Kumpi on raskaampaa/vaikeampaa, työelämä vai opiskelu?

Työelämä, paljon. Opiskelun (yliopisto) muistan rentona ja hauskana aikana jolloin tuli juhlittua, nukuttua pitkään, käytyä luennoilla jos huvitti. Välillä toki ryynättyä yötkin jonkun tenttimatskun parissa, mutta pääosin otin rennosti ja niinkin homma sujui.

Opiskelu oli siinä mielessä raskasta, että rahat olivat tiukilla, eikä opiskelemisesta saanut mitään välitöntä palkkiota. Ja aika monet kurssit olivat tosi tylsiä, mutta pakollisia. Töiden tekeminen (urakkahommia) on mukavaa, vaikka olisikin fyysisesti raskasta, kun rahaa sataa laariin ja tietää saaneensa jotakin aikaan.

Riippuu tietysti, paljonko kumpaankin panostaa. Yliopistossa on mahdollista aika pitkälti sluibailla ja mennä siitä mistä aita on matalin. Tiedän montakin tuttua, jotka ovat oikein ylpeitä siitä, miten tekevät vain juuri niin vähän hommia, että pitävät opintokokonaisuuden keskiarvon sillä rajalla, ettei tule etenemisestettä (meillä siis ainakaan ei saa siirtyä esim. perusopinnoista aineopintoihin, jos arvosanat ovat liian huonoja). Sitten taas jos todella näkee vaivaa ja panostaa opiskeluihin, niin kyllä se työstä käy. Itse en ole vielä kunnon opiskelua raskaammissa töissä ollut, koska olen ollut tähän mennessä lähinnä kesätöinä ja opiskelujen ohella erilaisissa melko simppeleissä suorittavissa töissä. Varmasti vaativa asiantuntijatyö ja fyysisesti rankka tai psyykkisesti kuormittava työ tai vaikka vuorotyö on opiskelua hankalampaa.

Opiskellessa ei ollut samaa vastuuta, kuin työelämässä. Opiskelusta voi olla pois, jos on poikkiväsynyt tai vaikka ei vaan huvita, töistä ei.

Riippuu työstä ja opinnoista. Opiskelu yliopistolla oli helvetin raskasta. Aloin voimaan paremmin vasta palattuani työelämään paskahommiin. Nyt opiskelen ammattikorkeakoululla, ja tämä on leppoisampaa kuin yläasteella oli. Tuleva ammatti tulee olemaan kevyempää kuin nuo aiemmin tehdyt paskahommat mutta raskaampaa kuin nykyiset opinnot.

Vierailija kirjoitti:

Opiskelu oli siinä mielessä raskasta, että rahat olivat tiukilla, eikä opiskelemisesta saanut mitään välitöntä palkkiota. Ja aika monet kurssit olivat tosi tylsiä, mutta pakollisia. Töiden tekeminen (urakkahommia) on mukavaa, vaikka olisikin fyysisesti raskasta, kun rahaa sataa laariin ja tietää saaneensa jotakin aikaan.

Myös opintovelkaantuminen oli raskasta, sekä opintojen ohessa huonopalkkaisten hanttihommien teko silloin kun niitä sai. Raskasta oli myös ravintoköyhä halpa ruokavalio ja Hoasin kaikenmaailman homekämpissä asuminen ja siitä sairastuminen. Työelämä vihreällä oksalla puolestaan löysää. Jengi istuu parin tunnin lounailla, on virkistyspäivää, viini-illallisia ja ulkomaanmatkoja työn puolesta.

Vaikka rahaa on enemmän, työelämä on paljon raskaampaa. Opiskelu oli kivaa, elämän parasta aikaa.

Opiskelijalla on aina huono omatunto, koska omalla ajalla lukeminen ja opiskelu kuuluu asiaan, vapaa-aikaa ei oikeastaan ole vaan aina voisi tehdä enemmän. "Loma"-aikana ja viikonloppuna tehdään työtä ettei tarttisi niin kauheasti kituuttaa ja tunnetaan syyllisyyttä koska senkin ajan voisi opiskella.

Työelämä on ollut ihanaa nauttiessa sekä suuremmista tuloista että syyllisyydestä vapaasta vapaa-ajasta. :)

Minusta tuohon on vähän mahdoton vastata, kun riippuu niin paljon alasta/paikasta/ihmisestä...

Mielestäni työelämä jos saa koulutusta vastaavaa työtä. Opiskelijaelämä oli ainakin minusta hyvin rentoa ja siksipä teimme lapsetkin opiskeluaikana kun tuntui sujuvan. Onneksi, nyt on sen verta vaativa ja stressaava työ, että tuleekin isompi ikäero tähän väliin.

Sekä työ että lukemiinen pitää aivotoimintaa ylllä. Sanoisin etttä työntekeminen kehittää jopa enemmmän sillä kun että oppii tekemään havaintoja keskeisistä seikoista näkö ja kuuuloaistein paljon helpommin. Tekstiviidakosssa seikkailu voi ollla väsyttävämpää jopa. Mutta ne voii myös tukea toinen toisiaaan. Mikä kenelllekin sopii paremmmin.

