Nuoren miehen uusiutunut masennus, mitä ihmettä voisi tehdä? Oletko selättänyt masennuksen?
Entiset masentuneet, mistä saitte kipinän jälleen elämään ja halua muuttaa tilannettanne parempaan?
Tämä mies tunnistaa itsessään masennusta, mutta ei kuulemma välitä. Tietää, että monilla hoidot tms auttaa, mutta uskoo vahvasti, että kukaan eikä mikään voi häntä auttaa. Luopuu elämästään pikkuhiljaa, kaikki on jäänyt, ja on linnoittautunut kotiinsa.
Koulu ei kuulemma vielä ole reagoinut mitenkään. Kelahan siihen lopulta puuttuu, mutta miten, muuten kuin sulkemalla rahahanoja?
Kommentit (46)
Vierailija kirjoitti:
Ota yhteyttä Vamokseen tai vastaavaan nuorisolle tarkoitettuun kotiin vietyyn apuun.
Täytyy tutkailla, ongelmana tässä on vielä se, että hänen perheensä ei tiedä todellista tilannetta, ja mä olen ainoa, ja jos puutun jotenkin, hän tajuaa minun sen tehneen, eikä varmasti enää jatkossa uskalla luottaa minuun. On siis kieltänyt kertomasta tilanteestaan kenellekään.
Hänellä on olemassa joku ns tukihlö, mutta vedättää tätä 6-0, on siis jälkihuollon piirissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ota yhteyttä Vamokseen tai vastaavaan nuorisolle tarkoitettuun kotiin vietyyn apuun.
Täytyy tutkailla, ongelmana tässä on vielä se, että hänen perheensä ei tiedä todellista tilannetta, ja mä olen ainoa, ja jos puutun jotenkin, hän tajuaa minun sen tehneen, eikä varmasti enää jatkossa uskalla luottaa minuun. On siis kieltänyt kertomasta tilanteestaan kenellekään.
Hänellä on olemassa joku ns tukihlö, mutta vedättää tätä 6-0, on siis jälkihuollon piirissä.
Jos välität hänestä, kerrot hänen perheelleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ota yhteyttä Vamokseen tai vastaavaan nuorisolle tarkoitettuun kotiin vietyyn apuun.
Täytyy tutkailla, ongelmana tässä on vielä se, että hänen perheensä ei tiedä todellista tilannetta, ja mä olen ainoa, ja jos puutun jotenkin, hän tajuaa minun sen tehneen, eikä varmasti enää jatkossa uskalla luottaa minuun. On siis kieltänyt kertomasta tilanteestaan kenellekään.
Hänellä on olemassa joku ns tukihlö, mutta vedättää tätä 6-0, on siis jälkihuollon piirissä.
Jos välität hänestä, kerrot hänen perheelleen.
No ehkä ei kannatakaan uskotella itselleen, että masennus on jotakin, josta pääsee eroon lopullisesti. Ehkä he pääsevät, joilla on ollut todella lyhyt masennusjakso ja saaneet heti apua. Mutta jos on pitkittynyt, niin kyllä se mitä luultavammin on tullut jäädäkseen ja poikasikin sen tajuaa. Silloin löpinät siitä, että kyllä tämä voitetaan on turhauttavaa. Masennus pitää hyväksyä osaksi elämää, mutta silti yrittää elää sitä elämäänsä. Kyse on siitä, että oppii paremmin hallitsemaan sitä ja elämään sen kanssa tiedostaen kuitenkin, että välillä tulee pahempia aikoja.
Vierailija kirjoitti:
No ehkä ei kannatakaan uskotella itselleen, että masennus on jotakin, josta pääsee eroon lopullisesti. Ehkä he pääsevät, joilla on ollut todella lyhyt masennusjakso ja saaneet heti apua. Mutta jos on pitkittynyt, niin kyllä se mitä luultavammin on tullut jäädäkseen ja poikasikin sen tajuaa. Silloin löpinät siitä, että kyllä tämä voitetaan on turhauttavaa. Masennus pitää hyväksyä osaksi elämää, mutta silti yrittää elää sitä elämäänsä. Kyse on siitä, että oppii paremmin hallitsemaan sitä ja elämään sen kanssa tiedostaen kuitenkin, että välillä tulee pahempia aikoja.
