Kohonnut verenpaine nuorella
Olen 23-vuotias nainen, muuten terve mutta mielenterveys reistaillut kovasti viime vuosina. On masennusta, pahaa ahdistusta ja kovaa stressiäkin. Ihan hiljattain elämässäni tapahtui isoja muutoksia ja ne ovat lisänneet stressiä, tuntuu kuin olisi tullut ikään kuin jokin hermoromahdus. Verenpaine on aiemmin ollut hyvä, melko matala, mutta nyt kahdella viime kerralla mitatessa koholla. Edellinen kerta tänään, sitä edellinen pari viikkoa sitten. Tänään arvot olivat 137/94, pulssi 62 eli ok ja edellisellä kerralla lähes samaa luokkaa. Siitä, kun arvot olivat matalat, on aikaa ehkä reilu puoli vuotta. Ovat siis siinä ajassa pompanneet yli suosituksien. Hoitajan mukaan ei ole hätää, mutta seurailla arvoja olisi hyvä. Kärsin kyllä raudanpuutteesta josta olen menossa lääkärille, voiko se aiheuttaa tällaista? Onhan noita muitakin fyysisiä oireita ollut varmaan juurikin raudanpuutteen ja stressin takia mutta tämä kohonnut verenpaine järkytti, kun se on koko ikäni aiemmin ollut matala. Stressiä olisi kiva vähentää, mutta miten sen tekisin? Keinoja stressinhallintaan sellaiselle, joka on tosi herkkä stressaamaan? Miten muuten hoitaa tuota kohonnutta verenpainetta?
Kommentit (6)
Vierailija kirjoitti:
Jos on ylipainoa, laihdutus. Keskity mukaviin asioihin.
Olen normaalipainoinen, ennen alipainoinen. Ap
Stressi nostaa verenpainetta. Keskity rentoutusharjoituksiin. Muista mitata kotioloissa. Sinulla voi olla valkotakkisyndrooma.
Vierailija kirjoitti:
Stressi nostaa verenpainetta. Keskity rentoutusharjoituksiin. Muista mitata kotioloissa. Sinulla voi olla valkotakkisyndrooma.
Onko ehdottaa mitään hyviä harjoituksia? Ovat minulle vielä toistaiseksi aika uusi juttu. Täytynee hommata mittari kotiin, sellaista ei omana ole. Mietin myös että voisi olla jännitystä lääkärillä/hoitajalla, mutta miten on ettei ikinä ennen ole saanut arvoja kohoamaan yli suositellun. :/ Ap
Up. Nostan vanhaa keskustelua ylös, jos jollain lisää tietoa. Olen myös nuori ja vastaavia oireita ollut ja olen ihan normaalipainoinen.
Jos on ylipainoa, laihdutus. Keskity mukaviin asioihin.