Työelämä raskaampaa vastuun vuoksi, mutta opiskelut vaikeampia, koska harvassa työssä joutuu skarppaamaan koko aikaa.

Opiskelu oli mulle vaikeampaa kuin työnteko. Joutui käymään (tietty muiden lailla) aivan ihme kursseja ja suorittamaan tenttejä, joiden sisältö oli aivan ufoa tyyliin oikeusfilosofia. Ei halvattu ollut mitään tekoa niillä aatteilla mitään tekoa työelämässä.

13 jatkaa mitään/mitään-toisto on hama.

Toivon, että työelämässä ei ole niin raskasta kuin opiskellessa. Vapaa-aikaa ei käytännössä ole. Päivät vietän yliopistolla samalla tavalla kuin töissä käyvä mieheni viettää töissä. Aivot käy ylikierroksilla päivän päätteeksi ja pitäisi jaksaa vielä tehdä itsenäisen opiskelun tehtäviä kotona. Mies voi työpäivänsä jälkeen rentoutua ja unohtaa työhommat. Työkin on sellaista, ettei siitä henkisesti rasitu samalla tavalla kuin minä opinnoista. Oon aika loppu jo nyt vaikka kevätlukukausi vasta alkoi.

Nyt vastavalmistuneena, työuran aloittaneena pakko sanoa, että työelämä on raskaampaa. Toivotaan, että tämä joskus muuttuu. Opiskellessa oli helppoa se, että oli elämän aikatauluttaminen oli vapaampaa, oli viikonloppu- ja arkivapaita (kävin myös töissä, mutta en ahtanut kalenteriani niin täyteen, että en olisi saanut lepoa ja jaksanut opiskella)  eikä ollut vastuussa mistään muusta kuin opintojen etenemisestä. Raskasta taas oli se, että aina oli takaraivossa jotain, mitä pitäisi tehdä joko nyt tai myöhemmin. 

Töissäolo on kuitenkin jotenkin rajatumpaa verrattuna opiskeluun. Ei ole pakko venyä suorituksiin, jotka eivät kuulu omaan substanssialueeseen. Ainakin mut on palkattu tekemään tiettyjä töitä, joista tiedän että ne osaan. Sitten kun alkaa kyllästyttää, niin otetaan haltuun muuta tai vaihdetaan työpaikkaa.

Voi olla, että on omaa vikaa, mutta mua painoi opiskellessa aina suorittamattomat kurssit ja tentit. Töissä asiat valuu vastaan ennakoimatta ja jos tulee paha suma, siitä keskustellaan esimiehen kanssa.

Mutta toki riippuu alasta ja työstä.

Riippuu täysin mitä opiskelee ja millaisella intensiivisyydellä, miten menee raha-asiat, hoitaako siinä ohessa vielä työt ja perheen vai eleleekö lepposasti sinkkuna. Minä kävin töissä amk-opintojen lomassa niin, että aamulla lähdin kahdeksaksi kouluun ja kotiin lähdin töistä iltavuoron päätyttyä kymmeneltä. Se oli raskasta.

Nyt opiskelen uutta alaa. Lähden aamulla seitsemältä kotoa ja palaan viideltä. Pitäisi ehtiä illan aikana läksyt, kotityöt ja tietysti perheaikaa pitäisi olla myös. Lapset on saatava kahdeksaksi sänkyyn, eli iltapuuhat alkaa jo seitsemältä. Tämä se vasta raskasta on.

Duunaritöissä oli lepposta, perheettömänä ja perheellisenä. Kun työpäivä päättyi, se myös päättyi eikä hommia jatkettu kotona kuten koulun jälkeen läksyjä ja tentteihin lukemista. Eikä tarvinnut sen puoleen töissä huolehtiakaan oikein mistään, pomo hoiti sen puolen. Toisaalta koulusta voi ottaa helpommin päivän-kaksi vapaata jos siltä tuntuu mutta oma tunnollisuuteni on esteenä siihen. Töissä oli myös se hyvä puoli, että palkka tuli tasaisesti tilille just niin kuin piti. Siitä ei tarvinnut huolehtia, kuten opiskelijan on huolehdittava tuloistaan (tulorajat, opintomäärät, kesälomat).

 Tämä on hyvä kysymys. Yritin miettiä, mutta en osaa yhtäkkiä vastata. Oma työni ei ole kovin vaativaa ja itse työssä minua ei stressaisi juuri mikään, mutta ahdistaa monet "ulkoiset" asiat. Olen tehnyt koko ikäni pätkätöitä. Minulla on koko ajan epävarmuus ja pelko tulevasta ja se on vaikuttanut todella negatiivisesti itsetuntooni ja käsitykseeni itsestäni työntekijänä. Olen jatkuvasti stressitilassa ja se alkaa olemaan aika raskasta henkisesti. Nykyään tuntuu yhä useammin, ettei ole enää keinoja selvitä tästä. Jos olisi vakituinen työ ja asiat muutenkin kunnossa, en luultavasti kokisi työelämää näin vaikeaksi. Nykyisessä tilanteessa olen loppuunpalamisen ja irtisanoutumisen partaalla.