HS: Lapset tuovat uskomatonta onnea mutta vanhemmuudesta puhutaan kuin pitkittyneestä talvisodasta

Ap jatkaa, että tämä artikkeli oli kiinnostava siksikin, että olen viime aikoina miettinyt omaa lapsuuttani ja sitä, kuinka itse kärsin vanhempieni valittamisesta. Lapsista puhuttiin perheessäni 70- ja 80-luvuilla kuin jostain käsittämättömästä kirouksesta, joka vanhempien taakaksi oli annettu.

Vaikka meillä oli monella mittapuulla "hyvä" koti (oli aina ruokaa, hoivaa, puhtaita vaatteita, taloudellisesti hyvä tilanne), meistä lapsista puhuttiin vähättelevästi ja aiheuttamaamme vaivaa ja työtä korostettiin. Samoin "laita lapsi asialle ja mene itse perästä" -tyyppisiä lausahduksia käytettiin usein silmiä pyöritellen, vaikka sanomaa olisikin naurahduksella yritetty pehmentää.

Tästä on jäänyt jotenkin todella ikävät muistot, ja ne ovat ainakin osittain syynä siihen, että päätin itse olla hankkimatta lapsia. Lapsiperheen vanhempana olo tuntui olevan yhtä tuskaa ja kurjuutta, enkä nähnyt siinä mitään tavoittelemisen arvoista.

Millaisia ajatuksia artikkeli tai tämä aihe herättää muissa?

Olen miettinyt hankkiako lapsia vai ei ja just tällainen uutisointi kuolettaa halun saada lapsen..

Aina negaa. Joskus kuulee sanottavan että lapset tuo iloa mutta kukaan ei kerro tarkemmin että sitä voisi kuvitella.

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt hankkiako lapsia vai ei ja just tällainen uutisointi kuolettaa halun saada lapsen..

Aina negaa. Joskus kuulee sanottavan että lapset tuo iloa mutta kukaan ei kerro tarkemmin että sitä voisi kuvitella.

Esim. täällä ei kannata puhua positiivisesti lapsista, alapeukkuja sataa ja se tulkitaan lapsettomien dissaamiseksi.

Viimeksi iloitsin kun eskarilaisen uusi kaveri halusi tulla meille leikkimään. Tälläisiä pieniä juttuja. Ei näistä tule kertoiltua. Kun ne kuulostaa niin hassulta ja pieniltä asioilta, että epäilen tuskin kenenkään niistä kiinnostuvan.

Mun halut saada lapsia meni lopullisesti, kun katsoin tarkkaan millaiseksi kavereiden elämä muuttui.

Huutoa, sotkua, itkua, hammasten kiristystä.

Koko ajan joku katastrofi torjuttavana.

Mihinkään ei ollut enää jotenkin mahdollista

osallistua, mikään ei kiinnostanut.

- Ei kiitos.

Vierailija kirjoitti:

Viimeksi iloitsin kun eskarilaisen uusi kaveri halusi tulla meille leikkimään. Tälläisiä pieniä juttuja. Ei näistä tule kertoiltua. Kun ne kuulostaa niin hassulta ja pieniltä asioilta, että epäilen tuskin kenenkään niistä kiinnostuvan.

Tämä kuulostaa tosi ihanalta! Osaat iloita lapsen puolesta juuri niistä asioista, jotka tälle itselleenkin ovat juuri tässä vaiheessa tärkeitä. Ja ystävyyshän on aina tärkeää. <3

Kyllä lapsi on tuonut niin paljon iloa, naurua, uusia kokemuksia, hienoja hetkiä, tehnyt minusta paremman ihmisen ja rakkautta elämäämme. Vieläkin iltaisin saan halauksen teinipojalta.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä lapsi on tuonut niin paljon iloa, naurua, uusia kokemuksia, hienoja hetkiä, tehnyt minusta paremman ihmisen ja rakkautta elämäämme. Vieläkin iltaisin saan halauksen teinipojalta.

Teinit <3

Kyllä lapset tuovat iloa, mutta vaakakuppi kääntyy kyllä enemmän hankaluuden puolelle. Lasten negatiivinen vaikutus on niin kertaantuva, ja positiivinen ei. Haasteet lasten kanssa vaikuttavat omaan terveyteen, työhön, ansiotuloihin, harrastuksiin, ystävyyssuhteisiin ja parisuhteeseen negatiivisesti. Se positiivinen juttu ei kompensoi näitä millään.

Siis johan se on tutkittu, että lapsettomat ovat onnellisempia. Tottakai itsetuntemus on valttia, mutta jos arpoo, niin varmemmin pysyy onnellisena ilman lapsia.