Kyseessä saattaa tosiaan olla sun poika, en tiedä. Hän ei ns halua takaisin parempaan elämään, joten kerronko hänelle nyt, että et sä masennuksesta koskaan pääsekään eroon, mutta yritä elää elämääsi kuitenkin? Varsin motivoivaa varmasti hänelle, suorastaan mukavaa. Voisin kuvitella, että tuollaista voisi kyllä puhua, mutta ehkä elämänvaiheessa, kun eläminen olisi jotenkin siedettävää tms. Kuten sanottu, en tiedä, en tiedä masenuksista kovinkaan paljoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ota yhteyttä Vamokseen tai vastaavaan nuorisolle tarkoitettuun kotiin vietyyn apuun.
Täytyy tutkailla, ongelmana tässä on vielä se, että hänen perheensä ei tiedä todellista tilannetta, ja mä olen ainoa, ja jos puutun jotenkin, hän tajuaa minun sen tehneen, eikä varmasti enää jatkossa uskalla luottaa minuun. On siis kieltänyt kertomasta tilanteestaan kenellekään.
Hänellä on olemassa joku ns tukihlö, mutta vedättää tätä 6-0, on siis jälkihuollon piirissä.
Jos välität hänestä, kerrot hänen perheelleen.
Niin, voihan hänen perheessään olla joku, ketä vaikkapa kiinnostaa ihan oikeasti? Kuten monella huostaanotetulla on... No, ehkä pitää alkaa vähän salapoliisiksi, että löytyy jostain kanava, jolla saa yhteyden. Siihen voi mennä aikaa.
Jätänkö kaverin nyt vaan yksin kärvistelemään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ehkä ei kannatakaan uskotella itselleen, että masennus on jotakin, josta pääsee eroon lopullisesti. Ehkä he pääsevät, joilla on ollut todella lyhyt masennusjakso ja saaneet heti apua. Mutta jos on pitkittynyt, niin kyllä se mitä luultavammin on tullut jäädäkseen ja poikasikin sen tajuaa. Silloin löpinät siitä, että kyllä tämä voitetaan on turhauttavaa. Masennus pitää hyväksyä osaksi elämää, mutta silti yrittää elää sitä elämäänsä. Kyse on siitä, että oppii paremmin hallitsemaan sitä ja elämään sen kanssa tiedostaen kuitenkin, että välillä tulee pahempia aikoja.
Kyseessä saattaa tosiaan olla sun poika, en tiedä. Hän ei ns halua takaisin parempaan elämään, joten kerronko hänelle nyt, että et sä masennuksesta koskaan pääsekään eroon, mutta yritä elää elämääsi kuitenkin? Varsin motivoivaa varmasti hänelle, suorastaan mukavaa. Voisin kuvitella, että tuollaista voisi kyllä puhua, mutta ehkä elämänvaiheessa, kun eläminen olisi jotenkin siedettävää tms. Kuten sanottu, en tiedä, en tiedä masenuksista kovinkaan paljoa.
Auttaisi enemmän jos hän puhuu jonkun kanssa, joka tietää. Hyväksyntä monessa asiassa auttaa myös sietämään niitä paremmin. Jos ajattelee, että on kaksi vaihtoehtoa: täysi paraneminen entiseen tai masennus sellaisena kuin se nyt on, niin on todella vaikea lähteä vähin voimavaroin, jo valmiiksi väsyneenä ottamaan niitä askelia eteenpäin. Koska tietää, että parannus entiseen ei ole oikeasti mahdollista. Kun hyväksyy masennuksen osaksi itseään, on helpompi tehdä vähittäisiä ja realistisempia korjausaskeleita, jotka auttavat parantamaan elämänlaatua. Mutta se on pakko tiedostaa, että kuntoutuminen ei ole lineaarinen polku. Takapakkia ja kuoppia tulee aina välillä ja se pitää pitää mielessä. Siksi on henkisesti valmistauduttava aloittamaan koko ajan uudelleen ja uudelleen. Tietty erilaisia keinoja taistella ja hallita masennusta tulee enemmän apuvälineiksi, mutta taistelu kokonaan ei häviä.
