Lue keskustelun säännöt.
Oletko rakastanut syvästi?
13.01.2020 |
Siten, että olet tuntenut rauhaa ja täyden varmuuden siitä, että kuulut yhteen jonkun kanssa etkä halua ketään muuta?
Oletko joutunut eroamaan ja kärsinyt?
Selviydyitkö, miten?
Mun erosta on 5 vuotta. Näen yhä kaipausunia. Herättyäni tuntuu etten kykene
liikahtamaankaan, on kuin makaisin rautavuoren alla.
En jaksa tätä enää. Olen yrittänyt kaikkeni.
Jotkut sanovat että mikään ei ole niin
hirveää kuin menettää lapsi.
Minulle hirveintä oli menettää puoliso.
Kommentit (9)
Olen 2krt. Lasteni iseihin. Erosimme alkoholinkäytön takia. Meni aikaa, kun toivuin. Ketään muita en ole rakastanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakastan edelleen enkä ole eronnut. Pahin painajaiseni onkin puolison kuolema tai ero puolisosta.
Vierailija kirjoitti:
Olen 2krt. Lasteni iseihin. Erosimme alkoholinkäytön takia. Meni aikaa, kun toivuin. Ketään muita en ole rakastanut.
Siis kahteen?
Silloin et ymmärtänyt mitä tarkoitin.
Vierailija kirjoitti:
Olen rakastanut. Erosta on nyt 12 vuotta ja vieläkin välillä iskee kaipaus, kun mietin menneitä. Vielä kun ero tuli täysin yllättäen, niin minusta kokemus oli verrattavissa siihen kuin jos olisi menettänyt puolison vaikkapa kolarissa. Minäkin näen välillä unia menneistä ja seuraava päivä meneekin yleensä synkistellessä. Ekat pari vuotta oli kaikista pahinta, kun tuntui ettei millään ollut enää merkitystä.
Miten olet selvinnyt?
Oletko enää lainkaan yhteudessä puolisoosi?
Kyllä. Nyt elämäni ensimmäistä kertaa 27-vuotiaana koen rauhaa nykyisen puolisoni kanssa, että voin viimein lopettaa etsimisen. Ja elämäni ensimmäistä kertaa haluan lapsia, kun ennen tätä ihmistä olin varma, että ei koskaan. Samalla pelkään eroa enemmän kuin koskaan aiemmin, ja ajatus tuntuu koko elämän loppumiselta. Vaan mistään kun ei varmaksi voi tietää..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen rakastanut ja rakastan edelleen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen rakastanut. Erosta on nyt 12 vuotta ja vieläkin välillä iskee kaipaus, kun mietin menneitä. Vielä kun ero tuli täysin yllättäen, niin minusta kokemus oli verrattavissa siihen kuin jos olisi menettänyt puolison vaikkapa kolarissa. Minäkin näen välillä unia menneistä ja seuraava päivä meneekin yleensä synkistellessä. Ekat pari vuotta oli kaikista pahinta, kun tuntui ettei millään ollut enää merkitystä.
Miten olet selvinnyt?
Oletko enää lainkaan yhteudessä puolisoosi?
Olen ammentanut voimaa kirjoista, musiikista ja luonnosta. Ei kai siihen oikein muu auta kuin aika (eikä sekään aina kovin hyvin). Yhteydenpito katkesi täysin siihen hetkeen, kun minut jätettiin. Ja tämä siis omasta pyynnöstäni, sillä ex. puoliso olisi halunnut säilyttää ystävyyden, mutta itse en olisi kestänyt enää vaihtaa kuulumisia kuulumisia hänen kanssaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen rakastanut. Erosta on nyt 12 vuotta ja vieläkin välillä iskee kaipaus, kun mietin menneitä. Vielä kun ero tuli täysin yllättäen, niin minusta kokemus oli verrattavissa siihen kuin jos olisi menettänyt puolison vaikkapa kolarissa. Minäkin näen välillä unia menneistä ja seuraava päivä meneekin yleensä synkistellessä. Ekat pari vuotta oli kaikista pahinta, kun tuntui ettei millään ollut enää merkitystä.
Miten olet selvinnyt?
Oletko enää lainkaan yhteudessä puolisoosi?Olen ammentanut voimaa kirjoista, musiikista ja luonnosta. Ei kai siihen oikein muu auta kuin aika (eikä sekään aina kovin hyvin). Yhteydenpito katkesi täysin siihen hetkeen, kun minut jätettiin. Ja tämä siis omasta pyynnöstäni, sillä ex. puoliso olisi halunnut säilyttää ystävyyden, mutta itse en olisi kestänyt enää vaihtaa kuulumisia kuulumisia hänen kanssaan.
Ymmärrän. Tosi surullista.
Mun historia on vaikeampi selittää.
Siksi en jaksanutkaan.
Väittävät että aika parantaa. Mulla on päinvastoin. Vuosien kuluessa totuus on
vain kristallisoitunut.
Olen rakastanut. Erosta on nyt 12 vuotta ja vieläkin välillä iskee kaipaus, kun mietin menneitä. Vielä kun ero tuli täysin yllättäen, niin minusta kokemus oli verrattavissa siihen kuin jos olisi menettänyt puolison vaikkapa kolarissa. Minäkin näen välillä unia menneistä ja seuraava päivä meneekin yleensä synkistellessä. Ekat pari vuotta oli kaikista pahinta, kun tuntui ettei millään ollut enää merkitystä.