Kyllä lapset tuovat valtavasti onnentunnetta elämään. Lisäksi he ovat, varsinkin nyt kouluikäisinä ja teineinä, oikeasti tosi kivaa seuraa. Katsomme elokuvia ja tv-sarjoja yhdessä ja analysoimme niitä, matkustelemme, käymme uimassa ja urheilemassa, jne. On ihanaa, kun on läheisiä ihmisiä ympärillä! <3

Vierailija kirjoitti:

Siis johan se on tutkittu, että lapsettomat ovat onnellisempia. Tottakai itsetuntemus on valttia, mutta jos arpoo, niin varmemmin pysyy onnellisena ilman lapsia.

Lähde tälle? Olisi mielenkiintoista tarkastella tätä tutkimusta!

Olen melko nuoresta tiennyt että haluan lapsia. Ei taida vaan onnistua...

Lapsen saannin jälkeen olen ajatellut että tästä se elämä alkaa vaikka on ollut vaikeita hetkiä mutta enemmän niitä kun tuntee pakahtuvansa onnesta😃 eihän sitä pääse samalla tavalla enää harrastuksiin jne. Mutta ne on pikku juttuja. Olen myös todella kiitollinen että minulla on lapsi.

MInusta on jotenkin typerää analysoida lisäävätkö lapsen onnea vai eivät. Normaali ja luonnollinen ihmiselämä toteutuu täytenä vasta kun ihminen on saanut lapsia ja saa heidän kauttaan mahdollisuuden kasvaa aikuiseksi. Ei se helppoa ole, mutta palkinto on kypsyminen ihmisenä ja itsetuntemuksen, vastuullisuuden ja täyden tunnerekisterin kehittyminen. Ilman lapsia tätä ei voi tapahtua, koska lapsi vasta pakottaa ihmisen laittamaan toisen ihmisen hyvinvoinnin jatkuvasti oman hyvinvoinnin edelle. Teoriassa tätä prosessia ei voi käydä, ainoastaan käytännössä.

Kyllä se on mulla lähinnä sitä miten näkee ihmisten ihan omassa ympäristössä suhtautuvan lapsiin. Jatkuvaa äyskimistä ja komentamista ja räyhäystä, ja auta armias kun lapsi on teini niin jo on naama väärällä kun oma jälkikasvu kehtaa edes olla olemassa. Ihmiset puhuu omille lapsilleen todella ikävän kuuloisesti. Olen tavannut koko lähes nelikymppisen elämäni aikana tasan yhden ihmisen joka näyttää nauttivan vanhemmuudestaan ja lapsestaan.

Ainakin vauva-aika on juuri sitä taistelua koko ajan. Hirveä unenpuute on pahinta. Kaiken muun vielä kestää, mutta se ettei saa moniin kuukausiin nukkua yhtään yötä hyvin, on jotain ihan järkyttävää. Sinne uupumuksen syövereihin hautautuu kaikki ne hyvätkin asiat.

Vierailija kirjoitti:

MInusta on jotenkin typerää analysoida lisäävätkö lapsen onnea vai eivät. Normaali ja luonnollinen ihmiselämä toteutuu täytenä vasta kun ihminen on saanut lapsia ja saa heidän kauttaan mahdollisuuden kasvaa aikuiseksi. Ei se helppoa ole, mutta palkinto on kypsyminen ihmisenä ja itsetuntemuksen, vastuullisuuden ja täyden tunnerekisterin kehittyminen. Ilman lapsia tätä ei voi tapahtua, koska lapsi vasta pakottaa ihmisen laittamaan toisen ihmisen hyvinvoinnin jatkuvasti oman hyvinvoinnin edelle. Teoriassa tätä prosessia ei voi käydä, ainoastaan käytännössä.

Jaha, taas tätä. Kumoat muuten itse oman ensimmäisen lauseesi. t. Onnellinen lapseton, ilmeisesti kuitenkin itsekäs ja tunneskaalaltaan kapea.

Minä uskon, että jokainen vanhempi puhuu omasta vanhemmuudestaan siten kuin sen kokee. Kokemuksia vanhemmuudesta on yhtä monta erilaista kuin on perheitä ja vanhempia. En minä ainakaan puhu omasta vanhemmuudestani kenenkään muun suulla kuin omalla. On se nyt sen verran henkilökohtainen ja ainutlaatuinen asia. Ja on vaarallista vanhemmuudesta on vain esim. positiivinen puhe hyväksyttyä.

Yleensä yritän varsinkin töissä puhua mahdollisimman vähän lapsistani, koska tiedän että se on lapsettomien mielestä yhtä kiinnostavaa kuin koirapuhe koirattomalle.

Uusi tutkimus haastaa mielikuvan ankeasta lapsiperhearjesta: pikkulasten vanhemmat ovatkin muita aikuisia tyytyväisempiä elämäänsä: https://yle.fi/uutiset/3-11161327