Mielestäni se, että ihminen omaksuu masentuneen tai jonkin muun mt-ongelmaisen identiteetin itselleen, ei ole hyvä asia. Silloin siitä tosiaan tulee helposti pysyvä osa persoonaa.
Ja tällaisia ihmisiähän on koko maa(ilma) täynnä. Ei edes yritetä tehdä mitään, kun ollaan uhriuduttu ja jääty vellomaan siihen turvalliseen masennuskuplaan, vaikka mielen voima on uskomaton ja ihminen pystyy vaikka mihin, kun vain jotain päättää. Tätä ei vain moni halua hyväksyä. On helpompaa kuvitella olevansa tahdoton uhri, jolle tapahtuu kaikkea ikävää ja joka ei pysty vaikuttamaan mihinkään, mitä elämässä, ajatuksissa tai tunteissa tapahtuu.
Eli älä nyt missään nimessä mene sanomaan mitään "et sä tästä pääse yli, hyväksy tilanne" -tyylistä kenellekään. Siitä ei ole mitään apua.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni se, että ihminen omaksuu masentuneen tai jonkin muun mt-ongelmaisen identiteetin itselleen, ei ole hyvä asia. Silloin siitä tosiaan tulee helposti pysyvä osa persoonaa.
Ja tällaisia ihmisiähän on koko maa(ilma) täynnä. Ei edes yritetä tehdä mitään, kun ollaan uhriuduttu ja jääty vellomaan siihen turvalliseen masennuskuplaan, vaikka mielen voima on uskomaton ja ihminen pystyy vaikka mihin, kun vain jotain päättää. Tätä ei vain moni halua hyväksyä. On helpompaa kuvitella olevansa tahdoton uhri, jolle tapahtuu kaikkea ikävää ja joka ei pysty vaikuttamaan mihinkään, mitä elämässä, ajatuksissa tai tunteissa tapahtuu.
Eli älä nyt missään nimessä mene sanomaan mitään "et sä tästä pääse yli, hyväksy tilanne" -tyylistä kenellekään. Siitä ei ole mitään apua.
Ei ole paluuta entiseen, mutta on mahdollista päästä eteenpäin. Kaksi hyvin erilaista asiaa.
Masennus pitää hyväksyä itsessään, jotta pystyy kuntoutumaan. Masennuksen kieltäjät ja sellaiset, jotka luulevat, että "palaavat ennalleen", eivät niistä kuopista pääse ylös. He, jotka tiedostavat kyseessä olevan jatkuvan taistelun, ovat valmiita myös niitä kuoppia uudestaan kohtaamaan ja niistä nousemaan.
En tiedä, ehkä yritän unohtaa asian...
Enhän mä edes keksi, mistä voisin löytää ihmisen, jolle tämä asia on tuttua, ja vielä saada tällainen ihminen tämän miehen elämään. Kun sen tiedän, ettei hän puhu kenellekään. Mulle syystä tai kolmannesta nyt kuitenkin melko paljon. Enkä tiedä miksi... Ollaan ns erityisiä molemmat, ehkä siksi. Hänellä ei ole kavereita, tai no ehkä minä sellainen olen, yhteisen ns harrastuksen kautta, eli pelaamisen... Tää kuvio ahdistaa mua melkoisesti, hassua jopa, että olen huolissani ns tuntemattomasta tyypistä :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni se, että ihminen omaksuu masentuneen tai jonkin muun mt-ongelmaisen identiteetin itselleen, ei ole hyvä asia. Silloin siitä tosiaan tulee helposti pysyvä osa persoonaa.
