Positiivisia synnytystarinoita

Aikaa kulunut jo lähes 3 vuosikymmentä joten tarkat tunnit ym.hävinneet muistista. Olin yliaikaisuuden takia sairaalassa kun lapsivesi meni n.klo 20.

Kärrättiin osastolta jonnekin ei vielä varsinaiseen saliin. Poltot ? , mulla puhuisin enemmän kouristuksista a'la kuukautiset. Kätilö kävi välillä vilkuilemassa ja lupasi epiduraalin kun ollaan niin pitkällä. Antoi petidiiniä, nykyään kai kiellytty.

Epiduraali lähestyi, mutta mentiinkin synnytyssaliin, koska tää syntyy nyt.

Oisko ollut jotain puolen yön jälkeen. En siis saanut epiduraalia enkä impannut ilokaasua, epitosomia , lapsi 4,5kg , syntyi 8h veden menosta.

Sattuiko, joo mutta ei lähellekään helvetillistä. Repeämiä , ei. Suonikohjut kyllä.

Istuin ja ulostin normisti samana päivänä

Nostellaan, jos jollain olis jotain kerrottavaa. En ole itse synnyttänyt vielä, mutta olisi kiva kuulla niitä toisenlaisia tapauksia, kai niitäkin on olemassa?

Synnytin ainokaiseni 16v sitten. Lapsivesi meni ja sairaalassa supistukset loppuivat, olin yön yli osastolla ja aamulla synnytys käynnistettiin. Pyysin epiduraalin, pelkäsin ennakkoon kipua ja neuvolassa ohjeistettiin olemaan itse aktiivinen sen pyytämisessä. Itse synnytys sujui hyvin, en tuntenut kipua eikä tullut repeämiä. Lapsi n.3,5kg ja istuin ja kävin isolla hädällä seuraavana päivänä normaalisti.

Mun neljäs synnytys oli ihan mahtava. Sairaalaan mennessä olin 4 cm auki. Rauhassa toimiteltiin valmisteluita kätilön kanssa ja kun aloin olla aika kipeä, kysyi haluanko kokeilla akuneuloja korvaan. Halusin ja sain neulat. Ihan mahtavat! Tunsin kyllä supistukset mutta kipu niistä hävisi, vaikka aika voimakkaita olivatkin. Käyrät saatiin otettua ja kätilö sanoi että saan mennä saliin koska haluan mutta halusin ensin kävellä ympäriinsä. Siinä kävellessä tuli yksi mojova supistus joka sai huutamaan. Siinä kohtaa kätilö kyseli saisiko tutkia tilanteen, ja olinkin jo 8 cm auki. Halusin spinaalipuudutuksen, se oli ennenkin toiminut loistavasti ja kätilö soitti anestesialääkärille. Lääkäri ilmestyi paikalle hyvin nopeasti ja oli tosi taitava pistäjä, koska puudutus oli laitettu ennen kuin ehdin huomatakaan. Kipukin hävisi hyvin nopeasti. Tämän jälkeen avautuminen kävikin vauhdilla. Vauva ei kuitenkaan meinannut kunnolla laskeutua, joten kätilö ehdotti jakkaralle siirtymistä. Sinne siis. Mies istui takanani ja nojasin häneen ja rentouduin. Siinä oli hämmästyttävän hyvä olla, mies silitteli hiuksiani ja hellästi hieroi hartioita. Ponnistusvaihe alkoi, mutta jakkaralla ponnistaminen ei tuntunutkaan oikein hyvältä. Samalla sydänäänet tekivät hieman laskua joten kätilön ehdotuksesta siirryttiin sängylle. Siinä tulikin kunnolla ponnistaminen tarve. Parin ponnistuksen jälkeen kätilö totesi että hupsis, vauvahan onkin avosuisessa tarjonnassa, kasvot ylöspäin. Ponnistaminen sujui kuitenkin hyvin ja miehen ankarasti tsempatessa tyttö syntyi sitten noin 20 minuutin ponnistusvaiheen jälkeen. Napanuora oli ollut kaulan ympärillä, jonka takia sydänäänet hieman laskivat. Paikalla kävi lääkärikin kääntymässä mutta pari minuuttia tilannetta seurattuaan totesi että ei häntä täällä tarvita, äiti osaa kyllä hommansa. Samoin kätilö kehui kovasti kuinka hyvä tekniikka oli ja mahtava sisu ponnistaa. Kaksi yksittäistä tikkiä ja olisin voinut vaikka lenkille lähteä suoraan synnytyssalista.

