Lue keskustelun säännöt.
Kun valmentaja ei pidä lapsesta
20.01.2020 |
Tämä tuli vähän mieleen tuosta muodostelmaluisteluvalmentajan tapauksesta. Onko teillä muilla kokemusta siitä, että tuntuu, että oma lapsi ei ole valmentajalle mieleen? Itsestäni tuntuu siltä pahasti. En ole mikään skating mom -tyyppinen hullu, näen kyllä lapseni puutteet mutta toisaalta myös vahvuudet. Jo pari vuotta on menty niin, että lapseni jää jalkoihin valinnoissa. Osa tästä selittyy ehkä sillä, että joidenkin lasten vanhemmat ovat mukana harrastuksessa ja he saavat siitä etua. Valmentaja tuntuu ottavan lapseni silmätikuksi, naljailevan hänen kustannuksellaan ja myös aliarvoivan hänen osaamistaan. Lapsessani on jotain hänen mielestään vääränlaista, muille hän ei tuollaista tee. Lapseni on huumorintajuinen ja iloinen lapsi, joskus mietin, onko valmentajan tarkoitus pyyhkiä hymy lapsen huulilta keinolla millä hyvänsä. Siltä se ainakin näyttää. Lapsi kyllä tottelee ja yrittää parhaansa, osaakin paljon. En uskalla tähän oikein puuttua, kun pelkään, että tilanne menisi vain pahemmaksi. Onko ainoa keino vaihtaa seuraa? Harmi, kun lapsella on kavereita tässä seurassa.
Kommentit (10)
Lapsi on itse alkanut huomata asiaa ja ihmetelläkin, miksi joku toinen, häntä heikompi pääsee ja hän ei. Tai miksi valmentaja naureskeli vain hänen suoritukselleen eikä muiden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsi on itse alkanut huomata asiaa ja ihmetelläkin, miksi joku toinen, häntä heikompi pääsee ja hän ei. Tai miksi valmentaja naureskeli vain hänen suoritukselleen eikä muiden.
Sitten otat asian puheeksi valmentajan kanssa.
Keskustelut tähän kilpailukiellon saaneeseen valmentajaan ja valmennukseen liittyen on poistettu tältä foorumilta.
Näin sitä painetaan villasella asiaa, joka ei kestä päivänvaloa. Kyllä on asiat mallissaan tämän päivän Suomessa!!
Meillä tilanne meni siihen, että oli pakko vaihtaa seuraa. Valmentaja ei kestänyt lasta silmissään ja kiroili tälle. Lapsen persoona ärsytti. Lapsi ei ollut mikään häirikkö, lähinnä sellainen jolla oli mielipiteitä. Surullista joutua harrastuksessa aikuisen kiusaamaksi.
Tässä on sillä lailla tosi tyhmä juttu, että liiton ohjeiden mukaan kaikkien valintojen pitäisi olla tosi läpinäkyviä, kriteerien selviä ym. Näin ei oikeasti tapahdu, eikä sitä kukaan seuraa.
Valmentaja ei ole ihmisenä helpoimmasta päästä, eikä tässä lajissa toisaalta ole tapaamisia vanhempien ja valmentajan kanssa, ei mitään semmoisia vanhempainvartteja tms. , jossa asioita voisi miettiä.
On mahdollista, että valmentaja vaihtuu ensi syksyllä. Pitäisikö sinnitellä siihen asti ja toivoa, että uusi tyyppi olisi parempi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No jos se valmentaja oikeasti siis nauraa lapsesi suorituksille, sinuna kyllä sanoisin asiasta valmentajalle.
Kurja tilanne. Meillä ei ole lapsille käynyt mutta itselleni kävi lapsena baletissa. Opettaja oli vanhempi rouva, entinen tanssija itse. Hän oli jotenkin vähän lapsellinen, vaikkakin muuten hyvä opettaja, taiteilijaluonne jne. Mutta: hän tykkäsi vain näteistä tanssijattarenaluista. Minä taas olin lapsena kaikkea muuta kuin nätti: punanaamainen, keltatukkainen, töröhampainen. Nättien tyttöjen kanssa opettaja kaveerasi ja naureskeli, kun me vaatimattomamman näköiset oltiin pelkkää ilmaa. Paitsi että sitten itse treenatessa tuli kovaa kritiikkiä, kovakouraista lähes vihaista asennon oikaisua jne. Niitä suosikkityttöjä kohteli paljon lempeämmin, jopa erästä jolla ei tuntunut olevan lahjoja lajiin ensinkään (kömpelö, jäykkä, ei musikaalinen eli ei pysy rytmissä jne).
Itselläni valitettavasti jäi harrastus koska asuimme pienellä paikkakunnalla, jossa ei vaihtoehtoja vaihtaa opettajaa tai seuraa ollut. Harrastus jäi siinä vaiheessa kun alettiin tulla teini-ikään ja opettaja alkoi oiken nokkia minua. Tokaisi tokaisuja kuten "rinnat jo 12-vuotiaana, ei sovi ballerinaksi" tai "olet enemmän härkä kuin joutsen" tai että olen aivan liian pitkä että miestanssija voisi nostella minua (kasvoin aikaisin täyteen mittaani, mutta olen vain 167 cm, nykyään on sen mittaisia ammattiballerinoja kyllä). Lopetin sitten uskoen että mulla ei ole lahjoja, vaikka ammattitanssija sukulainen oli täysin toista mieltä, ja itse haaveilin tanssimisesta ammattina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma lapseni ei myöskään ole valmentajan suosikki. Yritän saada lapsen lopettamaan ennen kun itsetunto tallataan..
Miten lapsi tuon asian kokee?