Ja tällaisia ihmisiähän on koko maa(ilma) täynnä. Ei edes yritetä tehdä mitään, kun ollaan uhriuduttu ja jääty vellomaan siihen turvalliseen masennuskuplaan, vaikka mielen voima on uskomaton ja ihminen pystyy vaikka mihin, kun vain jotain päättää. Tätä ei vain moni halua hyväksyä. On helpompaa kuvitella olevansa tahdoton uhri, jolle tapahtuu kaikkea ikävää ja joka ei pysty vaikuttamaan mihinkään, mitä elämässä, ajatuksissa tai tunteissa tapahtuu.
Eli älä nyt missään nimessä mene sanomaan mitään "et sä tästä pääse yli, hyväksy tilanne" -tyylistä kenellekään. Siitä ei ole mitään apua.
Ei ole paluuta entiseen, mutta on mahdollista päästä eteenpäin. Kaksi hyvin erilaista asiaa.
Masennus pitää hyväksyä itsessään, jotta pystyy kuntoutumaan. Masennuksen kieltäjät ja sellaiset, jotka luulevat, että "palaavat ennalleen", eivät niistä kuopista pääse ylös. He, jotka tiedostavat kyseessä olevan jatkuvan taistelun, ovat valmiita myös niitä kuoppia uudestaan kohtaamaan ja niistä nousemaan.
Ahas, on meitä toisenlaisiakin, minä en ole valmis kohtaamaan enää uudestaan masennusjaksojani, enkä niistä nousemaan. Mä haluaisin palata paljonkin ns ennalleen, enkä tosiaan halua, että loppuelämä on tätä pskaa.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni se, että ihminen omaksuu masentuneen tai jonkin muun mt-ongelmaisen identiteetin itselleen, ei ole hyvä asia. Silloin siitä tosiaan tulee helposti pysyvä osa persoonaa.
Ja tällaisia ihmisiähän on koko maa(ilma) täynnä. Ei edes yritetä tehdä mitään, kun ollaan uhriuduttu ja jääty vellomaan siihen turvalliseen masennuskuplaan, vaikka mielen voima on uskomaton ja ihminen pystyy vaikka mihin, kun vain jotain päättää. Tätä ei vain moni halua hyväksyä. On helpompaa kuvitella olevansa tahdoton uhri, jolle tapahtuu kaikkea ikävää ja joka ei pysty vaikuttamaan mihinkään, mitä elämässä, ajatuksissa tai tunteissa tapahtuu.
Eli älä nyt missään nimessä mene sanomaan mitään "et sä tästä pääse yli, hyväksy tilanne" -tyylistä kenellekään. Siitä ei ole mitään apua.
Sulla ei taida olla kokemusta masennuksesta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni se, että ihminen omaksuu masentuneen tai jonkin muun mt-ongelmaisen identiteetin itselleen, ei ole hyvä asia. Silloin siitä tosiaan tulee helposti pysyvä osa persoonaa.
Ja tällaisia ihmisiähän on koko maa(ilma) täynnä. Ei edes yritetä tehdä mitään, kun ollaan uhriuduttu ja jääty vellomaan siihen turvalliseen masennuskuplaan, vaikka mielen voima on uskomaton ja ihminen pystyy vaikka mihin, kun vain jotain päättää. Tätä ei vain moni halua hyväksyä. On helpompaa kuvitella olevansa tahdoton uhri, jolle tapahtuu kaikkea ikävää ja joka ei pysty vaikuttamaan mihinkään, mitä elämässä, ajatuksissa tai tunteissa tapahtuu.
Eli älä nyt missään nimessä mene sanomaan mitään "et sä tästä pääse yli, hyväksy tilanne" -tyylistä kenellekään. Siitä ei ole mitään apua.
Ei ole paluuta entiseen, mutta on mahdollista päästä eteenpäin. Kaksi hyvin erilaista asiaa.
Masennus pitää hyväksyä itsessään, jotta pystyy kuntoutumaan. Masennuksen kieltäjät ja sellaiset, jotka luulevat, että "palaavat ennalleen", eivät niistä kuopista pääse ylös. He, jotka tiedostavat kyseessä olevan jatkuvan taistelun, ovat valmiita myös niitä kuoppia uudestaan kohtaamaan ja niistä nousemaan.