Tämä neljäs synnytys oli onnellinen ja eheyttävä kokemus. Eka ja kolmas synnytys menivät kyllä lääketieteellisestä näkökulmasta hyvin mutta henkisesti lähinnä ”synnytysväkivallan” merkeissä alistavan ja vähättelevän kätilön kynsissä. Toka oli myös hyvä kokemus, iloinen ja vapautunut, joskin tunnelmaltaan erilainen kuin neljäs. Jotenkin tuntui että tuo sylikkäin vietetty hetki miehen kanssa hitsasi meidät tiukasti yhteen. Voisi kuvitella että neljän pienen lapsen (6,4,1 ja vauva) vanhemmilla olisi ollut tosi ankeaa mutta päin vastoin, ihan kuin oltaisiin vaan rakastuttu toisiimme enemmän. Ja synnytysten fyysisestä puolesta mulla ei kyllä ole pahaa sanottavaa. Vaikka toki supistukset ovat kipeää tehneet, se kipu on ollut jollain lailla ymmärrettävää ja sitä kautta kestettävissä. Omalla kohdalla myös puudutukset ja ilokaasu ovat toimineet loistavasti. Pienen pieniä repeämiä on tullut, jotka ovat parantuneet hyvin. Seksielämä on edelleen nautinnollista, 17v ensimmäisen ja 10,5v viimeisen synnytyksen jälkeen.

Kiva kokemus. Sellainen henkilökohtainen onnistuminen jota ajattelen lämmöllä. Ei siinä siis mitään ihmeellistä ollut. Luulen, että synnyttäessä oma elämänkatsomus vaikuttaa: jos on positiivinen luonne, pärjää helpommin. Menee vaan eteenpäin, ei epäröi, eikä katsele taakse. Heittäytyy vaan. Tuntui vähän urheilusuoritukselle, sitähän se toki onkin. Sellainen, jossa on eri rasteja, eri tehtäviä.

Mä oksentelin, myös salissa. Ei se siellä enää haitannut, olinhan jo paljon lähempänä vauvaa. Se antoi voimaa. Hoin, että haluan nähdä vauvan. Kesto oli melkein vuorokausi. Hiljaa hyvä tuli. Ei repeämiä. Sydänäänet laskivat, imukupilla uhattiin. Siitä sai voimaa, heh. Lääkäri valvoi loppumetrit, kai sil oli joku dedis, milloin se imukuppi ois otettu jo esiin. Ponnistus oli muistaakseni pari tuntia..

Mut kaiken kaikkiaan tosi hyvä kokemus, eikä traumoja jäänyt. Luulen et mun jutuista joku ois saanut ehkä ihan päinvastaisen: en päässyt ammeeseen, oksitosiinia annettiin (vaikken eka luullut haluavani), epiduraali pistettiin (vaikken luullut haluavani), ampparinpistot sattuivat ihanasti (vaikken luullut haluavani), ilokaasu ja tens ei oikeen ehkä toimineet (mut ihan ok silti) jne jne. Tsemppiä!

Alle neljä vuotta sitten kuopuksen synnytys sujui hyvin. Vähäiset tärkeät toiveeni toteutettiin ja plussana oli koko synnytyksen ajan ollut sama työnsä hyvin osaava ja miellyttävä kätilö.

Jäi hyvät muistot ja suloinen lapsi😊

1. synnytys:

- kokonaiskesto inhimilliset 7h

- sairaalaan mennessä 4 cm jo auki

- sain heti pyydettäessä ilokaasua ja kylmä/kuumapusseja, samoin pääsin halutessani ammeeseen

- ennen ponnistusvaihetta laitettiin pudentaalipuudutus, joka kyllä valitettavasti vei supistukset

- ponnistusvaihe jakkaralla, lapsi syntyi hyväkuntoisena 9 pisteen vauvana

- ei ollenkaan repeämiä, normaalisti istuin jo seuraavana aamuna

- traumoja ei jäänyt, voisin synnyttää uudestaan millon vaan jos joku suostuu olemaan sitä ennen mun puolesta raskaana sen 9 kk

Katso se Chachin synnytys. Oli helppo ja kiva muutenkin, kun iskä oli menossa mukana. :)

En jaksa nyt enempää kommentoida, mutta synnytin viime vuonna, ja tuli pieni repeämäkin sekä episiotomia, mut eipä ne missään tuntuneet (epiduraali oli päällä), ja pystyin hyvin istumaan buranan voimalla seuraavana päivänä.

Seuraavan viikon söin panadol+burana -komboa, jos alkoi jomottaa (n. 1 krt/pvä). Ulostamisessa tms ei mitään vaikeuksia. Supparit kesti 50 tuntia, mut vasta ihan lopussa 9-10cm kohdilla oli aivan todella raskaita. Muuten olivat kuin kuukautiskramppeja. Ponnistus 40 min keskellä yötä, meinasi vain usko loppua omiin voimiin, mut ei sekään sattunut. Pahinta ehkä oli, etten päässyt synnytyssalista nukkumaan, vaan vauva alkoi tietysti heti valvoa, ja meidän piti heti alkaa huolehtia vauvasta, vaikka väsytti julmetusti 😂😂