No sitten jossain vaiheessa suostuin tapaamaan. Ei olis kannattanut. Jouduin taas pahoinpidellyksi - AIKUISENA. Isä raivostui ihan mitättömästä, tyyliin olin eri mieltä jostain, ja reagoi taas niinkuin ”aina ennenkin”. Ei tajunnut etten ole enää pieni lapsi.

Silloin meni kuppi nurin. Ja siihen loppu välit. Ollut jo yli 10v poikki ja en halua palauttaa.

Eräs työkaverini (mies) on kertonut ettei ole pitänyt mitään yhteyttä samassa kaupungissa asuvaan äitiinsä siitä lähtien kun täytti 21. Syyksi hän sanoi ettei kertakaikkiaan ole mitään yhteistä. Äiti oli ollut hyvin kontrolloiva, ahdasmielinen, itsekeskeinen ja kylmä. Myöskään isäänsä hän ei ole yhteydessä. Isä asuu kauempana ja hänellä on uusi perhe. Siskopuoli haluaisi tutustua työkaveriini mutta tämä ei ole innostunut. Työkaverini vain kohauttelee olkapäitään ja sanoo ettei kiinnosta, koska näillä sukulaisilla ei ole hänelle mitään merkitystä.

Ei sureta, syyt on painavat.

Ainoo mikä harmittaa on se , että hyvien rakastavien vanhempien lapset tuomitsee asian (koska tietenkin vertaavat tilannettani itseensä, heistä tietenkin olisi kamala katkaista rakkaisin vanhempiin välit). Eivät yhtään tajua että joillain voi olla aivan hirveät ihmispersevanhemmat.

Olen katkaissut välit, ei kaduta, ei sureta, ei ole paha mieli. Tein sen suojellakseni perhettäni, eli ei mitään perusteltavaa tai mietittävää. Säätämistä on ainoastaan sukulaisten kanssa, kun joihinkin haluan pitää yhteyttä, mutta esim. juhliin ei voi osallistua kun vanhempanikin ovat mukana.

Vierailija kirjoitti:

Ei sureta, syyt on painavat.

Ainoo mikä harmittaa on se , että hyvien rakastavien vanhempien lapset tuomitsee asian (koska tietenkin vertaavat tilannettani itseensä, heistä tietenkin olisi kamala katkaista rakkaisin vanhempiin välit). Eivät yhtään tajua että joillain voi olla aivan hirveät ihmispersevanhemmat.

Tämä!!!!

"Mä en vaan pystyis, ne on sun VAMHEMMAT!!! TAJUUTSÄ?!?"

Usein on myös tilanne, että se välit katkiswva lapsi on narsisti tai psykopaatti.

Omat vanhemmat eivät enää kiinnosta, kun heistä ei ole mitään hyötyä. (Ennemminkin vaivaa, kun pitäisi vanhuudessa jotain apua antaa.)

Alapeukku siksi kun aloittaja kysyy kaduttaako. Viestissä 14 tuli kiteytys. Miksi ap kysyy - tyhmiä - niin varmaankin toimittaja on juttua vailla tai psykologiopiskelija tekee tausta tutkimusta. Eipä väliä. Vastaan silti vaikka aiemmat vastaukset kuvaavat tilanteen jo hyvin.

Eivät ole katki mutta en pidä yhteyttä. Asuvat kilometrin päässä. Vastaan puheluun ja juhlissa joudun tapaamaan.

Koska pääsen helpommalla näin. Syyllistivät jo ihan kaikella, en jaksa syyllistyä vielä lopullisella irtiotolla. Olen 50v. En kyllä pelkää mikäli tilanne niin vaatii niin voin tehdä lopullisestikin.

Tämä juurikin kun puhutaan joistain vanhuksista ettei kukaan käy. No meillä siihen on syy. Asiasta on 35v sitten keskusteltu ja tuomio oli yksipuolisesti se että olen itsekäs ja kamala, äidin korviin sattui pelkkä ääneni kuuleminen.

Asia vilpitön. Kiitos ja näkemiin (hyvästi).

Vierailija kirjoitti:

Usein on myös tilanne, että se välit katkiswva lapsi on narsisti tai psykopaatti.

Omat vanhemmat eivät enää kiinnosta, kun heistä ei ole mitään hyötyä. (Ennemminkin vaivaa, kun pitäisi vanhuudessa jotain apua antaa.)

Jaajaa, ja keiltäs hän sitten olisi sellaiset piirteet perinyt?  Ei varmaan ainakaan vanhemmalta joka häntä sättii? Psykopatiaakin pystyy kasvatuksella korjaamaan aika paljon.

Boomerit katkaisivat henkisesti välit vanhempiinsa teini-ikäisinä tai siis lakkasivat pätkääkään piittaamasta heistä. He pitivät kuitenkin näön vuoksi välit yllä vanhempiinsa niin kauan kuin vanhemmat elivät, jotta saisivat perinnön.

Voit ottaa vaikka tuosta mallia, boomerithan tietävät aina kaiken parhaiten. Joten jos perintöä kaipailet niin älä katkaise välejä. Jos perinnöllä ei ole sinulle väliä niin saat katkaista välit teininä.

Tästä puhutaan paljon vähemmän. Itse olen nähnyt sisaruksen häipyvän hyvissä ajoin ennen kuin piti ryhtyä todella auttamaan ikääntyneitä ja sairaita vanhempia. Nämä olivat toki hoitaneet sisaruksen lapsia parempikuntoisina, tälle kun tuli ero. 

Joskus narsisti katkaisee välit koska ei kestä saamaansa aiheellista kritiikkiä.

Itse ajattelen, että jos mikä vain ihmissuhde jatkuvasti ottaa enemmän kuin antaa, jos yhteydenotot ja tapaamiset ahdistavat etukäteen ja surettavat jälkikäteen, niin kyseistä ihmissuhdetta ei kannata ylläpitää. Toki vanhempien kohdalla toivoisi, että asiasta voitaisiin keskustella, jokainen saisi tuoda tunteensa ja toiveensa esiin ja löydettäisiin ihmissuhteelle raamit, joka sopii kaikille ja edistävät kaikkien hyvinvointia. Yleensä vaan on niin, että ihmiset joiden seurassa on huono olo, eivät kykene tälläiseen keskusteluun, vaan tilanne tulehtuu entisestään. Silloin on hyvä katkaista välit. Syyllisyyttä siitä seuraa, mutta kannattaa muistaa että se on vain tunne, ja keskittyä faktoihin. Dominoivan vanhemman lapset ovat kasvatettu tuntemaan olevansa vastuussa vanhemman tunteista, ja syyllistyminen on siitä johtuva reaktio. Syyllisyyden tunne ei tarkoita sitä, että olisi oikeasti tehnyt mitään väärin. 

Itse olen kasvanut vastuulliseksi aikuiseksi vasta välien katkaisemisen jälkeen, ja löytänyt oman itseni ja sitä kautta yhteyden myös muihin ihmisiin. En usko että se olisi onnistunut jos vanhempi olisi vielä elämässäni.