Ahas, on meitä toisenlaisiakin, minä en ole valmis kohtaamaan enää uudestaan masennusjaksojani, enkä niistä nousemaan. Mä haluaisin palata paljonkin ns ennalleen, enkä tosiaan halua, että loppuelämä on tätä pskaa.
Varmaan haluat, mutta menneisyyteen ei pysty palaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni se, että ihminen omaksuu masentuneen tai jonkin muun mt-ongelmaisen identiteetin itselleen, ei ole hyvä asia. Silloin siitä tosiaan tulee helposti pysyvä osa persoonaa.
Ja tällaisia ihmisiähän on koko maa(ilma) täynnä. Ei edes yritetä tehdä mitään, kun ollaan uhriuduttu ja jääty vellomaan siihen turvalliseen masennuskuplaan, vaikka mielen voima on uskomaton ja ihminen pystyy vaikka mihin, kun vain jotain päättää. Tätä ei vain moni halua hyväksyä. On helpompaa kuvitella olevansa tahdoton uhri, jolle tapahtuu kaikkea ikävää ja joka ei pysty vaikuttamaan mihinkään, mitä elämässä, ajatuksissa tai tunteissa tapahtuu.
Eli älä nyt missään nimessä mene sanomaan mitään "et sä tästä pääse yli, hyväksy tilanne" -tyylistä kenellekään. Siitä ei ole mitään apua.
Ei ole paluuta entiseen, mutta on mahdollista päästä eteenpäin. Kaksi hyvin erilaista asiaa.
Masennus pitää hyväksyä itsessään, jotta pystyy kuntoutumaan. Masennuksen kieltäjät ja sellaiset, jotka luulevat, että "palaavat ennalleen", eivät niistä kuopista pääse ylös. He, jotka tiedostavat kyseessä olevan jatkuvan taistelun, ovat valmiita myös niitä kuoppia uudestaan kohtaamaan ja niistä nousemaan.
Ahas, on meitä toisenlaisiakin, minä en ole valmis kohtaamaan enää uudestaan masennusjaksojani, enkä niistä nousemaan. Mä haluaisin palata paljonkin ns ennalleen, enkä tosiaan halua, että loppuelämä on tätä pskaa.
Masennuksen kanssa on tiedostettava, että sillä on riski uusiutua. Kun osaa varautua, on helpompi huomata masennuksen uusiutumisen oireet nopeammin ja hoito päästään aloittamaan nopeammin. Näin masennus ei kenties pääse niin pahaksi ja ylös rämpiminen on helpompaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni se, että ihminen omaksuu masentuneen tai jonkin muun mt-ongelmaisen identiteetin itselleen, ei ole hyvä asia. Silloin siitä tosiaan tulee helposti pysyvä osa persoonaa.
Ja tällaisia ihmisiähän on koko maa(ilma) täynnä. Ei edes yritetä tehdä mitään, kun ollaan uhriuduttu ja jääty vellomaan siihen turvalliseen masennuskuplaan, vaikka mielen voima on uskomaton ja ihminen pystyy vaikka mihin, kun vain jotain päättää. Tätä ei vain moni halua hyväksyä. On helpompaa kuvitella olevansa tahdoton uhri, jolle tapahtuu kaikkea ikävää ja joka ei pysty vaikuttamaan mihinkään, mitä elämässä, ajatuksissa tai tunteissa tapahtuu.
Eli älä nyt missään nimessä mene sanomaan mitään "et sä tästä pääse yli, hyväksy tilanne" -tyylistä kenellekään. Siitä ei ole mitään apua.
Ei ole paluuta entiseen, mutta on mahdollista päästä eteenpäin. Kaksi hyvin erilaista asiaa.
Masennus pitää hyväksyä itsessään, jotta pystyy kuntoutumaan. Masennuksen kieltäjät ja sellaiset, jotka luulevat, että "palaavat ennalleen", eivät niistä kuopista pääse ylös. He, jotka tiedostavat kyseessä olevan jatkuvan taistelun, ovat valmiita myös niitä kuoppia uudestaan kohtaamaan ja niistä nousemaan.
