Lapsen päiväkodin vaihtaminen keväällä
Oletteko onnistuneet saamaan lasta siirrettyä toiseen päiväkotiin keväällä? Millä perustein?
Lapsi ei viihdy ryhmässään, vaan pelkää isompiaan, joista osalla käytöshäiriöitä. Lastani (ja muitakin lapsia) potkitaan ja kiusataan. Ryhmässä on vaihtunut koko henkilökunta menneen syksyn aikana, eivätkä uudet työntekijät tunnu saavan tilannetta hallintaan. Yhteistyötä olen tehnyt päiväkodin johtajan kanssa, mutta ryhmän henkilökunta tuntuu pitävän minua hankalana vanhempana, kun vaadin ettei lapseni saa joutua kiusatuksi päiväkodissa. Ohjattua toimintaa on minimaalisesti, enemmänkin toiminta vaikuttaa lapsiparkilta kuin varhaiskasvatukselta. Juuri mitään ei päivästä kerrota, aina on mennyt ”ihan hyvin”. Lapsi sitten itse kertoo (5v.) kotona kiusaamisesta. On alkanut itkemään aina päiväkotiin jäädessä, vaikka tällaista ei ole ennen ollut.
Lapsia kiusataan joka paikassa ja hoitajat ei halua tehdä asialle mitään koska ovat niin uupuneita työmäärästä ja muiden kakaroiden hoitamisesta. Ongelma on se että siellä on muutama ongelmaperheen kakara joka purkaa pahaa oloa kiltimpiin takomalla tia muuten ilkeilemällä. Eivätkä nämä äidit halua ottaa vastuuta oman kultsipuppelin väkivaltaisuuksista. Paras hoitaa kotona vain.