Ahas, on meitä toisenlaisiakin, minä en ole valmis kohtaamaan enää uudestaan masennusjaksojani, enkä niistä nousemaan. Mä haluaisin palata paljonkin ns ennalleen, enkä tosiaan halua, että loppuelämä on tätä pskaa.
No eihän monet olekaan. Sen takia monet päätyvät itsariin. Mutta kun se pitää niinä paskoinakin jaksoina muistaa, että ne jaksot eivät kestä ikuisesti, vaikka ne toistuvasti saattavat tullakin. Ja jos ei ole henkisesti valmis siihen, hyväksy sitä, että niitä tulee uudestaan, ja että voi joutua taistelemaan uudestaan, niin sitten se seuraava kuoppa on se, mistä et enää pääse ylös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni se, että ihminen omaksuu masentuneen tai jonkin muun mt-ongelmaisen identiteetin itselleen, ei ole hyvä asia. Silloin siitä tosiaan tulee helposti pysyvä osa persoonaa.
Ja tällaisia ihmisiähän on koko maa(ilma) täynnä. Ei edes yritetä tehdä mitään, kun ollaan uhriuduttu ja jääty vellomaan siihen turvalliseen masennuskuplaan, vaikka mielen voima on uskomaton ja ihminen pystyy vaikka mihin, kun vain jotain päättää. Tätä ei vain moni halua hyväksyä. On helpompaa kuvitella olevansa tahdoton uhri, jolle tapahtuu kaikkea ikävää ja joka ei pysty vaikuttamaan mihinkään, mitä elämässä, ajatuksissa tai tunteissa tapahtuu.
Eli älä nyt missään nimessä mene sanomaan mitään "et sä tästä pääse yli, hyväksy tilanne" -tyylistä kenellekään. Siitä ei ole mitään apua.
Ei ole paluuta entiseen, mutta on mahdollista päästä eteenpäin. Kaksi hyvin erilaista asiaa.
Masennus pitää hyväksyä itsessään, jotta pystyy kuntoutumaan. Masennuksen kieltäjät ja sellaiset, jotka luulevat, että "palaavat ennalleen", eivät niistä kuopista pääse ylös. He, jotka tiedostavat kyseessä olevan jatkuvan taistelun, ovat valmiita myös niitä kuoppia uudestaan kohtaamaan ja niistä nousemaan.
Ahas, on meitä toisenlaisiakin, minä en ole valmis kohtaamaan enää uudestaan masennusjaksojani, enkä niistä nousemaan. Mä haluaisin palata paljonkin ns ennalleen, enkä tosiaan halua, että loppuelämä on tätä pskaa.
Masennuksen kanssa on tiedostettava, että sillä on riski uusiutua. Kun osaa varautua, on helpompi huomata masennuksen uusiutumisen oireet nopeammin ja hoito päästään aloittamaan nopeammin. Näin masennus ei kenties pääse niin pahaksi ja ylös rämpiminen on helpompaa.
Varmasti totta, pitäisi vaan haluta sinne hoitoon...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni se, että ihminen omaksuu masentuneen tai jonkin muun mt-ongelmaisen identiteetin itselleen, ei ole hyvä asia. Silloin siitä tosiaan tulee helposti pysyvä osa persoonaa.
Ja tällaisia ihmisiähän on koko maa(ilma) täynnä. Ei edes yritetä tehdä mitään, kun ollaan uhriuduttu ja jääty vellomaan siihen turvalliseen masennuskuplaan, vaikka mielen voima on uskomaton ja ihminen pystyy vaikka mihin, kun vain jotain päättää. Tätä ei vain moni halua hyväksyä. On helpompaa kuvitella olevansa tahdoton uhri, jolle tapahtuu kaikkea ikävää ja joka ei pysty vaikuttamaan mihinkään, mitä elämässä, ajatuksissa tai tunteissa tapahtuu.
Eli älä nyt missään nimessä mene sanomaan mitään "et sä tästä pääse yli, hyväksy tilanne" -tyylistä kenellekään. Siitä ei ole mitään apua.
Ei ole paluuta entiseen, mutta on mahdollista päästä eteenpäin. Kaksi hyvin erilaista asiaa.
Masennus pitää hyväksyä itsessään, jotta pystyy kuntoutumaan. Masennuksen kieltäjät ja sellaiset, jotka luulevat, että "palaavat ennalleen", eivät niistä kuopista pääse ylös. He, jotka tiedostavat kyseessä olevan jatkuvan taistelun, ovat valmiita myös niitä kuoppia uudestaan kohtaamaan ja niistä nousemaan.
Ahas, on meitä toisenlaisiakin, minä en ole valmis kohtaamaan enää uudestaan masennusjaksojani, enkä niistä nousemaan. Mä haluaisin palata paljonkin ns ennalleen, enkä tosiaan halua, että loppuelämä on tätä pskaa.
Varmaan haluat, mutta menneisyyteen ei pysty palaamaan.
Menneisyydestä en puhunut mitään.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni se, että ihminen omaksuu masentuneen tai jonkin muun mt-ongelmaisen identiteetin itselleen, ei ole hyvä asia. Silloin siitä tosiaan tulee helposti pysyvä osa persoonaa.
Ja tällaisia ihmisiähän on koko maa(ilma) täynnä. Ei edes yritetä tehdä mitään, kun ollaan uhriuduttu ja jääty vellomaan siihen turvalliseen masennuskuplaan, vaikka mielen voima on uskomaton ja ihminen pystyy vaikka mihin, kun vain jotain päättää. Tätä ei vain moni halua hyväksyä. On helpompaa kuvitella olevansa tahdoton uhri, jolle tapahtuu kaikkea ikävää ja joka ei pysty vaikuttamaan mihinkään, mitä elämässä, ajatuksissa tai tunteissa tapahtuu.
Eli älä nyt missään nimessä mene sanomaan mitään "et sä tästä pääse yli, hyväksy tilanne" -tyylistä kenellekään. Siitä ei ole mitään apua.
Kyse ei ole masentuneen identiteetistä ja uhriutumisesta. Kyse on masennuksen oireesta. Masennus aiheuttaa apatiaa ja saamattomuutta. Pahimmillaan ihminen ei pääse ylös vuoteesta edes syödäkseen. Tällaiselle ihmiselle mikään päättäminen ei auta mitään. Näitä neuvojia kyllä riittää, joiden mielestä masentuneen pitää vain päättää ottaa itseään niskasta kiinni ja lakata sairastamasta.
Niin siis onko hoitokontaktia? Auta siinä. Varaa aika lääkärille ja vie hänet sinne konkreettisesti. Voi olla vaikea suorittaa mitään tuollaisia konkreettisia asioita itse. Puhua oireistaan puhelimessa kun varaa aikaa, selvittää miten pääsee paikalle, valmistautua henkisesti kohtaamaan vieraita ihmisiä ja kertoa asioista, jotka aiheuttavat valtavaa ahdistusta ja häpeää. Jos joku tulee mukana, niin se antaa tavallaan jo oikeutuksen sille, että oireet ovat niin vakavat, että ansaitsee hakea ja saada apua. Voi olla vaikea hyväksyä sitä itse ja toisaalta todella vaikea pyytää apua, kun ajattelee, että muilla menee vieläkin huonommin ja tästä pitäisi vain jotenkin itse saada repäistyä itsensä liikkeelle ja sitten kaikki on taas kuten ennenkin. Vaikka tunnistaisikin masennusoireita, niin voi olla, ettei ole silti hyväksynyt sitä, että on masentunut ja sairas. Lääkärin antama diagnoosi voi viimein auttaa hyväksymään tämänhetkisen tilan ja ottamaan apua sairausteen vastaan. Jos diagnoosia ei oikeasti hyväksy, niin silloin voi kokea, että voi edelleen sinnitellä yksikseen.
Ota yhteyttä Vamokseen tai vastaavaan nuorisolle tarkoitettuun kotiin vietyyn apuun.